keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

When I'm Sixty-Four

Mistä tietää tulleensa vanhaksi?

1) Siitä, että amerikkalaisia tv-sarjoja katsoessaan huomaa isistä tulleen paljon poikiaan kuumempia. Ensin O.C., sitten The L Word ja nyt Gossip Girl.
Tämä pätee myös tosielämään. Sitä voisi ihan hyvin deittailla - ja ehkä deittaileekin - jonkun isää. Minkäs sille tekee, että ne vain on niin paljon... valmiimpia.

2) Siitä, että mentyään kuudeksi aamulla töihin valitsee illalla kernaammin kotiinjäämisen telkkariohjelmineen kuin stand up -komedian pakollisine oluineen. Vaikka seuraavana päivänä olisikin iltavuoro.

3) Siitä, että tahkottuaan verkkaisesti trotterilla kokonaista 17 minuuttia, tehtyään pari väsynyttä istumaannousua ja lantionnostoa sekä yritettyään venytellä jumppapallon ja puolapuiden avustuksella, on ihan uskomattomassa kokovartalokipsitunnelmassa ja lopen uupunut. Ja pahantuulinen.

Se on sitä, että jokaviikonloppuinen juhlakansa ympärillä nuorenee jatkuvasti, mutta oma äiti vanhenee huolestuttavaa vauhtia. Sitä, että krapulat kestävät vähintään kaksi päivää ja morkkikset viikkoja. Sitä, että radiosta tulee pelkästään huonoa ja yhdentekevää jumputusmusiikkia. Sitä, että City-lehteä ja Ylkkäriä ei oikein enää jaksa lukea, mutta huomaa Kuukausiliitteessä kiinnostavan jutun saattohoidosta. Sitä, että käyttää ihan vakavissaan sanoja priorisointi, lattialaminaattipesuaine ja postmoderni, muttei enää juurikaan sanoja niittipanta, tenttikirjallisuus ja säälipano. Sitä, että katselee huolestuneena ikkunoitaan tuumien, milloin ne ehtisi pestä. Sitä, ettei kännykän akun loppuminen kesken päivän tai lempisarjan tallennuksen epäonnistuminen enää kaada ihan koko maailmaa.

Se on sitä, ettei kukaan ystävistä ole enää melkein koskaan online - eikä sitä enää koe tarvetta olla itsekään.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harvoin kommentoiva ja muutenkin vähän urpo ystävä haluaa nyt avautua ja kertoa tämän sekä edellisen merkinnän olleen parhaita asioita elämässään viime aikoina. Hei anteeks vaan, mut miten voit tietää noin hyvin, miten MÄ ajattelen?! Niin osuvaa, niin osuvaa.

t.Hoo

peeäs Lauantaita odotellessa! Silloin parannetaan kaikki maailman ongelmat ja Hetken tie on kevyt kaksin kulkea. Tai voi siinä olla useampikin.

Kesäminkki kirjoitti...

no kyllä! lauantaina näytetään KAIKILLE! eikä vähiten itsellemme :)

kiitos hoo, tuskin maltan odottaa <3

Anonyymi kirjoitti...

Jep, olen vanha.

R