torstai 6. marraskuuta 2008

Puts-plank

Meillä kotona vallitsi implisiittinen käsitys siitä, että siivoamiseen kulutettu aika on absoluuttisesti pois jostakin tarpeellisemmasta, tai ainakin paremmasta ajankulusta. Meillä ei siis siivottu kovinkaan usein, mutta ei se minun lapsuuttani huonontanut; korkeintaan opetti sietämään pientä pölyisyyttä ja hiekkaa eteisen lattialla. Meillä ei myöskään uskottu erilaisiin siivouskemikaaleihin: jos Tolu riitti Mammukalle, oli sen riitettävä meillekin. Ja hyvinhän sillä pärjäsikin.

Tällä mittapuulla olen luonut itselleni aiemmat henkilökohtaiset perinteeni mullistavan siivouskulttuurin: pyrin siivoamaan säännöllisesti, tavallisesti kerran viikossa. Suoritan määrävälein myöskin sellaisia kuriositeettiurakoita kuten vaatekaapin kaseeraus, asuntoni kaikkien ovien pesu sekä kirjahyllyn tomutus. Olen melkoisen hullaantunut siivousvälineiden ja -aineiden osteluun; minulla on raikkoamisessani rytmi, muoto ja sisältö.

Tämän viikon kodinhoidolliset ponnistukset ovat kuitenkin ylittäneet kaikki hyvän maun rajat. Maanantaina suoritin perussiivouksen, minkä lisäksi maalasin kirjahyllyn ja kajarit ensimmäiseen kertaan. Tiistaina maalasin toisen rundin sekä jynssäsin kylppärin lattiasta kattoon. Keskiviikkona punnersin kajarit omille paikoilleen sekä kytkin ne, poistin suojapaperit lattiasta ja seinästä sekä silitin vuoren puhtaita vaatteita. Tänä aamuna heräsin epähuomiossa tuntia suunniteltua aiemmin, joten pesin ikkunat. Näiden puuhien oheen olen lisäksi pessyt muutamia koneellisia pyykkiä ja tiskannut ainakin kahdesti. Kaikki tämä normaalin työssäkäynnin sivussa ja orastavan flunssan alaisena.

Eihän tässä ole enää mitään järkeä (rykäisten: *seksuaalinen frustraatio*).


Tartu ranteisiini, ranteisiini,
purista lujempaa!
Tee kaulaan merkki, kaulaan merkki,
anna ymmärtää, että voit minut alistaa

- Ultra Bra: Sankaritar

6 kommenttia:

nuunis kirjoitti...

oho! sanoopa ultra bra hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

VOI PYHÄ PYLLY SOIKOOO. MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU???*köh-liisa-hh*

ja sit noihi muihin että joo saisio on vaan jee. joka kerran ja aina. ja että mä en enää pysty kings of leoniin - pari vuotta sitte ne oli jee neki mut nyt ne syö broileria siinä musavideossa. ja won gyllenburgit on aivan villeinä ollu tuolla mestoilla noista verotiedoista. silleen että on ollu pakollista spyttailla seinät täyteen kukkukanuunan tavoin. ei mulla taaskaa muuta. parane.

/f

noni. se niitten kana on tossa sanavahvistuksessa: chickeri (pieni naispuolinenkanaeläin)

Mierolainen kirjoitti...

Huh huh! Mä oon kateellinen tosta tomeruudesta.

Anonyymi kirjoitti...

repesin täysiäfridan pienelle neitikanalle :D

kukkukanuuna<3, oho, mun sanavahvistus on samaa mieltä: gagis.

ja koita tosiaan parantua minkki minkkinen :)

Kesäminkki kirjoitti...

frida: meidän keskivertobroilerinjäytäjien on helpompi kuunnella kaltaisiamme :D ei mutta mä veikkaan että olisin pitänyt niistä jo aiemminkin, mutten ollut tietoinen heidän olemassaolostaan tätä ennen. siksi fanitan nyt.

miksei kukaan ole vielä maininnut kukkukopteria? *maininta*

musta on muuten loistokasta, että ollaan tartutettu tuo sanavahvennetarkkailu muihinkin ihmisiin. en muista kummasta teistä se lähti, nuusta vai mierosta, mutta mä adaptoin sen täböllä ja nyt näköjään jo muutkin.

Mierolainen kirjoitti...

Mun mielestä toi tarkkailu on alkanut joko sun tai Nuun toimesta joten näin ollen rajaamalla saadaan kyseisen muoti-ilmiön alullepanijaksi Nuumio.

Äskeinen vahvenne oli GOOTICK joka olisi sopinut sun flunssaan mutta se vaihtuikin ihan tylsäksi derac. En jaksa edes alkaa keksiä siitä mitään.

Oon muuten jo kotona ja kaljaa on jääkaapissa. MIKSI huomenna on töitä ja miksi olen uhkaillut itseäni selväpäisyyskuukaudella?