perjantai 6. kesäkuuta 2008

I know you're married but I've got feelings too

Viime aikoina ystävieni kanssa käymäni keskustelut parisuhteista ja seurustelemisesta sekä itsenäisyydestä ja näiden asioiden yhdistämisestä saivat minut innoittumaan bloggauksen verran. Lisäksi Reinon taannoin käymä keskustelu Auktoriteetin kanssa on jäänyt pikkuaivoihini vaivaamaan, enkä eilen ollut nukahtaa miettiessäni näitä. Koetan kirjoittaa kaiken sen ulos päästäni ja koetan laittaa sanat järjestykseen siten, että ajatus välittyisi muillekin.

Kuten jo useasti aiemminkin on tullut todettua, olen sinkku. Kuten minut tuntevat ihmiset jo tietävätkin, olen tietyissä asioissa äärimmäisen parkkiintumaton ja etten sanoisi kireämyssyinen: tämä sinkkuus on yksi niistä asioista. En kestä sen kustannuksella leikinlaskua oikeastaan juurikaan, sillä se vaivaa - ja on tähän ikään jo ehkä vähän noloakin.
Jos siis esimerkiksi ystävä aamulla soittaessaan kysyy leikillisesti, mistä tänään oikein heräsinkään, kääntyy se mun mielessä loukkaavaksi useammallakin eri tavalla. ENSINNÄKIN, en ole harrastanut irtosuhteita enää vuosiin, enkä siten tavallisesti herääkään kuin omasta kodistani, yksin. TOISEKSIKIN, se on mun elämä eikä mikään amerikkalainen draamakomedia kaupunkilaisista munahaukoista. Jos siis vaikka olisinkin epähuomiossa herännyt jostain muusta paikasta kuin omasta sängystäni, niin mitä sitten, jos sulla oli asiaa niin mennään siihen ja jätetään tämä tähän. KOLMANNEKSI, tuntuu jotenkin kohtuuttoman irvokkaalle vihjailla höyryävän kuumasta, villistä ja sotkuisesta seksistä ihmiselle, joka kuullessaan sanan "seksi" joutuu tosissaan miettimään, oliko se nyt taas jotain syötävää vai kenties sittenkin se yks taitoluisteluliike.

Ennen olisi mun mielestä ollut kiusallista tai nöyrää myöntää haluavansa oikeasti parisuhteeseen ja olevansa jossain määrin onneton ollessaan kykenemätön sellaista löytämään. Kiusallista ja nöyrää se on vieläkin, sillä jotenkin moisen ääneen sanominen tuntuu oman haudan kaivamiselta: ikään kuin tässä nyt ei pärjättäisi ilman jotain poikaystävää! Eiväthän itsenäisyys, feminismi, kyvykkyys ja pärjäävyys tietystikään sulje pois sitä, että kaipaa rakkautta ja läheisyyttä, eikä myöskään tee ihmisestä vähemmän vahvaa tai huonompaa myöntää tätä kaikkea. Mun on vain jotenkin kovin vaikea selittää tuota näennäistä dilemmaa itselleni parhain päin, ja varmaan siksi sitä täälläkin vatvon.

Sanon sen tässä silti: tahtoisin seurustella ja olen, jos nyt en alati piinattu saati lohduttoman onneton, niin vähintäänkin ajoittain allapäin joutuessani olemaan yksin vastoin tahtoani.
Ennen ajattelin haluavani ensisijaisesti tutustua loistotyypeihin, ja jos siitä sitten olisi seurauksena vaikkapa seurustelusuhde, niin mikäpä sen mainiompaa. Nyt en jaksaisi tutustua enää yhteenkään vastakkaista sukupuolta edustavaan loistotyyppiin, ellei minulle siinä ohessa tarjota seurusteluoptiota. Tai kuten Taalasmaa sanoo, ei tässä tarvita enää yhtään lisää aikuisia ystäviä.

Olisi mustakin mukavaa, jos olisi joku, jolle tekstata hyvää yötä mennessään nukkumaan; joku, jonka kanssa käydä ruokakaupassa ja suunnitella kesälomaa; joku, joka silittäisi mun tukkaa ja sanoisi oikeita asioita kun mulla olisi ollut mäntti päivä; joku, joka kutittaisi mun selkää ja tietäisi, mille mä nauran ja miksi. Joku, jonka kanssa voisi viettää kokonaisia päiviä peiton alla; jonka iholla olisi kartta, jonka vain mä osaisin piirtää oikein.

Ei kuka tahansa, vaan Joku. Sellainen, jota ei tarvitsisi enää jännittää, mutta jonka tapaamisen odottaminen saisi olon tuntumaan siltä kuin nahan olla marssisi satoja radioaktiivisia muurahaisia. Sellainen, jonka kainaloon mä mahtuisin mainiosti; sellainen, jota haluaisi alati koskea vain voidakseen olla varma että se todella on siinä.
Sellainen, jonka Joku olisin juuri minä.

7 kommenttia:

Tinttara kirjoitti...

Ei se ole nöyrää tai kiusallista. Jos meidät olisi luotu olemaan yksin, niin kai me sitten lisäännyttäiskin keskenämme. Ei ole nöyrää tai kiusallista haluta jotain mitä sulla ei ole. Miksi me voitais haluta ja sanoa se ääneen esim. pitkää tukkaa, pienempää pyllyä, enemmän rahaa, kivempia työaikoja, jos me ei voitais haluta ja sanoa ääneen, että ei haluta olla yksin vaan halutaan poikaystävä? Halutaan jotain sellaista mikä on kuitenkin 99,9% kansasta tavoitelistalla ykkösenä: kumppani. Miksi parisuhde ja rakkaus olisi mukana kaikessa ja kaikkialla, jos se ei olisi yksi tärkeimmistä ja tavoitelluimmista asioista? Koska, jos sen puuttuminen ja siitä aiheutuva paska fiilis pitäisi kätkeä, niin miksi rakkauden löytymisestä on sitten oikeus olla niin innoissaan ja ylitsevuotavan onnellinen?

Mua ainakin ottaa ihan hulluna pannuun tälläinen yksinoleminen ja turvallisen parisuhteen puuttuminen. Säälittävää tahi ei, mutta näin se on. Mä en riitä itselleni enkä koskaan tule riittämäänkään. Ainoastaan siitä syystä, että en halua.

Mierolainen kirjoitti...

Mä oon alkanut kokea sellaista pienimuotoista "epätoivon" tunnetta saman asian tiimoilta. Entä jos en oikeasti koskaan löydä sitä jotakuta? Aika heikolle ainakin näyttää.

Mutta tosi osuva kirjoitus, samoin kuin Repen kommentti.

Meidän täytyy vain "pysyä tutkalla" :D

Kesäminkki kirjoitti...

olet oikeassa, reino ystäväni. en vain tiedä, miksi se musta on edellämainittuja asioita, vaikka se olisi kuinka järjenvastaista.
mmöööh.

Anonyymi kirjoitti...

Ooh, meikä on täällä ihan vedet silmissä. Olipa ihana kirjoitus <3

Miten ihmeessä uskalsitkin olla noin nakuna, harvoin kuulee moista rehellisyyttä - edes omassa kotona tai omasta suusta..

Anonyymi kirjoitti...

"Sellainen, jonka Joku olisin juuri minä." Kyllä.

Mua itketti noiden kahden vikan kappaleen aikana. Voi sentään. Kiitos tästä naisesta ja hänen kynästään.

Kesäminkki kirjoitti...

olipa nätisti, kiitos <3

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisinpa niin, että ihmisen on mahdollista olla onnellinen hetken aikaa. Elämä on kuin virtaava vesi. Meille annetaan ja meiltä otetaan pois. Rakkauden kaipuu asuu meissä vahvana, niin kuin se olisi ainoa, millä on merkitystä. Olen ihmetellyt elämäni aikana usein, miksi kaikkein yksinäisimpiä ovat juuri ne ystävät, jotka eniten ansaitsisivat rakkautta. Onko tämä joku suuri kosminen tsoukki? Vai ymmärrämmekö alitajuisesti, että sielumme on liian arvokas annettavaksi kynnysmatoksi. Sillä ei ole merkitystä. kuka sinusta tykkää, vaan sillä, että itse olet maailman paras sinä. Helmi syntyy simpukan kivusta.