sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Oliks siinä sun mielestä jotain allegoriaa todellisuuteen?

Raha ja maine eivät tee onnellisiksi.
Koska ihminen pohjimmiltaan joutuu kuitenkin taistelemaan isoimmat taistelunsa yksin, ei niitä odotellessa liene haitaksi pitää yllä kontakteja muihin ihmisiin.
Maailma ei ole reilu eikä siinä ole kohtuutta.
Mitä parhaimmatkin aikomukset saattavat johtaa mitä nurjimpiin lopputuloksiin ja kaiken pilalle menemiseen.

The Wrestler on yksi Kuosman sanoin epäamerikkalaisimpia amerikkalaiselokuvia, joita koskaan olen nähnyt. Se näyttää elämän läpsimien, ikääntyvien ja omilla tavoillaan rujojen antisankareidensa hitaan mutta vääjäämättömän pyllymäen kohti kaikkea muuta kuin kunniaa ja onnellista loppua. Siinä ihmiset näyttävät ja kuulostavat ihmisiltä; tekevät tyhmyyksiä juuri niin kuin ihmiset niitä tapaavat tehdä, ovat ylpeitä väärissä kohden ja nöyristelevät merkityksettömille tahoille. Elämä on raakaa ja maailma piittaamaton: silti pienet, kauniit hetket kantavat ja tekevät kliseisesti mutta ah! niin totuudenmukaisesti siitä kaikesta hetkeksi vaivan arvoista.

Mickey Rourken roolityöstä lie sanottu jo kaikki sanottavissa oleva. Marisa Tomei on nainen paikallaan asemastaan taistelevana, keski-ikäistyvänä äitinä alalla, jolla nuoruus, kauneus ja tiukkalihaisuus ovat elinehtoja. Ja ne muut painihahmot, voi pojat. Jos niitä ei olisi jo olemassa, ne olisi pakko keksiä.

Showpainikohtaukset ovat rajuja ja lajin hienoudelle immuuniksi jäävälle yksinkertaisesti käsittämättömiä. Jos normaali ihminen sanotaan nyt vaikka pudottaa lautasen jalkapöydälleen siten, että posliininsirpaleet kimpoilevat vyötärön korkeudelle, jalkapöytään kyllä tulee todistettavasti vertavuotava haava (onneksi löysin laastaria). Esiintyvien painitaiteilijoiden nahkaan ei kuitenkaan tule säröjä edes piikkilangalla piesten. Vaikeammin ilmitulevat vaivat ovat kuitenkin aina niitä vakavimpia. En suoralta kädeltä keksi montakaan muuta lajia, jotka verottaisivat harjoittajansa terveyttä moisella, elokuvassa esitetyllä ja uskottavantuntuisella tavalla.

Enkä voi olla miettimättä, kertooko showpainin suosio jotain varsin olennaista amerikkalaisista kansakuntana.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mun mielestä mickey rourke on ihana. olisi kivaa jos se pitelisi vyötäröltä kiinni isoilla murjotuilla kourillaan, sitä paitsi sillä on paljon koiria ja ponejakin, joten me voitaisiin olla iloisia yhdessä.

ee kirjoitti...

Vanity Fairissa Mickeyn naamaa kuvailtiin "yhdeksi isoksi kukkakaalikorvaksi". Niinpä. Silti samaa mieltä työ-nuun kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

siis aivan mahtava luonnehdinta sen naamasta :D niinpä, ei sitä paremmin voisi sanoa.

Mierolainen kirjoitti...

Ajattelin haastaa sut hauskaan hommaan aikani kuluksi. Käy ihmeessä tsekkaamassa.

Sanavahvistus on eestiläinen taivutus sanalla kakussa: gagusne

Kesäminkki kirjoitti...

helvetin hyvin luonnehdittu! mustakin se on oudolla tavalla varsin viehättävä, enkä ollut ikinä ennen tätä leffaa tajunnut että sehän on vissiin aika iso jässikkä. ne pikkuiset koirat ovat kyllä sen kourissa mun mielestä jotenkin vähän pelottavan näköisiä.