sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Decade of Decadence

Täsmälleen kymmenen vuotta sitten tänään mä heräsin viimeinkin lakkini saaneena ylioppilaana. En ollut edes krapulassa herätessäni, sillä mun elämä oli jo silloin muualla eikä mua ollut edellisenä iltana huvittanut tintata vanhojen koulukavereiden kanssa paikallisessa. Koko juhlatkin olivat mun mielestä vain erinomainen tekosyy kääriä hyvät hillot tulevaisuuden varalle. Mä olin jo niin muualla, elämässä sitä kaikkea.
Tulevaisuus tuli, tuoden monta korvaavaa krapulaa mukanaan. Hillotkin haihtuivat. Todistus vanheni, lakki kellastui.
Nyt, tasan kymmenen vuotta myöhemmin, mä olen tässä. Ihan keskellä omaa elämääni, joka tosin näyttää varsin erilaiselle kuin kuvittelin sen tänään näyttävän.
Oikeastaan kaikki on ihan hyvästi juuri nyt.

Maattuani tajuttomana sängyssäni kymmenen tuntia heräsin tokkuraisena ja päätin lähteä lenkille. Ekaa kertaa kolmeen kuukauteen: se olisi ollut kenkkua joka tapauksessa. Jaksoin juosta uimastadikalle ja sieltä vielä puoleen väliin Tölikkää, sitten oli pakko vaihtaa kävelyyn. Vammainen jalka alkaa väsyessään vielä vähän läpsyä ja mä alan juosta vinoon, ja sitten ei ole enää kellään kivaa.

Siellä "juostessani" olisin kovasti toivonut, että lenkkeilyssäkin olisi jonkinmoinen tasoitussysteemi kuten golfissa; että voisi jollain keinoin saada helpotusta suoritukseensa painavien syiden perusteella. Tai edes että voisi käyttää sellaista kylttiä rinnassaan, jossa lukisi että Olen kuntoutumassa leikkauksesta ja siksi juoksen näin hitaasti ja rumasti. Ehkä sellaisen paidan voisi itse käydä painattamassa?

Amerikassa olisin tarvinnut paidan, jossa olisi lukenut että Olen turisti, minulla ei ole teidän putiikkinne etukorttia eikä meillä kotona ole DSW:tä / Virginiä / RiteAidia /Gapia / paljon mitään muutakaan, joten en haluakaan sitä pirun korttia. Kiitos vain.
Sitten baarissa olis kätevää, jos olis sellaisia Olen luonnevikainen / sitoutumiskammoinen / aleksityymikko / muuten vain kelpaamaton, älä tuhlaa aikaasi tutustumalla minuun. Miten ei esim. Mentalwear ole keksinyt tätä markkinarakoa vielä?

Äh. Kohta pitäisi alkaa sutia työmaalle. Eikä siinä muuten mitään, mutta eilen siellä poiketessani näytti taas sille, ettei kukaan ole osannut tehdä mitään, esim. ajatella mun poissaollessani. Joten nyt mun pitää mennä sinne raivaamaan ne rauniot, valamaan uusi kivijalka ja pystyttämään kurkihirsi. Ja sen jälkeen kirjoittaa tiukat toimintaohjeet jokapäiväisen työn varalle. Oikeasti, miten ne ihmiset on tajunneet käydä edes vessassa itse ilman spesifejä ohjeita? Paljon muuta ne sitten ei olekaan saaneet aikaiseksi. Grr.

1 kommentti:

Mierolainen kirjoitti...

Onko lenkkeilyssäkin sellaista toisten kyyläilyä eikä se sitten vain olekaan oman kunnon kohottamista? Aika pinnallista menoa. Hassua. outoa. Mun kuntoilumuodossa ei onneksi vilkuilla muiden suoriutumista vaan keskitytään siihen omaan vetoon.