lauantai 19. huhtikuuta 2008

Unelmia ja toimistohommia

Unohdin äsken, joten kirjoitan uuden.
Mä olen joutunut taas viime päivinä (oikeasti öinä, hehe) huikeisiin uniseikkailuihin, ja ajattelinpa keventää lauantaitunnelmia jakamalla ne maailman kanssa.

Alkuviikosta näin unta, että jouduin jotenkin sairaalaan. E.S.R. oli mut sinne pelastanut, ihan virkansa puolesta, ja se istui siinä mun sängynlaidalla työvermeissään. Me alettiin luonnollisesti pussailla, jolloin huoneen nurkasta kuului rykäisy. Siellä istui selvästikin valvomistyyppisissä tehtävissä tosielämän työkaverini, kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä vaikkapa Linnanneidoksi, joka ilmoitti meille kuivakkaan sävyyn, että "mun täytyy nyt kyllä raportoida tosta, toi on potilaan häirintää". Me hätäännyttiin siitä aika lailla ja koetettiin anella Linnanneitoa pyörtämään päänsä (mä taisin jopa hieman itkeä), mutta se pysyi kannassaan ja ilmoitti kerta toisensa jälkeen teennäisen virallisella ja pahantahtoisella äänellään joutuvansa raportoimaan potilaan häirinnästä.

Muutama päivä sitten oltiin unessa ReinoPetterin vanhempien luona. Oltiin kai oltu siellä yötä, koska mä olin tulossa suihkusta aamiaispöytään. Mun tukka oli yhtäkkiä puolet lyhyempi kuin se on nyt, ja päältä aivan sellainen ureanpolttaman keltainen. "Kattokaa nyt, tää on ihan pilalla nyt." Reinon äiti katsoi mua hyvin huolestuneesti, käänsi sen jälkeen katseensa lautaseensa ja sanoi syvästi pahoittelevalla äänellä, että "onpa tosi harmi, nyt kun se Mandoliinikin muuttaa Mikkeliin" (Mandoliinin tilalla se sanoi luonnollisesti sen oikean etunimen, jota en tässä lähdesuojasyistä mainitse). Mä sain aivan kammottavan raivarin ja aloin karjua, ettei se nyt mihinkään Mikkeliin voi muuttaa kun meillä on sen kanssa selvittämättömiä asioita.

Viime yönä puolestaan pääsin tunnustelemaan Jone Nikulan mittavaa erektiota sen housujen läpi. Oltiin siis mitä ilmeisimmin rakastavaiset (ja mä muistan sille sanoneeni, ettei se haittaa: kyllä pikkuserkut voi olla silleen keskenään) ja istuttiin sylikkäin mun keittiön lattialla, jossa oli siis Idolsin alkukarsinnat meneillään. Ensimmäistä esiintyjää sisäänkutsuttaessa Jone täytti hedelmäpussin bensalla, ja kun esiintyjä - joka oli selkeästi muslimi, sillä sillä oli sellainen kaapu päällään - tuli, no, esiin, Jone purskautti pussin sisällön sen päälle ja nauroi katketakseen. Mä aloin huutaa sille, miten tyhmä jätkä se oli: "Et sä voi tolleen vaan polttaa ihmisiä elävältä!". Tämän jälkeen lukittauduin vessaan itkemään ja murjottamaan, ja Jone tuli oven taakse lepyttelemään ja maanittelemaan mua tulemaan ulos sieltä.

Miksi mun seksiunet on aina niin epäeroottisia?

2 kommenttia:

nuunis kirjoitti...

:D unet on niin siistejä. ja se on tavallaan ihan kivakin, että seksiunet on epäeroottisia, koska se on semisti häiritsevää nähdä se ihminen joka viime yönä on ollut unessa maailman parhain kaikessa ja suorastaan todentunut unelma; etenkin jos se ei oikeasti ole sellainen.

Mierolainen kirjoitti...

AHHAHAAH!! Repesin aivan totaalisesti. Mua harmittaa mun huono muisti, en muista oikein ikinä unia. Ehkä se voi olla kyllä hyväkin.