sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

The way we laugh, the way we experience pain

Tänään heräsin alakuloisena.
En tiedä, olinko nähnyt jotain unta ennen heräämistäni, mutta mulla oli tunne kuin olisin lähdössä pitkälle matkalle ja mun pitäisi hyvästellä kaikki mulle rakas sen ajaksi. Tunne on jatkunut koko päivän, olen kellunut paikasta toiseen ulkopuolisena ja pelkkää pintaa hipoen. Kaipasin pitkästä aikaa jopa Mandoliinia, sillä tavalla etäisen haikeana kuin muistelisin joitain lapsena tuntemiani ihmisiä, ollenkaan kaihoamatta takaisin siihen aikaan, mutta hieman melankolisesti hymyillen.
Minne mä olen matkalla?

Viikonloppu on ollut upea. Mä olen viettänyt enemmän aikaa toisten ihmisten kotona kuin omassani, ja se on tuntunut nyt hyvälle. Olen nähnyt monia mulle rakkaita, monia pitkästä aikaa; monet ovat soittaneet mulle ja osoittaneet siten ajattelevansa mua. Mulla on ollut välitetty olo.
Mä olen nähnyt ne käsivarret, jotka kurkottuvat ottamaan vastaan, jos mun ote sattuisi lipeämään. Mitä hätää mulla voisi tällaisessa maailmassa olla?


You are my sister
and I love you
May all of your dreams come true
I want this for you
They're gonna come true

- Anthony and the Johnsons: You Are My Sister

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

<3
H