maanantai 2. tammikuuta 2012

Save your breathe 'cause what's the use

Minusta on tullut, vitsikästä kyllä, aviorikospoliisi. Minusta on myös tullut aviorikoksentekijöitä puoleeni kärpäspaperin lailla puoleeni vetävä syötti, syystä jota en itse ymmärrä. Ja kun mietin asiaa tarkemmin, huomaan, että ehkä näin on ollut jo pitkään - olen vain välttynyt muistamasta sitä ollessani varattuna, if you know what I mean.

Tapaninpäivänä vietimme vanhanaikaista pitkän kaavan viihtymistä minun naisteni kanssa. Illan alkuvaiheessa muuan seurueeseemme jälkikäteen lyöttäytynyt nuorukainen vaikutti selvästi lepuuttavan silmiään sangen taajaan minussa. Mikäpä siinä, tuumasin, ja lähdin soman könsikkään peliin mukaan. Illan ollessa siinä vaiheessa, jossa päätetään jatketaanko matkaa meille, teille vai metsäteille, kävi jotenkin ilmi että kotona ja tyttöystävä ja että lapsikin mutta se ei kyllä oo mun. Jätin petkulin taivaltamaan kotimatkaansa yksin, otin taksin keskustaan ja tanssin valomerkkiin saakka. Tyhmyyksiä tein, toki, mutten sentään pipopäisen perheenisäkokelaan seurassa.

Uutena vuotena todistin vierestä, miten jouluna kihlautunut nuori mies tanssahteli kohti vaakamamboa vasta tavatun peruukkiladyn kanssa - eikä otteista päätellen edes ensi kertaa. Minussa syntyi niin voimakas raivo ja vastenmielisyys, että katsoin parhaaksi poistua jatkoilta solvattuani heitä vasta vähän.

Tänään sain Facebookissa yhteydenoton mieheltä, joka näytti kivalle ja vaikutti kiinnostavalle. Noin kymmenen vaihdetun viestin jälkeen hän katsoi aiheelliseksi ilmoittaa olevansa varattu. Toivotin kummallekin huikeaa loppuelämää ja suljin kuvainnollisen luurin.

Mistä on kyse? Mitä nämä hahmot hakevat? Miksi - ja miksi juuri minulta? Minä vielä ymmärrän sen, että äkkiarvaamatta menee epähuomiossa rakastumaan johonkin väärään, mutta ajanvieteaspektia en. Mikseivät ne ihmiset hanki jotain oikeaa harrastusta tai ryhdy vaikka nettipornoon? Kirjoittaudu siihen uuteen pettämispalveluun, jota muutama kuukausi sitten vielä mainostettiin Kaarlenkadun ja Hesarin kulmassa olevan talon julkisivussa ja paheksuttiin Helsingin Sanomien yleisönosastolla? Hanki apua itselleen ja viralliselle suhteelleen?

Tyhjänpäiväistä jeesustelua, saattaa joku todeta. Ehkä sitäkin. Minä olen kuitenkin saanut kyllikseni tällaisesta ja saatan ehkä lukittautua neitsytkammiooni jatkossa kaikkien juhlapyhien ja muunkin elämän ajaksi. Enkä varsinkaan hymyile sille karskinkomealle sänkikasvoiselle futarille, joka tuijottaa minua bussissa pitkään, katsettani pyydystäen. Kyllähän silläkin jo joku on liettä ja sänkyä lämmittämässä.