torstai 15. toukokuuta 2008

What if I say I'm not like the others? What if I say I'm not just another one of your plays?

Mä luulen - katsottuani kylliksi Californicationia ja Dr. Philiä - että kaikkien hysteerisesti ympäriinsä koinivien, läheisyysongelmaisten, tunnekylmien ja sitoutumiskammoisten taustalla on pääsääntöisesti vain yksi onnettomasti päättynyt suuri rakkaus. Tämän jättämää hyytävää tyhjiötä nämä poloiset sitten koettavat täyttää edellämainittujen kuorien turvin; toiset tahtovat myös kostaa kokemansa tuskan ja levittää pahaa oloaan.

Ei mikään uusi oivallus, ei totisesti. Musta on vain mielenkiintoista, että vaikka nämä selviytymisstrategiat ja toimintamallit ovat käytännössä kaikkien tiedossa eivätkä siis siten mitenkään erityisen suojaavia saati hämääviä keinoja, silti niitä käytetään laajalti - samalla kaikki syy-yhteydet pontevasti ja johdonmukaisesti kieltäen.
'Hyvä piilo' ei tarkoita sitä, että ei itse näe muita.

Toiset ovat myös sillä tavalla psyykeltään pieniä ja kehittymättömiä, etteivät kestä itseään suurempia persoonia lähellään. Mikäli tällainen kaunainen pikkusielu jostain puoleensavetävyyslakien hämärästä oikusta joutuu parisuhteeseen valovoimaisemman ja vahvemman yksilön kanssa, seuraukset ovat usein väistämättä tuhoisat. Heikompi ryhtyy määrätietoisesti typistämään, karsimaan ja lanaamaan kumppaniaan vähintään henkisin mutta joskus myös fyysisin asein: hän vähättelee, mitätöi, pilkkaa, haavoittaa; tönii, uhkailee, läpsii, pitää kiinni kovempaa kuin olisi tarpeen. Kieltäytyy syytä antamatta, ei kykene keskustelemaan eikä etenkään myöntämään mitään edellämainituista.

Helppo yhtälö, eikö totta? Miksi kukaan jäisi katsomaan tai ottamaan vastaan moista? Miksei kumpikaan vain kävele pois? Eikö tilanteeseen jääminen olekin veren kaivamista nenästään, masokismia puhtaimmillaan?

Kun yhtälöön on sekoitettuna rakkautta, sitoutumista, kiintymystä, kaikesta huolimatta - silloin ei enää ole olemassa yksinkertaisia ratkaisuja.
Ja vähitellen osapuolet tottuvat tilanteeseen.
Ja vähitellen osapuolet alkavat pitää elämäänsä normaalina.
Ja vähitellen itseään ei enää osaa suojella, eikä itseään osaa pelastaa.
Ei osaa enää lopettaa.

Sellaisesta itsensä irti riuhtaiseminen vaatii helvetisti kanttia.

Mun yksi ystävä muuttaa tänään. Mä haluan toivottaa sille oikein paljon onnea uuteen kotiin ja sanoa, että se on reipas ja rohkea ja muutenkin aivan hitonmoinen pirkko.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

<3

t. Muutto-Pirkko

Mierolainen kirjoitti...

Kuten Tarrakuva-yhtye aikanaan lauloi: Rakkaus on murhaa.

Mä toivotan kanssa sun ystävälle paljon onnea ja voimia tietämättä asiasta mitään.