keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Vaffö de?

Minkälaiset julmat, epäinhimilliset käsikirjoittajat lopettavat Prison Breakin toisen tuotantokauden noin? Ja miten ne ikinä aikovat saada kaiken olennaisen tiivistettyä kolmannen kauden alkuun liitettävään "previously on PB"-pätkään? Olen virallisesti hermoraunio.

Aina ollessaan katkera, synkkä tai muuten vain tilapäisesti mielenrauhaltaan järkkynyt ihmisen pitäisi voida lähteä lenkille. Ajatusten on vaikea harhailla, kun asfalttia tamppaavat lenkkarit, kylkiluita jyskyttävä sydän ja selkää pitkin noruva hiki vievät kaiken energian ja keskittymiskyvyn. Sellainen on aika terapeuttista ja puhdistavaa. Se myös asettaa monet asiat oikeaan mittakaavaan ja parantaa mielialaa ratkaisevasti.

Miksihän niin monilla suomenruotsalaisilla on geminaattalempinimi? Siis kaikki nämä Josset ja Sassat ja Soffat? Kokonaan oma lukunsa ovat sitten ck:t: Vickan, Micki, Jocke, Nicke. Vaikka eipä silti, on nämä jotenkin tyylikkäämpiä kuitenkin kuin suomalaisten kaksitavuiset patet, petet, maket, tepit ja perat. Mun nimiteoriassa on muuten pari uutta lukua, joista toinen mainittakoon tässä: miehet, joiden oikea etunimi koostuu kolmesta kirjaimesta, esim. Ari, Esa, ovat usein melkoisia naistennaurattajia ja liukkaita playboyta.
Sen toisen mä paljastan, kunhan vettä on ensin vähän virrannut Vantaanjoessa.

2 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Onko nyt jo virrannut tarpeeksi? Entä nyt? Nyt? nnnyyyyyyyyyyyt? Joko nyt?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No onhan sitä kolmoskautta tullut jo kymmenen jaksoa. Ei tartte arvailla. :)