sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Ja ennen kuin mä huomasinkaan, Doris oli Boris!

On sunnuntai, ja päässäni moikuvat tuomiokellot. "Liikaa viinaa?", kuulen sinun kysyvän.
Nostan hitaasti piinatun katseeni ja nyökkään. Kyllä.
Kotini lattialla on ranskanperunoita ja kolmet farmarihousut. Rallattelen niin kovaa kuin uskallan, etten kuulisi, mitä moraalillani tästä kaikesta olisi sanottavanaan. Eikä tämä kasvojen turvotus laske kenties ikinä. Käsilaukusta löysin puolikkaan savukkeen ja drinkkilipun, mutten vieläkään sitä narikkalappua.
Huokaan kiusattuna. Tälle täytyy tulla loppu.
Mutta ei vielä, ei tänään.

Mun piti edellisessä postauksessa käsitellä myöskin sarjaseukkaajia, mutta onnistuin tenhoutumaan omasta tekstistäni niin, että aivan unohdin. Mun piti siis kuta kuinkin sanoa, että tiedättehän ne ihmiset, jotka ovat seukanneet jostain kymmenvuotiaasta lähtien aina, ja kun niillä menee suhde poikki, ne ehtivät olla sinkkuna keskimäärin kolme tuntia ja pof! törmäävät uuteen sopivaan ja halukkaaseen - ja alkavat seurustella. Ne eivät koskaan oikein tapaa ketään tavallisia tyyppejä, vaan aina joko aivan mielettömän upeita ja mahtavia persoonia, tai sitten ihan uskomattomia kusipäitä. Ne eivät kuitenkaan koskaan lankea niihin kusipäihin, tietenkään, koska nehän eivät selvästikään ole aviomiesainesta, vaan ne ottavat aina ne upeat ja mahtavat persoonat, jotka ovat paitsi upeita ja mahtavia myöskin hyvännäköisiä, sitoutumiskykyisiä ja kielitaitoisia.

Niin sitä vaan, että miten ne tekevät sen?

1 kommentti:

Tinttara kirjoitti...

Tai sit voi olla sarjaseukkaaja ja ei IKINÄ kiinnostu niistä kivoista, normaaleista ja kielitaitoisista, vaan serjaseukkaa koko ajan kaikkea toivotonta ja mahdotonta...

Tämä aikakauden päättymiselle on onneksi näkyvissä valoa tunnelin päässä. Heti, kun kaikki kiva lakkaa ahdistamasta.