Paperienkelipäivä

Miten mä voin olla näin hajalla? Mähän menen sinne ja ne korjaa mut, kuten Reino sanoi. Kyseessä ei ole syöpä tai mikään muukaan oikeasti fataali asia tai radikaali operaatio, ei mitään avosydänleikkauksia tai aivokirurgiaa. Ihan rutiinia. Osaavat ammattilaiset asialla, ja vielä kotikuntouttaja hakemassa ja hoitamassa mua. Kaikki on ihan hyvin, ja kohta vielä paremmin.

Silti mua itkettää ihan hysteerisesti. Aina, kun joku ihana lähettää mulle kannustavan viestin tai sanoo nätisti tai rohkaisevasti tai kysyy kuulumisia, mä alan itkeä. Enkä saa sitä loppumaan. Enkä pysty sanomaan että miksi. Kun en tiedä.

Huomenna oon sitten paitsi vammanen myöskin hyvin ruma. Tajuatteko yhtään, miten paljon ihmisnaama voi turvota tällasesta.

The way we laugh, the way we experience pain

Tänään heräsin alakuloisena.
En tiedä, olinko nähnyt jotain unta ennen heräämistäni, mutta mulla oli tunne kuin olisin lähdössä pitkälle matkalle ja mun pitäisi hyvästellä kaikki mulle rakas sen ajaksi. Tunne on jatkunut koko päivän, olen kellunut paikasta toiseen ulkopuolisena ja pelkkää pintaa hipoen. Kaipasin pitkästä aikaa jopa Mandoliinia, sillä tavalla etäisen haikeana kuin muistelisin joitain lapsena tuntemiani ihmisiä, ollenkaan kaihoamatta takaisin siihen aikaan, mutta hieman melankolisesti hymyillen.
Minne mä olen matkalla?

Viikonloppu on ollut upea. Mä olen viettänyt enemmän aikaa toisten ihmisten kotona kuin omassani, ja se on tuntunut nyt hyvälle. Olen nähnyt monia mulle rakkaita, monia pitkästä aikaa; monet ovat soittaneet mulle ja osoittaneet siten ajattelevansa mua. Mulla on ollut välitetty olo.
Mä olen nähnyt ne käsivarret, jotka kurkottuvat ottamaan vastaan, jos mun ote sattuisi lipeämään. Mitä hätää mulla voisi tällaisessa maailmassa olla?


You are my sister
and I love you
May all of your dreams come true
I want this for you
They're gonna come true

- Anthony and the Johnsons: You Are My Sister

Ajatusteni tahmea Thames

Onkohan Radio Helsingin uutistoimittajaksi pääsemisen yhtenä edellytyksenä se, että kuulostaa lukihäiriöiselle ja muutenkin jälkeenjääneelle? Ihan oikeasti, millään muulla radiolla ei ole yhtä amatöörimäisiä ja takeltelevia uutistenlukijoita. Tekisi mieleni antaa esimerkiksi heistä pahin, neiti Ä., mutta jos se sitten vaikka googlaa itseään ja löytää tänne, sille tulee paha mieli ja se alkaa ehkä vihata mua. Eikä musta sitten voi enää tulla niin helpolla maailman valtiatar.

Mä olin eilen ulkona serkkuni Hinkkiksen ja avomiehensä Makin kanssa (Makki - Makin, ei siis Aikakonehenkisesti Maki - Makin), ja myöhemmin seuraamme liittyi myös ystäväni Virveli, jota en ole nähnyt aikoihin. Nämä ihmiset saivat mut jälleen kerran miettimään, mitä olen tehnyt onnistuakseni ansaitsemaan näin mahtavaa väkeä ympärilleni. Mä en usko, että olen itse puoliksikaan yhtä kiva, kannustava ja lämmin ihminen kuin niistä melkein jokainen.

Eilen mua pitkästä aikaa myöskin pyrittiin pokaamaan useaan otteeseen, sekä Kinkkulassa että Kivillä. Olin asiasta varsin yllättynyt, kunnes tajusin, että edelliset baarikerrat olen viettänyt enemmän tai vähemmän Rikkaan Ystävän kanssa kahden. Se puolestaan saattaa ulkopuolisista näyttää siltä, että oltais niinkö pariskunta. Vaikkei olla, mutta sitähän ne ei tiedä.
Mutta pokauksiin palatakseni: ne oli kamalia, huonoja, ala-arvoisia. Lisäksi niitä suoritti sellaiset heput, joita eräs ystäväni kutsuisi Marjan Valinnoiksi: semmoiset ingenjöörismiehet, yhdeksänkymmentälukuisilla poskirilleillä, jenkkisiilillä ja hirveän kuivilla jutuilla varustettuna. Mun markkina-arvo on selkeästi kokenut inflaation. Odottakaahan, kun saan taas tomumajani kuntoon ja piikkarit jalkaan, sitten ei enää Marjan Valinnat tohdi lähestyä noin kotoisasti!

Kohta aion mennä Virgin Oiliin pizzalle. Sieltä saa suorastaan orgastisen hyvää sellaista, ja mitäpä sitä sinkkunainen muutakaan nauttisi näin lauantaipäivän kunniaksi. Äitinsä kanssa.

Mitä Samuli Knuutin tukalle on tapahtunut?!?

Miksi englanniksi sanotaan, että "she takes fabulous pictures", kun puhutaan kuvissa esiintyvästä mallista? Mitä sitten tekee taitava kuvaaja, ja miten voi erottaa, kummasta on kyse?

Miksi mä tiedän hirmu monta taitavaa ja letkeän asiakaspalvelun hallitsevaa suutaria? Onko suutarin ammatti jonkinlainen palvelukulttuurin ja ammattitaidon ja siten kaiken inhimillisen hyvän kultakaivos? (Täytyyhän sen olla, onhan Veeti Kalliokin oikeasti suutari.)

Miksi monissa kirjoissa jaaritellaan satoja sivuja; maalaillaan tunnelmia, kuvaillaan maisemia ja henkilöitä ja pohjustetaan niin, että lukija tietää fataalin käänteen olevan väistämättä edessä? Tietysti siksi, että siten jekutetaan lukija tutustumaan ja sitten kiintymään hahmoihin; kiinnostumaan niiden vaiheista ja piittaamaan niiden tarinasta. Mutta miksi sitten se merkittävin tapahtumien ketju säästetään viimeiseen 50 sivuun, joilla vyörytetään tapahtumia, nelistetään näyttämöiden halki ja hahmojen yli ja pannaan lukijan pää ja luottamus itseensä älyllisenä toimijana pyörälle, kumolleen ja tehosekoittimeen?

Ja se Samuli K.: tsekatkaa se uusin Trendi, siellä se on. Brr.

Kaikki valittaa jostain mut joku valittaa kaikest

Mähän olen tietyissä asioissa melko tosikko. Eilen sain raivarin lukiessani viimeviikkoisesta (?) MeNaisista Jipun haastattelun. Olen jo aiemmin ollut sitä mieltä, että vaikka pidän kyseisen naisen soundista kovasti, en ole muuten siitä ollenkaan varma; luulen, että ihmisenä se on tekotaiteellinen ja aivan sietämätön, ansarikukan herkkä taiteilijasielu ja omaan napaansa tuijottaja - sen itsetekemät lyriikat ovat antaneet osviittaa moisista avuista.
Haastattelu paljasti uumoiluni tismalleen oikeiksi. Jutun teemana on "Milloin viimeksi" ja siinä kysytään muun muassa että milloin nauroit viimeksi ja milloin viimeksi teit jotain lapsellista ja milloin viimeksi mietit elämän tarkoitusta ja näin. Kolme, eikun anteeksi neljä (melkein viisi), asiaa, jotka saivat verisuonet mun päässä poksumaan:

1. Jippu mystifioi itseään ja musiikkiaan antaumuksella. And I quote: "Fanini ovat usein sylinkipeitä ja sisäänpäin kääntyneitä, rikkinäisiä ja väsyneitä. Musiikkini uppoaa jollain tavalla särkyneisiin ihmisiin - -", "Uskon katumuksen voimaan, kadun syntejäni joka aamu." (Kuka 22-vuotias, tai vanhempikaan, jaksaa katua syntejään joka ikinen aamu? Kannattaisko mennä elämään välillä, niin olisi sitten jotain kaduttavaakin?)
2. Jippu pyrkii korostamaan olevansa vanha sielu. "Vietin ihanan villin juppinuoruuden Kauniaisissa, mutta nyt olen liian vanha sammumaan minne sattuu.", "Minulla on ollut sama kaveripiiri jo kymmenen vuotta. En ole sosiaalisesti lahjakas ystävystyjä, olen siihen liian kompleksinen." Jippu on 22 vuotta vanha. (Onko sillä oikeasti edelleen samat kaverit kuin 12-vuotiaana? Ja 22-vuotias ei ole liian vanha yhtään mihinkään, paitsi ehkä lapsineroksi.)
3. Jippu kuvittelee olevansa aivan erityisen erityinen, ja tykkää myös puhua siitä. Itsestään. "Samastun helposti niihin, joilla on traaginen suhde itseensä. Olen rikkinäisrakas.", "Ilmastonmuutos on ollut järkytys: on pitänyt katsoa peiliin, kun lunta ei ole tullut koko talvena." (No joo, kuvainnollisesti puhuen ja muutos on helpoin aloittaa itsestään. En vain voinut vastustaa kiusausta.)
4. Jipulla on yksinkertaisesti aivan uskomattoman tyhmät jutut. "En lupaile. Lupaus merkitsee vastuuta, ja olen huono vastuunkantaja." "En ole feministi, vaan minusta naisen pitää tehdä enemmän. Miehet eivät pärjäisi ilman meidän ruokiamme tai sitä, että niiden tiukkaa peppua kehutaan." (Voi jumalauta. Toivotaan, ettei se ole tosissaan..?)

Ja lopulta kirsikkana kakussa minulta sinulle, Jippu, kuten sen omin sanoin ilmaisit: "En liioin jaksa erikoisuudentavoittelijoita. Monelle rokkarille tekisi mieli sanoa, että nyt ne aurinkolasit pois, puuro lautaselle ja töihin." Niin, siinäpä se.

Eipä siinä, jokaisessa päivässä on hyvä olla pientä luksusta, mutta jotain rajaa pliis. Miettiiköhän se ollenkaan, mitä huultensa välistä päästää? Vai miettiiköhän se oikein tosi tarkkaankin? Saa varmasti olla ylpeä lausunnoistaan kymmenen vuoden päästä.

Miksi aina, kun naistenlehdissä esitellään kevään uusia hiustyylejä tai tähtien lookeja, siellä on jotain kahdeksantoista eriväristä pitkää tukkaa, joissa on kaikissa laineet tai jakaukset vähän eri kohdissa, ja sitten kuriositeettina yksi tai maksimissaan kaksi lyhyttä tukkaa, joista toinen on yleensä polkkamittainen? Onko polkkatukka lyhyt? Onko ne pitkät tukat oikeasti niin erinäköisiä, että ne kannattaa laittaa sinne edustamaan eri tyylejä? Eikö lyhyitä, hyvännäköisiä tukkia muka ole nuorilla (= lehtien kohdelukijaryhmällä, mitä sillä nyt sitten kulloinkin tarkoitetaan) (julkkiksilla) ollenkaan, vaan vain täti-ikäisillä tai jollain peräseinäjoen sinikoilla? Ai paitsi mähän unohdin, tukka on naisen kruunu: mitä isompi, sitä parempi.

Olenko mä nyt ymmärtänyt kolumnien idean ihan väärin? Mä olen luullut, että niissä olisi hyvä olla jotain asiaakin: syy siihen, miksi mä en koskaan ole tohtinut lähestyä yhtään lehteä niiden tehtävien toivossa. Ainakaan Trendin kolumnisteilla ei ole koskaan mitään sanottavaa; Fitness-lehdestä en viitsi edes aloittaa, koska silloin joutuisin käsittelemään konseptia nimeltä Katri Manninen ja siihen mä nyt vain en kerta kaikkiaan tänään jaksaisi alkaa.

Yhden ruusunkin tahdon ojentaa: Philipsin uuden karvanpoistovärkin Satinelle Ice Epilatorin mainos on musta oivallinen! Siinä vähän rihannannäköinen rotunainen ('rotu' tässä merkityksessä laadukas, ei tummaihoinen) ojentelee jaloja, kilometrin mittaisia sileitä sääriään auton nahkaisella takaistuimella ja katsoo kameraan viekoitellen otsatukkansa alta. Naisen vieressä istuimella on hopeinen meikkilaukku, josta kyseinen tuote pilkistää, ja jota nainen pitää verenpunaisiksi maalattuihin kynsiin päättyvillä sormillaan paikoillaan (arvatenkin liukkaalla) istuimella. Teksti kuvan ohessa kuuluu näin: "Koska olen mies, en kestä kipua. Siksi valintani Satinelle Ice Epilator" - Janne (taiteilijanimi Karis) 25, malli.

Odottakaahan, kun saan luettua pidemmälle.

The following takes place between 22.01 and 22.28

Mitä helvettiä? MTV3:n Kympin uutisia puffattiin hetki sitten ruudun alareunassa juoksevilla teksteillä: "Espanjan bussiturmassa uusi käänne!", "Vaarallista kuumetautia tavattu Suomessa!". Okei, huutomerkit on mun lisäämiä, mutta mitä helvettiä? Onko nämä uutiset vai uusin 24:n jakso?

Mun on pakko eritellä taas paria hupsua hakutulosta. Siksi, että Google Analytics on loppumaton lysti ainakin näiltä osin. Siksi, ettei mulla ole mitään muuta sanottavaa.

taiteen ja pornon raja
Häilyvä, kuten kaikki tietävät. Kysymyksenä erittäin hyvä ja monitahoinen, joskin epäilen vahvasti Googlen kyvykkyyttä siihen vastaamiseen.

taiteilija juha örn
Paljastan rajattoman ignoranttiuteni ja kysyn: anteeksi kuka?

seikkailuseuraa
Kuka nyt mitäkin seikkailuna pitää. Mä voin lähteä, jos saa pitää vaatteet päällä. Eikä tarvii panna suuhunsa mitään ällöttävää.

tuhmaa pornoo & ilmainen porno
Ei vieläkään. Etsikää paremmin! (Sitä paitsi sieltä torrenz.comistakin löytyi heti jotain aiheeseen liittyvää, toisella silmällä huomasin kun etsin Skinin levyä.)

amin asikaisen käytös
Vaimonsa haastattelujen perusteella hidasta, ujoa ja lukuisien kahvilitrojen juomista vaativaa. Ei siksi, että se olisi niin uskomattoman hyvin kasvatettu vaan siksi, ettei se yksinkertaisesti uskaltanut yrittää mitään. Miten se uskaltaa nyrkkeillä?

dave mustainen perhe
Toivottavasti vähän reippaampaa väkeä kuin perheen pää.

muista keulia mopolla
Tää olis hyvä kehystää ihan sellaseksi huoneentauluksi. Oonko muuten kertonut siitä vaaleatukkaisesta naapuristani vuodelta 1999, jolla oli keittiön seinällä lappu jossa luki

VÄLTÄ RASVAA
VÄLTÄ SUOLAA
MUISTA JUODA PALJON VETTÄ

huojuvilla tikkukirjaimilla? Joo, oli se ihan täysi-ikäinen. Ja tuli kuokkimaan kerran mun synttäribileisiin ja kutsui mut sitten vastavierailulle luokseen, siksi mä tiedän kaiken tämän.

onko se vain minä vai onko kaikki paskaa
Luultavasti se olet vain sinä. Haha.

pirunsarvimerkki peukalolla
Mun mielestä siihen tarvitaan muitakin sormia, eihän siinä muuten ole kuin yksi sarvi? Vai onko se just se juttu?

plääplääplää
Nää on niin tyhjentäviä. Haluaisin tietää, minkälaiseen hakutulokseen näillä tähdätään.

ruma kukka
Kukka se on perunallakin! Mä en kyllä oikeasti äkkiseltään keksi yhtään rumaa kukkaa, paitsi sen yhden kaktuksen, joka ampuu niitä siemeniään ympäriinsä, mutta en mä kyllä muista että onko se sen kukka jotenkin erityisen ruma edes. Ja eilen nähtiin Lissu Pärssisen kanssa kaupassa yhden kakun päällä vulvannäköinen marsipaaniruusu.

Tässä mun panos tältä päivältä. Ei kestä kiittää.

You said I must eat so many lemons 'cause I am so bitter

Luin äsken koko 100 naista -blogin tähänastisen historian, vaikka tiesin sen tekevän mut apeaksi. Luin silti.

Mun mielestä se on samanaikaisesti sydäntäkouristavan surullinen ja verenpainemittarin halkaisevan ällöttävä yritys olla yhtä aikaa provosoiva sonni, älyllinen runopoika ja väsähtänyt keski-ikäistyvä setä.

Surullinen siksi, että se on toisinaan kovin osuva ja tunnistettavia tilanteita, ennakkoluuloja ja fraaseja sisälleen leiponut ranskalainen jouluhalko.
Ällöttävä siksi, että se niin kovasti koettaa olla ulkopuolinen ja täysin tefloninen - ja onnistuu juuri siksi olemaan jälleen vain surkean kärjistetty yleistys Siitä Toisesta Sukupuolesta - lukijan omasta toki riippuu, kumpi lopulta onkaan kumpi.

Mä olen elänyt itsekin jo sikäli pitkään, että tiedän paremmin olla väittämättä ihmisiähän meidän kaikkien vain olevan eikä niin kovin kaukana toisistaan lopulta kuitenkaan. Välimatkaa on - vähimmilläänkin valovuosia, enimmillään ihmisestä toiseen.

Se ei ole se juttu. Tässä maailmassa on yhtä monta maailmankatsomusta kuin on yksilöäkin, yhtä monta tuntematonta planeettaa, yhtä monta ylittämätöntä ennakkoluuloa ja selvittämätöntä väärinkäsitystä.
Mun mielestä avain onkin siinä, onko halua ja aikaa nostaa katse, nousta siihen avaruusalukseen ja edes yrittää.

Tuossa blogissa ei tietenkään ole kyse siitä, eikä se mua lannistanutkaan. Ihmisen - miehen tai naisen - typistäminen noin kapeisiin raameihin, se tekee mut alakuloiseksi.
Koska ei siinä kyse hauskanpidostakaan ole, lue vaikka itse.

Lisensoitu ibiootti

Mä olen nyt viikon sisään bongannut jotenkin tosi monta ihan omituista rekkaria kaupungilla. Mä olen juuri niin tosikko, että musta on mautonta niitata autoonsa laatat, joissa lukee että OR-I. Toki mikäli autoa ajaa oriaseman omistaja, asia muuttuu täysin kääntäen laatatkin miltei informatiivisiksi.
Minkälainen ihminen haluaa kilvet tekstillä EGO-I, Stefan Lindfors? Entä mitä rekkareillaan koettaa kertoa se, jolla niissä lukee OKE-I? Minä en ymmärrä.

Mun ihmisviha ei vain ota laantuakseen. Kas tässä hahmot, joita tällä hetkellä kestän kaikkein huonoiten:

• isännöitsijät, huoltomiehet ja kaiken maailman rakentelijat sekä korjaajat
• erään kotimaisen Idols-tähtösen manageri, joka on isoegoinen, piittaamaton ja ylimielinen kusipää
• naapurit, jotka julkeasti edelleen vain röökaavat sisällä, kyttäävät rappukäytäväliikennettä ja raahaavat kalusteitaan ympäri kämppää vailla mitään näkyvää syytä
• asiakkaat, joille ei koskaan mikään kelpaa ja aina löytyy purnaamisen aihetta
• julkisen liikenteen juopot, jotka huutelevat törkeyksiä ja puuttuvat henkilökohtaisuuksiin, haisevat ja ovat muutenkin niitä viimeisiä korsia

Muita muuten vain kenkkuja juttuja:

• huonolaatuiset ja nopeasti siivottoman näköisiksi kuluvat kynsilakat
• avuttomuus ja saamattomuus
• yletön makean- ja huonon elämän himo
• se, ettei itse voi tietää, mikä on itselle hyväksi ja on vain luotettava itsensä toisten ihmisten ja niiden oletetun ammattitaidon armoille
• tämä loputon kärttyisyys ja kyvyttömyys irrottautua siitä
• aikataulut, jotka ei koskaan mene yksiin

Tasapuolisuuden nimissä koetan mainita muutamia mukaviakin asioita:

• se tunne, kun makaa sängyssä ja särkylääke alkaa yhtäkkiä vaikuttaa
• itsetehty salaatti, jossa on runsaasti rucolaa ja mozzarellaa
• aurinko
• puhtaat ikkunat
• Pirate Bay
• wasabipähkinät
• YAD:n metron liukuportaisiin liimatut kamppistarrat, joissa lukee että "Huumeet saattaa olla jonkun perseestä."

En millään keksi enempää. Eikä ole muuta sanottavaakaan.

Pitää ajatella opossiumia

Tehtiin Fridan kanssa luontoretki Alppilan moninaiseen maastoon. Nähtiin muun muassa ankka, pieninaamainen ankka, rasta ja räkki. Lintuja kaikki. Sitten vielä yksi lepakkokurre. Melkoista diversiteettiä ja konsensusta, vai mitä sanotte.

Oikeasti syy tähän bloggaukseen oli se, että tänään tajusin Kate Nashin olevan mun uusi suosikki, ja halusin kovasti siteerata sen yhden biisin tähän kokonaisuudessaan. Tänään oli muutenkin mainio päivä: koti oli siisti, ikkunat läpinäkyvät, aurinko paistoi eikä mulla ollut kanuunaa. Lisäksi vietin aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja mielestäni näytin kivalle (aina en näytä).
En mä enää lisäksi paljon pyytäisi.


All I know is that you're so nice,
You're the nicest thing I've seen
I wish that we could give it a go
See if we could be something

I wish I was your favourite girl
I wish you thought I was the reason you are in the world
I wish I was your favourite smile
I wish that the way I dress was your favourite kind of style

I wish you couldn't figure me out
But you always wanna know what I was about
I wish you'd hold my hand when I was upset
I wish you'd never forget the look on my face when we first met

I wish you had a favourite beauty spot that you loved secretly
'Cos it was in a hidden bit that nobody else could see
Basically, I wish that you loved me
I wish that you needed me
I wish that you knew when I said two sugars, actually I meant three

I wish that without me your heart would break
I wish that without me you'd be spending the rest of your nights awake
I wish that without me you couldn't eat
I wish that I was the last thing on your mind before you went to sleep

All I know is that you're the nicest thing I've ever seen
I wish that we could see if we could be something

- Kate Nash: The Nicest Thing

Unelmia ja toimistohommia

Unohdin äsken, joten kirjoitan uuden.
Mä olen joutunut taas viime päivinä (oikeasti öinä, hehe) huikeisiin uniseikkailuihin, ja ajattelinpa keventää lauantaitunnelmia jakamalla ne maailman kanssa.

Alkuviikosta näin unta, että jouduin jotenkin sairaalaan. E.S.R. oli mut sinne pelastanut, ihan virkansa puolesta, ja se istui siinä mun sängynlaidalla työvermeissään. Me alettiin luonnollisesti pussailla, jolloin huoneen nurkasta kuului rykäisy. Siellä istui selvästikin valvomistyyppisissä tehtävissä tosielämän työkaverini, kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä vaikkapa Linnanneidoksi, joka ilmoitti meille kuivakkaan sävyyn, että "mun täytyy nyt kyllä raportoida tosta, toi on potilaan häirintää". Me hätäännyttiin siitä aika lailla ja koetettiin anella Linnanneitoa pyörtämään päänsä (mä taisin jopa hieman itkeä), mutta se pysyi kannassaan ja ilmoitti kerta toisensa jälkeen teennäisen virallisella ja pahantahtoisella äänellään joutuvansa raportoimaan potilaan häirinnästä.

Muutama päivä sitten oltiin unessa ReinoPetterin vanhempien luona. Oltiin kai oltu siellä yötä, koska mä olin tulossa suihkusta aamiaispöytään. Mun tukka oli yhtäkkiä puolet lyhyempi kuin se on nyt, ja päältä aivan sellainen ureanpolttaman keltainen. "Kattokaa nyt, tää on ihan pilalla nyt." Reinon äiti katsoi mua hyvin huolestuneesti, käänsi sen jälkeen katseensa lautaseensa ja sanoi syvästi pahoittelevalla äänellä, että "onpa tosi harmi, nyt kun se Mandoliinikin muuttaa Mikkeliin" (Mandoliinin tilalla se sanoi luonnollisesti sen oikean etunimen, jota en tässä lähdesuojasyistä mainitse). Mä sain aivan kammottavan raivarin ja aloin karjua, ettei se nyt mihinkään Mikkeliin voi muuttaa kun meillä on sen kanssa selvittämättömiä asioita.

Viime yönä puolestaan pääsin tunnustelemaan Jone Nikulan mittavaa erektiota sen housujen läpi. Oltiin siis mitä ilmeisimmin rakastavaiset (ja mä muistan sille sanoneeni, ettei se haittaa: kyllä pikkuserkut voi olla silleen keskenään) ja istuttiin sylikkäin mun keittiön lattialla, jossa oli siis Idolsin alkukarsinnat meneillään. Ensimmäistä esiintyjää sisäänkutsuttaessa Jone täytti hedelmäpussin bensalla, ja kun esiintyjä - joka oli selkeästi muslimi, sillä sillä oli sellainen kaapu päällään - tuli, no, esiin, Jone purskautti pussin sisällön sen päälle ja nauroi katketakseen. Mä aloin huutaa sille, miten tyhmä jätkä se oli: "Et sä voi tolleen vaan polttaa ihmisiä elävältä!". Tämän jälkeen lukittauduin vessaan itkemään ja murjottamaan, ja Jone tuli oven taakse lepyttelemään ja maanittelemaan mua tulemaan ulos sieltä.

Miksi mun seksiunet on aina niin epäeroottisia?

I didn't feel like dancing

Mikään ei virkistä ihmistä kuin yllätyskänni. Lukekaa Mierolaiselta ja Nuulta, millasta meillä oli. Tai voin mä kertoakin: aivan ässää. Todettiin myös, että on harvinaislaatuista ja riemastuttavaa, että auringonpilkut ja biorytmit ovat kerrankin sellaisissa asemissa, ettei yksikään meistä haudo kuolemanhaluisia ajatuksia tänään, tai pulauttele holtittomasti.
Illan tarkoitus mun osalta oli olla hetken ajattelematta E.S.R.:ää (tai Graalia, joksi Rikas Ystävä häntä nimittää), joka viime sunnuntaisen jälkeen on taas saanut mun haaveksimaan ja ikävöimään epäterveessä määrin. Näköjään kylliksi annosteltu viina ja provokatiivinen tankotanssi lauteilla maailmankaikkeuden kuumimman Nuun kanssa tepsivät juuri toivotulla tavalla; mikään muu tuskin olisi.

Tänään havaitsin jälleen kerran, ettei mussa ole näköjään minkäänlaista keskivaihdetta ollenkaan. Sen sijaan, että olisin jäänyt erittämään etanolinlöyhkää joka huokosestani ja säälimään itseäni sänkyyn, ponkaisin ylös ja aloin siivota. Maan ja taivaan välillä ikkunoita pesten roikkuessani tulin kyseenalaistaneeksi idean loistavuutta kertaalleen: yksikin väärinajoitettu huonomman jalan lipsahdus tai kanuunaisen käden vavahdus olisi saattanut syöstä minut ikkunalaudalta kohti varmaa hätänumeropuhelua. Aidon supersankarin tavoin sain kuitenkin ruudut jyystettyä jälleen kirkkaiksi ja itseni yhdessä palassa alas ikkunalaudalta. Ja tiskattua. Ja imuroitua. Ja pestyä lattiat. Ja vessan. Ja pyykättyä.
Sitten mulla loppui vähän ilmeet kesken.

Se ilkein olo yllätti jälleen vasta myöhään iltapäivällä. Torjuin - taas - erinomaisen tapaamisehdotuksen ja kiitin kaikkia satuolentoja jo sovittujen tapaamisten peruuntumisista. Vaikka fyysinen olo alkaa tippaleipien ja kanasalaatin ansiosta hitaasti koheta eikä tyräkään enää huutele rivouksia eilisestä, on mulla edelleen hieman hostaalinen ja misantrooppinen tunne pikkuaivossa. Tänään en kyllä poistu asunnostani enää, telkkaristakin tulee Lumihauvat.

You know you love me

Eräs kohupoliitikko on koettanut pokata mun äitiä.
Erään kotimaisen keulayhtyeen jäsen on puristanut yhtä mun tuttua tissistä.
Eräs pornokauppiaan poika on nukkunut mun serkun kanssa vierekkäin.
Eräs mun ystävä on seurustellut tavoitteellisesti nykyisen julkkisjoogin kanssa.
Eräs ysäribändi-ihmeen laulusolisti on koettanut pokata mua, samoin eräs televisiosta tuttu urheilutoimittaja (tai niitä on oikeastaan kyllä kaksikin, niitä sellaisia), ai niin, ja eräs nykyään muun muassa Hunkseista tuttu oksetus.
Huippu-urheilijoita on lähipiirin seurustelukumppaneina ollut useita, ainakin koripalloilija, alppinisti ja jääkiekkoilija.

Ja tässä mä mietin, minkä merkillisen laiset ihmiset soittaa Seiskan vihjepuhelimeen kavaltaakseen lähimmäisiään.

XOXO, Gossip Girl

We can be together

Mä olen koko tähänastisen elämäni ajatellut, että lukioiässä solmitut rakkaussuhteet ja niistä seuranneet liitot eivät voi kestää. Ainakaan ne eivät ole olleet mun mielestä kovin hyviä ideoita. Miten sitä voi koskaan kehittyä kokonaiseksi ihmiseksi, jos jakaa jonkun kanssa ne elämänsä mullistavimmat vuodet, tekee ne isoimmat valinnat? Miten voi koskaan seistä omilla jaloillaan, jos on aina ollut vain puolet yksiköstä?

Eilen ajattelin ensimmäistä kertaa, ettei mikään voisi olla mahtavampaa: että rinnalla olisi joku, jonka olisi nähnyt kasvavan; joku, jonka tuntisi läpikotaisin; joku, jolle ei tarvitsisi selittää, valottaa taustoja tai kertoa kaikkea - ei tarvitsisi, koska se jo tietäisi, se olisi kokenut sen kaiken siinä vierellä. Miten upeaa olisi tuntea sellaista maailman ytimen sulattavaa rakkautta jotakuta kohtaan niin, ettei edes tuntisi tarvetta - tai halua - vaihtaa sitä mihinkään.
Onko sellaista edes olemassa?

Vai jäävätkö ihmiset niihin suhteisiin, koska eivät uskalla lähteä? Eivät uskalla, kun eivät koskaan ole olleet ilmankaan. Jäävätkö, koska se on turvallista ja vaivatonta?
Jäävätkö, vaikka tietäisivät lähtemällä päästävänsä paitsi itsensä myös sen toisen viimeinkin elämään?


I don't want to push you baby
and I don't want you to be told
It's just that I can't breathe without you
feels like I'm gonna lose control

- Lenny Kravitz : Can't Get You Off My Mind

Arvon tyrä,

sanoisin "ystäväni", ellei se olisi niin räikeää totuuden vääristelyä. Haluaisin olla dramaattinen ja sanoa, että olet pilannut elämäni, mutta sekään ei olisi ihan täsmällistä ilmaisua. Olen jo lähes hyväksynyt sen, että olet muuttanut elämääni ja arkisten toimien suorittamistani, ja tulet vielä jatkossakin tekemään niistä hiukan haastavampia, hiukan ärsyttävämpiä, hiukan hitaampia; hiukan enemmän kuin tähän saakka.

Mikäli olisin yhtään jalompi luonne, sanoisin sinun opettaneen minut arvostamaan arkielämää ja niitä pieniä, tavallisia asioita. Ehkä niinkin; todellisuudessa olet tehnyt minusta vain kärsimättömän, turhautuneen ja entistäkin kömpelömmän ramman, jolla on herkässä niin kirosanat kuin kyyneleetkin.

Tämän kaiken mä vielä jotenkin kestän, en urheasti ja hymyssäsuin mutta pakon edessä kuitenkin. Mutta JOS mä sun ansiostasi joudun leikkauspöydälle juuri vapun kynnyksellä (ja jos mun vappu menee sen vuoksi niin sanotusti vituiksi); JOS leikkaus ja siitä toipuminen eivät sujukaan odotetulla tavalla ja toivotussa aikataulussa; JOS mä sun takiasi joudun jättämään väliin mun kesälomamatkani Atlantin taakse, niin mä jumalauta vannon, etten anna sitä koskaan, ikinä, milloinkaan anteeksi.
(Voiko omalle vartalolleen olla vihainen ja katkera? Kuinka kauan? Ja mikä tärkeintä: mitä hyötyä siitä on? Valituspäällikkö..?)

nimim. Hermo kireällä, kirjaimellisesti


Yritäpä vain
vielä kerran
kävellä ylitseni
riistää unelmani
kahlita varjoni

Yritäpä vain
kerran uudestaan
päättää puolestani
pyörtää sääntöni
piirtää itsesi

En kastu enää
vaikka taivaalta sataisi
alas koko eilinen
En tunne mitään vaikka
putoaisin läpi jäiden
En jää kuihtuneena riutumaan
vaikka söisin nyt viimeisen palasen

- Siiri Nordin: Viimeinen palanen

Painkiller Jane

Tästähän kaikki varoitti. Mutta en mä kivustakaan ihan näissä määrin tykkää, enkä siis aio edes yrittää sinnitellä toista yötä ilman särkkäreitä.
Ehkä voin sitten mennä jonnekin Subutex-klinikalle vieroittumaan, kun tämä on ohi?

'Cause it's a bittersweet symphony, this life

Mun mielestä kevätillat ovat aina leimallisesti tuoksuneet kaiholle ja kaipaukselle, samalla tavoin kuin syksyllä ilmassa tuntuu toivo ja pimenevien iltojen mukanaan tuomat seikkailut.
Tänään melankolia leijui pakahduttavana korkealla kattojen päällä, painaen keuhkoja kuin liian pitkä sukellus, saaden silmät kirvelemään.

Toisinaan hämmästyy sitä, kuinka ennakkoluulottomasti muut ihmiset luottavat. Miten vahvasti ne uskovat toistensa kykyihin, rohkeuteen ja voimiin.
Vaikka itse tietäisi olevansa haaksirikko ja niin kaukana rannasta, ettei horisontissa näy kuin reunaton maailma.
Samalla ymmärtää, että jos itse kykenee pystyttämään moisen fasadin, aikomattaan, on se mahdollista myös muille. Ymmärtää, että lähellä saattaa olla lukuisia haavoittuneita, hädin tuskin hengittäviä olentoja, joiden demoneista ei kellään muulla voi olla aavistustakaan.
Tuo ajatus tekee mut sanomattoman surulliseksi.


Jos kirjoittaisin sulle kirjeen
ja veisin sen laatikkoon,
avaisitko sen ja lukisitko loppuun,
lukisitko loppuun?
Tuntisitko vielä vanhan kaipauksen?
Olisitko valmis mut kohtaamaan?
Tulisitko asemalle mua vastaan,
tulisitko vastaan?

- Pave Maijanen: Lähtisitkö

Ja vielä loppuun kaino pyyntö: Jouni Petteri Mutanen, olisitko ystävällinen ja ilmoittaisit Töölön kirjastolle nykyisen oikean osoitteesi tai vaihtoehtoisesti palauttaisit lainaamasi aineiston ajallaan? En millään jaksaisi ottaa vastaan enää yhtään myöhästymismuistutustasi, eikä tämän oven takana asu kyllä yhtään Mutasta.

En sitten pukeutunut tänäänkään

Sen sijaan olen kuluttanut leijonanosan päivästäni lukemalla toisten ihmisten ajatuksia ja kokemuksia niitten blogeista. Olen myös löytänyt ihan uuden blogien alajaoksen: kaukorakkausblogit. Löysin ainakin kolme, joissa käsitellään enemmän tai vähemmän pääasiallisesti kaukosuhteita, jatkuvan ikävän kanssa elämistä sekä rakkaan luo reissaamista tai siitä haaveilemista. Samalla mulle tuli voimakas halu hankkia taas amerikkalainen poikaystävä, siinä oli kuitenkin muutamia aika mukaviakin puolia. Onneksi pääsen sentään edes siihen maahan täsmälleen viiden viikon kuluttua - ja siellähän on taas kaikki mahdollista...

Olin jo ihmetellä, miksei mulla ole oikeastaan minkäänkokoista krapula-angstia tänään. Mutta eihän se ihme ole: siihen on olemassa selvä syy, ja sillä syyllä erisnimi. Huoh.


I found my legs when you stood by my side
The air around you makes me high
'Cos I'm ravenous for your love
I got back up when you held out your hand
the boy you see you understand

- Danko Jones: Ravenous

Miten niin saamaton?

Jos mä nyt kohta saisin aikaiseksi ostaa ne mp3-soittimen kuulokkeenpehmusteet. Kun olis niin paljon uutta musaakin.
Miksi ei onnistu saamaan moista hoidettua, vaikka tietäisi sen parantavan elämänlaatua ratkaisevasti?

Rohkea ja vahva

On jännittävää seurata, miten omat tunnelmat ihmisistä muuttuvat. Miten voikin olla niin, että ihminen, jonka yhteydenottoa joskus odotti kiihkeästi ja malttamattomasti, ei nyt soittaessaan herätä mitään. Ei enää edes ärsytystä. Eikö sitä sanotakin, että rakkauden vastakohta ei suinkaan ole viha, vaan välinpitämättömyys?

Sitten on sellaisia ihmisiä, joista ei tauonkaan (tai etenkään tauon) jälkeen tahdo saada koskaan kyllikseen. Niiden viestejä odottaa edelleen sydän pamppaillen, ja kun se puhelin viimein piippaa, sen on joka hetki vähällä pudottaa hermostuksissaan. Siitä tunnistaa ihmisen, jonka rinnalla saisi täydellisessä maailmassa seistä, jonka viereltä saisi aamuisin herätä; jonka kanssa mikään ei olisi liian rankkaa tai vaikeaa, jonka kanssa pystyisi mihin vain.
Täydellisessä maailmassa, ei tässä.

Tehtiin eilen sushia naisissa - ja unohdettiin syödä se mutakakku naiset hei! Seuraavassa otteita vieraskirjasta, liitutaululta ja kännykästä:

• mut ehkä räjäytetään ristillä
• jos ei ois tissejä, nii ei kyllä haittaa
• omien alkoholijuomien nauttiminen kielletty
• No jos pari käytettyä selkärankaa, avatun pussin moraalia sekä muutaman sitoutumiskykyisen kaverin löydät, niin niitä voisit tuoda. Tervetuloa!
• weimarinseisoja Mirri Korhonen meille kolmeen pekkaan
• käyttää itsestään nimeä akateeminen sekatyöläinen
• Sukupuoli ei ole pelkästään konstruktivistinen käsite!
• Muista hammasharja vessan kaakelin saumoihin :P
• KIVAKIVABILEJEEEE!!!!

Olipa taas lystiä. Kiitokset asianosaisille sekä niille, joiden panos auttoi tekemään illasta täydellisen (you know it's you, TK :).

Miten voi Dr Philistä tulla kolmatta kertaa sama jakso, ja miten mä voin olla taas näkemässä sitä? Eihän tämä voi mennä näin.

Ja me kastuttiin, ja me rakastuttiin

Hotelli Auroran mäessä autoja rinta rinnan, kuudella kaistalla, kahteen suuntaan, katkeamattomana virtana. Tärykalvoja raapiva meteli, moottoreiden vonkuna ja pakoputkien pauke. Sitten: punaiset valot. Äkillinen, hämmentävä hiljaisuus.
Ja hiljaisuuden keskellä talitintin inttävä kutsuhuuto.
Tuli äkkiä hyvä ja keväinen olla.

Paavo tuli yökylään. Pieni popkorninhajuinen piiskahäntä, jolle mulla on ihan erityinen puheäänikin varattuna. Sillä sanotaan että ethän sä syö sieltä mitään ethän ja tus tänne, tu! tu PIan! ja no mutta PAAvo! ja kultapieni ja Paavo-PHARRRka ja aaaaaiii! ja nauretaan paljon ja pehmeästi ja matalalta.
Kukaan ei kurtista otsaansa yhtä huolestuneen näköisenä kuin se tutkiessaan mun uutta televisiota. Kukaan ei röhki yhtä kuuluvasti nuuskiessaan hissin nurkkia. Kukaan ei katso yhtä viattomasti ja muuten vaan sivusilmällä mun karkkipussiin sujahtavaa kättä.
Kenestäkään ei ole joka kerta kaikkist mahtavinta huomata mun heränneen. Kenestäkään ei ole niin elimellisen tärkeää nukkua koko ajan ihan kiinni mussa, mielellään osittain mun päällä, irtoamatta mun läheisyydestä hetkeksikään. Kukaan ei riehaannu yhtä pidäkkeettömästi renkaanvedosta, keppien paiskonnasta tai narunvedosta.
Miksi eläimelle on niin paljon helpompi osoittaa kiintymystään? Miksi sitä on niin paljon luontevampi pitää lähellään, helliä ja rakastaa?
Siksikö, ettei se sano että joojoorakastanrakastan - ja kävele pois?


Sinä olet poissa,
silti olet minun
Ja minä tiedän,
kenelle kuulun

- Mikko Kuustonen: Näissä huoneissa

They'll never know how much is gone until it's lost

Tänään, piilareita poistaessani ja äkisti sumeutuvaan näkökenttään taas kerran sopeutuessani tulin ajatelleeksi, että siinähän meillä on jälleen metafora aika monesta asiasta. Useasti, kun päästää itsensä tottumaan johonkin asiaan, onkin äimistyttävän avuton sen asian kadotessa ulottuvilta. Kun ihmissuhde päättyy, on pitkään aivan irrallaan maailmassa, osaamatta tarttua mihinkään, ollen epäsopiva kaikkeen; kuin rakastetun sijaan olisikin menettänyt ruumiinosan. Samoin kaikenlaiset lakot jättävät jälkeensä hämmennystä: mihin sitä kätensä laittaa nyt, kun ennen olisi sytyttänyt savukkeen? Mitä ruuan jälkeen tehdään, jos ei käydä ostamassa irtokarkkeja ja syödä niitä? Mitä baarissa voi juoda paitsi viinaa?
Mä en haluaisi enää koskaan tottua sellaiseen, joka voi kadota mun elämästä noin vain. Mutta voinkohan elää ilmankaan?

Olen nähnyt viimeisen viikon sisään kahden ihan aikuisen, arviolta varhaiskeski-ikäisen pariskunnan käyttäytyvän julkisessa kulkuneuvossa vastarakastuneiden teinien tavoin. Tiedättehän: äänekkäästi maiskuttelevaa suukottelua, baby talkia, ylenpalttista lääppimistä. Musta se on jotenkin kamalan vaivaannuttavaa ja vähän sopimatontakin, vaikka tavallaan toki hurjan hellyyttävää ja ihanaa - ainakin niille itselleen. Musta sen silti täytyy olla merkki jostain, suuresta muutoksesta maailmanjärjestyksessä tai sellaisesta. Ja mitä sen myötä hukkuu?

Mulla on näemmä vähän synkähkö vaihe menossa. Ja varpaita palelee. Tulis nyt edes se kevät.

9.5.

Miksi sä teet sen? Miksi sä otat takaisin sen, joka on loukannut sua lukemattomia kertoja ja niin syvälle, etteivät sellaiset haavat edes vuoda? Miksi sä annat sille vielä yhden mahdollisuuden, vaikka tiedät sen tekevän niin taas?

Se tekee niin, koska ei pysty muuhun.
Sä teet niin, koska et pysty muuhun.
Sä teet niin, koska se on ainoa, mitä voit tehdä.

Mä toivon sun käsittävän, miksi olen sulle niin vihainen. Mä olen vihainen, koska olen ymmälläni - ja samalla ymmärrän sua paremmin kuin kukaan. Mä haluaisin luottaa suhun, sun voimiin ja rohkeuteen ja älyyn, mutten tiedä voinko; kannattaako. Jollain kummalla tavalla tämän asian suhteen tehdyt ratkaisut syövät kaikkia muita koskaan tehtyjä; ne murentavat mun uskoa suhun.

Mä haluaisin voida sanoa, ettei se edes ole mun ongelmani; etten oikeasti välitä ja että jokainen valintasi on mulle samanarvoinen. Mä haluaisin voida sanoa, ettei kyse edes ole minusta, ettei se koske mua eikä kuulu mulle.

Mä en voi.

Mä en voi, sillä tiedän olevani se, jonka puhelin soi kun sua sattuu.
Mä haluan olla se.
Mä en voi sanoa niin, mä en voi irtisanoutua tai suhtautua kepeästi.

Mä en voi, koska välitän susta niin että sattuu.

Enkä pysty muuhun.


So tired of the straight line
and everywhere you turn
there's vultures and thieves at you back
and the storm keeps on twisting
You keep on building the lie
that you make up for all that you lack
It don't make no difference
escaping one last time
It's easier to believe in this sweet madness oh
this glorious sadness that brings me to my knees

- Sarah McLachlan: Angel

When I'm Sixty-Four

Mistä tietää tulleensa vanhaksi?

1) Siitä, että amerikkalaisia tv-sarjoja katsoessaan huomaa isistä tulleen paljon poikiaan kuumempia. Ensin O.C., sitten The L Word ja nyt Gossip Girl.
Tämä pätee myös tosielämään. Sitä voisi ihan hyvin deittailla - ja ehkä deittaileekin - jonkun isää. Minkäs sille tekee, että ne vain on niin paljon... valmiimpia.

2) Siitä, että mentyään kuudeksi aamulla töihin valitsee illalla kernaammin kotiinjäämisen telkkariohjelmineen kuin stand up -komedian pakollisine oluineen. Vaikka seuraavana päivänä olisikin iltavuoro.

3) Siitä, että tahkottuaan verkkaisesti trotterilla kokonaista 17 minuuttia, tehtyään pari väsynyttä istumaannousua ja lantionnostoa sekä yritettyään venytellä jumppapallon ja puolapuiden avustuksella, on ihan uskomattomassa kokovartalokipsitunnelmassa ja lopen uupunut. Ja pahantuulinen.

Se on sitä, että jokaviikonloppuinen juhlakansa ympärillä nuorenee jatkuvasti, mutta oma äiti vanhenee huolestuttavaa vauhtia. Sitä, että krapulat kestävät vähintään kaksi päivää ja morkkikset viikkoja. Sitä, että radiosta tulee pelkästään huonoa ja yhdentekevää jumputusmusiikkia. Sitä, että City-lehteä ja Ylkkäriä ei oikein enää jaksa lukea, mutta huomaa Kuukausiliitteessä kiinnostavan jutun saattohoidosta. Sitä, että käyttää ihan vakavissaan sanoja priorisointi, lattialaminaattipesuaine ja postmoderni, muttei enää juurikaan sanoja niittipanta, tenttikirjallisuus ja säälipano. Sitä, että katselee huolestuneena ikkunoitaan tuumien, milloin ne ehtisi pestä. Sitä, ettei kännykän akun loppuminen kesken päivän tai lempisarjan tallennuksen epäonnistuminen enää kaada ihan koko maailmaa.

Se on sitä, ettei kukaan ystävistä ole enää melkein koskaan online - eikä sitä enää koe tarvetta olla itsekään.

Onko minussa jotakin vikaa vai onko kaikki paskaa?

Miten onkin niin, että aina täsmälleen silloin, kun tietää herätyskellon ryhtyvän seuraavana aamuna tehtäviinsä kello 04.30, alkaa nukkumaan mennessä pohtia elämäänsä ja kaikkea sitä, mikä voisi olla toisin? Ajatukset saavat kiinni juuri tajuttomuuden rajamailla ja yhtäkkiä sitä makaakin vitivalveilla sängyssään, silmien ponnahtaessa auki pikkuisten pontevien rullaverhojen lailla. Yöllä mietteistä ei pääse irti; kehää ei saa katkaistua. Kenellekään ei voi soittaa spekuloidakseen, sillä mitään ei oikeasti ole vialla ja ihmisten yöunta pitää kunnioittaa.

Sudenhetkenä ei voi lakata vertaamasta itseään muihin, ei saa rauhoituttua. Päätään ei saa vaiennettua: sisällä kuuluu sen kaikkein inhottavimman opettajan ääni, joka toistelee rikkinäisen lp-levyn lailla että ei sustakaan sitten mitään tullut, asut vuokrayksiössä, teet matalapalkkatöitä vailla loppututkintoa eikä sulla ole edes parisuhdetta. Hirveästi hukkaanheitettyä potentiaalia! Hävettäkö?

Ei voi olla kysymättä itseltään, tässäkö tämä oli? Milloin mä lakkasin yrittämästä? Miksi mä luovutin, miksen pystynytkään? Mitä tästä kaikesta seuraa?

Eikä se uni tule. Eikä mikään parane.

Hyvä on: en sitten saanut sitä Suurta Rakkauttani omakseni. En sitten valmistunut yliopistolta. En sitten tullut tehneeksi koskaan sitä näytetuntia valmiiksi enkä tiedä, voinko sitä koskaan enää tehdäkään.
Entä sitten? Miksi noina hetkinä ei koskaan muista niitä asioita, joissa on onnistunut, jotka on mainiosti juuri nyt? Miksei se merkkaa, että on ihan mukava ja vakituinen työ, jonne ei syletä mennä aamuisin (ainakaan ihan joka aamu) ja jossa on juuri saanut sekä ylennyksen että palkankorotuksen? Miksei muista, että se asunto jota asuu, on edullinen, hyvällä paikalla ja hirveän kiva - olkoonkin ettei se ole ikioma? Miksei näillä ja niillä miljoonalla muulla järjestyksessä olevalla asialla ole mitään väliä - miksi ne lakkaa olemasta? Onko niitä koskaan ollutkaan?

Onneksi lopulta aina tulee aamu - tai ainakin se herätyskellon hälytys - ja asiat saavat taas oikeat mittasuhteet. Seuraavaan kertaan saakka.


En oo pettynyt, mietin vaan et minkä virheen tein,
kun sinusta tuli noin laiska
En oo surullinen, mietin vain et missä väärin tein,
kun sinusta tuli noin saamaton
Laiska ja tyhmä ja saamaton

- Zen Café: Laiska, tyhmä ja saamaton

Mä en ala.

Tänään on sellainen päivä, että kaikki on huonosti, vaikeaa tai epämukavaa.
Ulkona sataa ja tuulee, eikä mulla tietysti ollut sontsaa, kun olen hukannut sen jonnekin.
Väsyttää. Vituttaa.
Haluaisin, että Virkavalta soittaisi. Jos se soittaa, mua varmaan alkaa ahdistaa.
Mua nälättää. Mun ei tee mieli syödä mitään.
Kukaan ei leiki mun kanssa, kaikki on jossain enkä mä ole siellä.

Mmmööh.

En voi olla tekemättä tätä

Nämä on jotenkin viime aikoina lisääntyneet räjähdysmäisesti. Katsokaa nyt hyvänen aika:

tyttöystäväni on vittumainen huora
Eroa siitä hyvä mies! Pian.

runo täysi-ikäisen
Rakkausrunot.fi:n kannattaisi ottaa onkeensa ja perustaa sinne tällainen ihan oma sektionsa. Ellei niillä jo ole sellaista.

norflex kipeä
Mikäs se oli? Pharmaca Fennica?

koira nuolee kasvojamme hullun lailla
Ei ole olemassa ongelmaa, jota ei kannattaisi googlata. Kas tässä ratkaisuehdotus: kohottakaa toki kasvonne pois sen ulottuvilta.

lääkäri tutkii porno
Uuh aah kinkyy. Lääkärileikkejä aikuiseen makuun. "Käykää toki sisään, herra Potilas." "Tässäkö?"

kissa kaskuja
Mä tiedän edelleen vain sen yhden ja jos olette oikein onnekkaita, kerron sen teille vielä jonakin näistä päivistä. Mutta erittäin kannatettavaa, että vanhahtavaa sanaa kasku käytetään myös tämän asunnon ulkopuolella. Jatkakaa!

facebook parisuhdeongelmia
Siis ongelmia Facebook-parisuhteessa? Facebookin aiheuttamia parisuhdeongelmia? Facebookissa hoidettavia parisuhdeongelmia? Voitteko ystävällisesti täsmentää?

dam di dam tanja
Olen virallisesti sanaton.

erittäin rajut pornot
Ei löydy ainakaan täältä. Eihän ihmiset oikeasti googlaa löytääkseen pornoa, eihän? Luulisi siihen olevan suorempiakin väyliä.

anu saagim hevonen
Okei, aika huonosti tääkin löytää. Ehkä sellaista materiaalia ei vain kerta kaikkiaan ole olemassa? Toivotaan kaikki yhdessä? Ja he-hei, mä löydyn tolla haulla jo viidentenä! Aika hyvin.

homo huora porno
Aika monta tuhmaa sanaa osasit! Vähäx oon niinq vaikuttunu. Tai siis silleen.

Ja tämä on selvästi tullut jäädäkseen, sillä se roikkuu listoilla viikosta toiseen: punaniskainen kesäminkki lieksassa. Joku jaksaa googlata tolla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Mutta kuka? Kamoon hei, tulkaa jo pois piilosta.


Niin ja se pastan syöminen osoittautui aika kehnoksi ideaksi. Oli vähällä tulla kukku.

Saattoi mennä ehkä n. pilkkuun

Miten sitä ei ihminen ikinä opi? Ei tämänikäisenä enää vois juopotella ihan noin holtittomasti. Tuntuu kuin mahassa olisi litra bensaa, ja suukin maistuu sellaiselle.

Danko oli loistokas, kuinkas muutenkaan. Vaikka se uusi levy kuulostaa kyllä enemmän Bryan Adamsille.

Sitten me nähtiin myös Kristian Meurman, se ihan oikea. Aika rasvaselta näytti tukka.
Jouduttiin sekakäyttäjän silmätikuiksi Alepassa.
Juotiin tölkkisiideriä kadulla.
Bongattiin Valtteri Raekallion näköinen poika Pub Ikkunassa.
Syötiin kasvisburgeria sateessa.
Tehtiin rumia ilmeitä ja kuvattiin niitä.
Scoretettiin tikkareita Lady Moonin deejiiltä.
Juotiin yli varojemme Tequila Red Bulleja.
Kaapattiin ilmainen taksikyyti kotiin.
Kattokaa nyt miten hyvin mä muistan.

Kiitos Nuu ja Frida, vähänkö oli ässää. Virkavaltakin ilmoittautui tänään, olemme tyytyväisiä ja rauhoittuneita.

Nyt aion koettaa syödä hieman pastaa. Se saattaa tosin koitua viimeiseksi teokseni täällä. Älkää muistelko pahalla.

Cigarrettes & Alcohol

Batman-colaa. Rokki-Panttereita. Punkrockmusiikkia.

Mun mielestä viikonloput pitäisi lakisääteisesti muuttaa kolmipäiväisiksi. Näillä keinoin olisi aivan jokaviikkoista kuluttaa sunnuntaitaan valmistautuen illan keikkaan.
Pitänee sonnustautua varmuuden vuoksi stay uppeihin, jotta saa tarpeen vaatiessa viskattua pikkuhousunsa lavalle.


Baby baby's looking better than fine
she's got a brand new dress and she's ready to shine
Got her heart broke bad by some silly guy
didn't know who the hell he had but she found out just in time
So tonight don't look for Mr. Right
You strap those tight pants on and walk in a straight line
Got the home field advantage 'cause you're one of a kind
pick yourself up leave your selfdoubt home and just

Strut! Strut!
Turn the streets into your catwalk

So baby who cares if your heart got stuck
Stuck on a boy who only brought you bad luck
There's no reason for you start feeling all bad
If the boy don't want to keep you just make him wish he had

It's Friday night and you ain't quite right
You got your back against the wall
but your head ain't on too tight
When you break your heart bad there's something you oughta know honey:
One monkey don't stop no show so

Strut! Strut!
Turn the streets into your catwalk

Get out and get ready
to tell the world that you've arrived
Before you take it outside honey
remember to do it in style
Nobody cares about second best,
no-one will know if you're too shy
Nothing gets done sittin' on the fence:
the hottest thing you got if confidence

- Danko Jones: Strut

Stanley Cup

Taas yksi syy enemmän tykätä Tampereesta. Ehkä joskus jokin voisi onnistuakin.

Universal Magnetic B-boy

Vaikka pääasiassa mua on kohdeltu lääkärien toimesta elämässäni varsin hyvin ja ymmärtäväisesti, menen silti jotenkin aina hieman suunniltani joutuessani sairaan- tai terveydenhoidollisiin tiloihin. Mä en ikinä voi olla varma, pitääkö siellä ilmoittautua erikseen ja jos, niin mille luukulle; pitääkö näyttää Kela-kortti; maksetaanko heti vai tuleeko lasku kotiin; mitä jos mä en kuule kun lääkäri kutsuu mua ja mun vuoro menee ohi; pitääkö lääkäriä kätellä ja mitä jos se ei spontaanisti ojennakaan kättään; voinko mä istua ennen kuin se kehottaa vai pitääkö jäädä pönöttämään tuolin vierustalle. Ja näin edelleen, loputtomiin.

Tänään magneettikuvausaulassa luki isolla ettei tarvitse ilmoittautua. Musta oli varsin reilua tiedottaa tästä näin selväsanaisesti, mutten siltikään ollut ihan varma että voiko siihen luottaa. Taustatietolomakkeessa oli pitkä ruksitusrivi kysymyksiä, esim. että onko sinulla ruuveja tai muttereita kehossasi, onko sinulla irtoraajoja tai peruukki, oletko verenohennuslääkkeiden suurkuluttaja ja mä rastittelin tyytyväisesti tyylipuhdasta ei-rivistöä. Viimeinen kysymys kuului: onko sinulla tatuointeja tai lävistyksiä? "Kyllä." Ja sitten: voi luoja! Mitä jos mun kielilävistys aiheuttaa jonkun oikosulun siinä laitteessa? Mä en oo koskaan ottanut sitä pois, mä en tiedä saanko mä sitä pois! Voi helvetti, tässäkö tää nyt oli sitten? Mitä ihmettä mä nyt teen? Ja miten tatuoinnit vaikuttavat mihinkään tässä yhteydessä? APUA! (Hjälp.)

Olin niin käsittämättömän huolissani edellämainituista seikoista, että unohdin jännittää mun klaustrofobian ja magneettikuvaustuubin huonoa yhteensopivuutta. Henkilökunta ei kuitenkaan kommentoinut mun rastituksia mitenkään, ne ei edes kysyneet että missä mulla se läväri onkaan taas. Ehkä koko lomake piti täyttää vain niiden uteliaisuuden tyydyttämiseksi: "Mulla oli tänään yks pakaraproteesipotilas!" "Ei tuo vielä mitään, mullapa oli yksi Prince Albert! Mitäs siihen sanotte?"

Itse kuvaus oli varsin rentouttava kokemus: tuubissa oli mukavan hämärää ja jotenkin avaruusasemamaista, ja sopivan lämmintä kylpytakkisillaan lekotteluun. Laitteiden meteli oli hämmentävän rytmikästä ja kuulosti sille, kuin olisin epähuomiossa joutunut industrial trance -bileisiin kuulosuojaimet päässäni. Näin muistaakseni jonkinmoisia uniakin (joissa tällä kertaa en kuitenkaan ollut polkupyöräilemässä Tuure Kilpeläisen kanssa, kuten edellisyönä).

Massiivinen välilevytyrä viimeisessä nikamavälissä. Olo huojeni välittömästi, kun sille annettiin nimi. Nyt sitten vain odotellaan. Ja toivotaan, että mulla alkaa vähitellen olla jotain muutakin kirjoitettavaa kuin terveydelliset seikat.

Tästä aiheutui seuraava tapahtumaketju:

Tänään puhuttiin töissä vähän politiikkaa ja tasa-arvoasiaa. Sain huomata, että yksi mun pahimmista peloista on käynyt toteen: musta on tullut hidasälyinen ja liimakielinen änkyttäjä, jonka aivot jäätyvät pahan kerran aina silloin, kun pitäisi argumentoida terävästi ja peräänantamattomasti. Sitten mä keksin aina parhaat kantaani puolustavat seikat kymmenen minuuttia keskustelun jälkeen, ja mun tekisi mieli soittaa tuohtuneena keskustelukumppaneitteni perään, että ja haluaisinpa vielä lisätä edelliseen, että...

Tänään siis puhuttiin - mistäpä muusta kuin - Kanervan Ikestä sekä luonnollisesti puoluekannoista, feministeistä ja miehistä / naisista. Mulla vähän hajos paketti, kun mun työkaveri, osapuilleen mun ikäinen nainen kuulutti, että "kun mä en kestä yhtään niitä feministinaisia". Se sylki sanan feministi suustaan kuin se olis ollut jotain pahanmakuista ja koostumukseltaan epämiellyttävän kireää, enkä mä uskaltanut edes katsoa sitä kohti, ettei mun silmät olisi paljastaneet tunnetiloja. (Miten oikeasti nuorella, no, nuorehkolla naisihmisellä, yhdelläkään, on varaa halveksia feminismiä? Eikö niitä yhtään häiritse tämän yhteiskunnan tola? Minkälaisessa maailmassa ne oikeasti elää? Tietääkö ne edes, mitä feminismillä tarkoitetaan?)

Tämän jälkeen ajauduttiin luonnollisesti puhumaan tästä seksuaalisen häirinnän aiheuttamasta kohusta, jolloin mä suu vaahdossa esitelmöin, luennoin ja perustelin kantojani. Mielestäni oikein ansiokkaasti. Kesken kaiken kiivauden Reino, rakas ja arvostettava, joskin toisinaan hieman arvoituksellisesti toimiva ystäväni, nosti katseensa tärkeistä (oletettavasti tryffelisieniä koskevista) papereistaan ja loihe lausumaan: "Mun mielestä näistä puhuttaessa turhan usein unohdetaan, että kyse on miehistä. Ne nyt vaan on just tollasia.", jolloin mulla hirtti lopullisesti kiinni. Taisinpa käyttää seuraavanlaista alatyylistä repliikkiä vastatessani tähän: "Miks ihmeessä niille pitäis antaa asioita anteeksi ja päästää ne helpommalla vain siksi, että niillä on munat?" "Samasta syystä kun naisille annetaan anteeksi raivareita ja hormonimyrskyjä ja ties mitä epäloogisuuksia", vastasi tämä Brutus, tämä susi lampaan vaatteissa; tämä patriarkaalisen yhteiskunnan puolestapuhuja ja käsikassara suorastaan.

Tämä on varmasti totuus; näin yhteiskunta luultavasti joskin valitettavasti toimii. Mä en kuitenkaan kannata edelleenkään hormonitekosyitä, enkä ole valmis armahtamaan naisia enkä miehiä puhtaasti sukupuoleen nojaavin syin yhtään mistään. Se, että jokin malli sattuu olemaan vallitseva käytäntö, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niin pitäisi olla; että niin tulisi aina olemaan; että se olisi hyvä niin. Tyhmyyteen ei vastata tyhmyydellä, Reino rakkaani. Tämä oli se, mitä olisin halunnut sanoa. Tämä tuli mieleeni ratkaisevasti liian myöhään voidakseni enää kääntää keskustelua takaisin urilleen ja siten edukseni. Onneksi mulla on tämä blogi.

Naisteemaan erityisen sopivasti käytiin näkemässä Ryhmiksessä Kaaos. Se oli täynnänsä tunnistettavia ja siksi niin hykerryttäviä tilanteita ja repliikkejä. Ja sanonpa tässä vielä senkin, että Elina Knihtilä on miltei nero. Nyt se saa jopa anteeksi sen, että on napannut Tommin meidän kaikkien muiden kuonon edestä: kahden lahjakkuuden on varmasti hyvä olla yhdessä, ihan jo maailmanjärjestyksen kannalta.

Mä alan olla ihan kamalan kyllääntynyt siihen, että mä en pysty suorittamaan normaaleita askareitani ilman a) huolellista etukäteissuunnittelua ja runsaan ajan varaamista tai b) parin bissen nousukkaan kaltaisen olotilan tuovia särkkäreitä. Mä todella, todella toivon, että se huominen kuvantaminen paljastaa musta jotain olennaista ja korjattavaa. Mä toivon, että saan jonkinlaisia paremmaksitulo-ohjeita - tai vastaavasti esim. morfiinireseptin. Koska ihan oikeasti hei. Ei tälleen voi elää. Tajuatteko miten vaikeaa (ja ranteita väsyttävää) on blogata vatsallaan maaten?

Haluan päiväkotiavustajaksi - tai Subille juontamaan.

Miten on mahdollista, ettei vuokranantaja muka voi kieltää vuokralaista tupakoimasta vuokraamassaan asunnossa? Näin meidän talonmies mulle tänään vastasi tehdessäni valituksen naapuristani edelleen ja nyt aiempaa sankempana kantautuvan röökinkäryn johdosta. Ei me oikein voida kieltää ihmisiä tupakoimasta kotonaan. Miten niin ette voi? Sen kun kiellätte vain, se on kaiketi teidän oikeutenne ja - toisen vuokralaisen sitä erikseen pyytäessä - velvollisuutenne.

Miksi sellaiset niiaavat bussit ryhtyvät usein tekemään ärsyttävää heijaavaa aaltoliikettä liikennevaloissa tai muuten vain paikallaan seistessään? Onko se jokin kuskien yhteinen mieliteko ja trendi, vai eikö sille vain voi mitään? Musta se on paitsi aika kiusaavaa myöskin toisinaan oksettavaa oloa tuottavaa.

Miten ihmisen olisi tarkoitus työskennellä sellaisten kollegoiden kanssa, jotka ovat paitsi kykenemättömiä jakamaan vastuuta ja delegoimaan, minkä vuoksi ovat ajaneet itsensä burnoutin partaalle myöskin taipuvaisia lietsomaan paniikkia ja stressiä täysin hallinnassa oleviin tilanteisiin ja ihmisiin? Miksi nämä kollegat keksivät itse oman universuminsa ja totuutensa, eivätkä tyydy niihin kaikilla muilla käytössä oleviin? Miksi täysikasvuisilla yksilöillä on työyhteisössä mahdollisuus käyttäytyä nulikkamaisesti, juoruilla selän takana, osoittaa mieltään, rakentaa klikkejä?

Miten voi olla niin, että sääressä ei käytännössä ole juurikaan tuntoa, mutta silti nukkumaan mennessä se alkaa sätkiä tanssitaudin kourissa? Miten selkäjumi voi vetää toisen pakaran ihan kireäksi palloksi niin, ettei sen kanssa voi istua risti-istunnassa, kuten yleensä luontevimmin istuisi?

Äh.