tiistai 4. marraskuuta 2008

Oon kontannut niin kauan, että voin tehdä mitä vaan!

Viime päivät ovat olleet uskomattoman, kihelmöivän, suorastaan piinaavan jännittäviä monille suomalaisille: eilen julkaistiin jälleen viime vuoden verotiedot! On niin suunnattoman kiehtovaa vakoilla, miten surkeasti naapurilla todellisuudessa meneekään; kuinka älyttömän epäreilun suuret teollisuuspamppujen tulot ovatkaan; minkä verran omaisuutta on jälleen siirtynyt seuraavalle sukupolvelle Helvetin Rikkaiden Gyllenbergien klaanissa; mitÄH.
Oikeasti - ja silläkin uhalla, että kuulostan tekopyhistelijälle, sillä tämä on totuus, koko-ja-ei-mitään-muuta-kuin -totuus - kiinnostus kyseisiä tietoja kohtaan tuntuu vaikealle käsittää. Jokseenkin ymmärrettäväksi moisen verenhimoisen uteliaisuuden tekisi mielestäni sen toimiminen amerikkalaistyyppisenä oman onnen nikkaroinnin motivaattorina: jos tuokin levyseppähitsari on päässyt moisiin hilloihin, kenties se onnistuisi minultakin! Näin yleviä ponnistuksia verotietojen selailu ei ilmeisesti kuitenkaan synnytä: korruption torjumisen ja yhteiskunnan sekä median läpinäkyvyyden kiillotetun kilven turvin hurskastellaan suu vaahdossa ja silmät kiiluen, malttamattomuudesta hiestyneet sormet tahmeina iltapäivälehtien veroliitteitä lehteillen. Oma elämä, anyone?


Seuraavaksi aion tehdä karkean sukupuolisen tyypittelyn. Aion kritisoida kyynelten käyttämistä aseena, ja koska miehet hämmentävän harvoin tuntuvat turvautuvan tuohon alhaiseen kiristyksen muotoon, puhun siitä toisesta sukupuolesta.
Minkälaisesta traumasta voi juontaa juurensa se regression muoto, jossa täysikasvuinen ja täysivaltainen kansalainen herahtaa kyyneliin heti, kun se joutuu jonkin hankalan, epämieluisan tai muutoin vain hiertävän tilanteen eteen? Minkälaisten emootioiden edessä täysin kädettömiksi valahtavien nynnyjen kanssa ne ovat aiemmin olleet tekemisissä, kun ovat oppineet pikku tirauttelun päästävän ne pälkähästä? Ja miten helvetissä ne ajattelivat asioiden ratkeavan, jos aina tiukan paikan tullen niiden silmät vetistyvät, naama menee korvasienen näköiseksi ja suusta alkaa purkautua tasaisesti kohoavaa ulinaa sekä katkonaista nyyhkytystä? Jos ne ovat samalla työpaikalla, niiden huoneesta kantautuu tasaisin väliajoin mielenosoituksellista niiskuttamista. Ja jos niiltä yrittää kysyä, mikä hätänä, saa vastaukseksi korkeintaan marttyroidun ei-minkään.
Miten ne perkeleet kehtaavat? Ja jos oikeasti eivät vain pysy kasassa, hankkikoot apua itselleen.


Juuri mistään juuri mitään tajuamaton kansalainen saattaisi helpostikin kuvitella, että kylpyhuoneen siivoaminen on kaikkest siisteint putsaushommaa. Voi kuinka väärässä sitä edelläkuvaillunkaltainen kansalainen saattaisikaan olla! Me kokeneet kylppärin jynssääjät nimittäin tiedämme paremmin: tiedämme, että ihmisten peseytymistiloissa vaaniva töhkä on juonikkainta, niljaisinta ja ehdottomasti kuvottavinta jöijää, mitä ektoplasmaton olento saattaa tahattomasti ja osin välillisesti tuottaa. Terveisin eräs, joka vietti juuri tunnin Harlekiinihenkisesti märässä teepaidassa ja sieni kädessään höyryisessä tilassa vaahtoa levittäen.

5 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Komppaan sua taas. Mä en tajua tota verotietovimmaa. Onko sillä oikeasti jotain väliä paljonko se naapuri taikka kylän eliitti tienaa? Ei mun mielestä.

Toi itkeskely on ihan hassu homma. Tai siis se marttyyriosio. Joillain naisilla kun tuntuu olevan tapana purskauttaa itkut ihan huomionhakuisena toimintona. Jos kysyt "mikä hätänä?" ja vastaus on sopertava "ei mikään", eräillä meistä miehistä on todellakin tapana sitten toimia vastauksen edellyttämällä tavalla. Eli jatkaa olemista vanhaan malliin. Siitä ei yleensä kyllä hyvä heilu. Ei ole mun mielestä kyllä silloin sen erään miehen syy.

Kuka kuuraisi mun kylppärin? Mulla on pienehköjä motivaatio-ongelmia kyseisen asian suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Mä kuulin radiosta parhaan mahdollisen syyn olla kattomatta noita verotietoja: " Vois selvitä et se naapurin auto ei ookkaan velkarahalla ostettu. Sit jurppis."

-S-

Gaia kirjoitti...

Niin. Nämä itkeskelijät eivät tunnu tajuavan, kuinka kiusallista se on esim. koko työyhteisölle, kun yksi taas purskahtaa itkuun käytävällä. Ja sitten pitäisi olla kiinnostunut sen hyvinvoinnista, vaikka tottapuhuen ei kiinnostais pätkääkään. Ja sellaisia vielä ruvetaan suojelemaan esim. omilta työtehtäviltä, ettei vaan tule paha mieli, kun joutuu tekemään töitä.

Onkohan sanavarmenne merkki kommenttini tasosta: dully co.

nuunis kirjoitti...

mua oksettaa aivan saatanasti nää vero- ja palkkatilastot enkä ole siksi lukenut koko viikkoon yhtään vitun lehteä. siitä saatte, senkin sairaat urkkijasiat!

Kesäminkki kirjoitti...

marsu kopautti naulan kantaa myöden kakkosneloseen: juuri näin! isojen ihmisten pitäisi voida kommunikoida muutoinkin kuin rään ja kyynelten avulla.