keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Mä en ala tällasta sontaa

Vaatii näemmä käynnin työterveyslääkärillä (jonka mukaan työnteko ei aivan kvaalaa levoksi, jota taas pitkittyneeksi uhkaava flunssa vaatisi heretäkseen - ihme juttu!) ja sen määräyksen muutaman päivän lööbaamisesta, ennen kuin lakkaan kirjoittamasta kuin artsuileva runotyttö ja muutun jälleen pisteliääksi ja ärtyisäksi itsekseni.

City-lehteähän en ole voinut lukea enää vuosiin säännöllisesti. Aina toisinaan harhaudun yrittämään, joutuen poikkeuksetta luopumaan aikeistani jo ensimmäisten sivujen jälkeen. Nyt alkaa näyttää sille, että Image on perimässä tämän kohtalon. Uusin numero (08/10) juhlistaa lehden 25-vuotista taivalta: muun muassa layout ja sisällysluettelo on uudistunut, ts. vanhat kolumnistit ja palstat jatkavat, mutta eri paikoilla lehdessä.

Oli aika, jolloin Samuli Knuuti oli minulle jumaltenkaltainen, kirjoittajana ja nokkelikkona omaa luokkaansa, ihailtu ja syvään kumarrettu idoli. Tänään hän haastattelee Palefacea tämän uuden, suomenkielisen levyn tiimoilta ja kirjoittaa näin: "Hän on jo ansiokkaasti luonut uraa kääntäjänä ja megahertsimaailman harvinaisimpana otuksena, radiojuontajana jolla on sanottavaa. - - Yleensä kun muusikolta kysyy uuden albumin teemoista, vastaukseksi saa pari lausetta ympäripyöreää höttöä. Ei kuitenkaan Palefacelta. - - Olisi houkuttelevaa sanoa, että Paleface puhuu vauhtiin päästyään kuin poliitikko. Mutta ongelma piileekin juuri siinä, etteivät poliitikot puhu enää näin." (kursiivi ihan omani)
Mitä vittua, Pecos Bill? Kuka sinä olet ja mitä olet tehnyt miehelle, joka kerran hallitsi suvereenisti paitsi popmusiikkijournalismia myöskin kirjoittajana minun sydäntäni? En minä voi hyväksyä moista yhdentekevyyttä sellaiselta, jonka tekstejä olen joskus leikellyt lehdistä ja teipannut eteisen peilin reunaan muistuttamaan siitä, miten asiat todella ovat. Minä olen pettynyt ja tahdon sen vanhan Samulin takaisin - tai antakaa tälle uudelle edes sellaisia aiheita, joista se jaksaa viehättyä ja siten kirjoittaakin.

Katja Kallion saman lehden kolumni Thomas Vinterbergin uusimmasta elokuvasta olisi pelkästään yhdentekevä, ellei kirjoittaja olisi jostain syystä tahtonut välttämättä käyttää siinä ilmaisua "lälläslieru". Lälläslieru. Kahdesti.
Nyt oikeasti, jätkät. Fokusoikaa vähän.

Sisällöstä sen verran, että
- Krista Kososta on haastateltu pitkässä henkilöjutussa ennenkin. (eikö olekin?) Tämän olisi paras tuoda persoonaan jotain uutta.
- Timo Soini on samoin saanut palstatilaa aiemminkin, eikä edes kovin kauan aikaa sitten. Miten siis taas?
- Lienee väistämätöntä hankkia joka numeroon joku twentysomething-sukupolvea edustava ompelu- tai korunrakentelukollektiivi, jolla on hassu nimi ja katu-uskottava poseeraus medialle harjoiteltuna. Ei vissiin mikään marginaaliporukka enää?
- Tyyli-osiossa on perinteisesti Juliana Harkin fotoartikkeli tavallisesti jonkin ammattikunnan tai alakulttuurin edustajien tyylistä kuvineen ja minihaastatteluineen. Tässä numerossa tämä ryhmä on - tadaa! - Isot tytöt.
Kysyisin kolme kysymystä: a) Mistä lähtien isot tytöt ovat olleet selvärajainen, identiteeltiltään yhtenäinen joukkio, joka käy rinnastettavaksi vaikkapa ammattiryhmiin? Yhtä vaivatonta ja luontevaa kuin määritellä kategorisesti naisten tyyli tai vaikkapa tämän kadun varrella asuvien tyyli. Eihän se, mitä ihminen painaa voi olla se määräävin tekijä, jonka mukaan hän identifioi itsensä. Vai voiko? b) Miten kuvauskohteita on lähestytty? "Me tehdään kuvasarjaa ylipainoisista naisista ja sä kun oot tollanen pulska niin saadaanko me kuvata sua?" c) Kuinka tuore on oivallus, etteivät kaikki "pluskokoiset naiset" pukeudukaan "telttoihin ja säkkeihin"? Aivan, ei kovin.

Sitten suutuin myös Hesarin tämänaamuisesta statementista (Ekokuluttamisen myytit, D1), jonka mukaan ihmisten kannattaisi keskittyä oikeisiin asioihin ympäristötalkoisiin osallistuessaan ja lopettaa pinnallinen näpertely. En ole varma, jaksanko argumentoida tässä enää kovin pontevasti, olenhan sairaslomalla ja noin, mutta. Minua, vihreällä sähköllä vuokrayksiötäni kitsaasti lämmittävää, autotonta (hyvä on, kesäisin moottoripyöräilevää) milteikasvissyöjää juttu hieman loukkasi: kuinka typerinä ihmisiä pidetään? Ihanko totta ne luulevat, että kantamalla markettiin omat puuvillakassit ja irrottamalla laturin seinästä kun puhelimen akku on täynnä ne saavat synninpäästön siitä, että ajelevat kauppaan citymaastureillaan sähkölämmitteisestä esikaupunkitalostaan? Minusta on edelleen mukava ajatella, että voin omin, pienin valintoineni vaikuttaa siihen, millaista ruokaa lähikauppani pitää valikoimissaan ja paljonko työpaikalleni tilataan pahvisia kahvikuppeja - M.O.T. . Taas kerran tahtoisin siteerata olikohan se Tosikkoa, joka sanoi jotenkin niin että eihän se, ettei voi tehdä paljon, voi olla syynä siihen, ettei tekisi edes vähän.
Jussi Laitisen kommentti kyseisen jutun kainalossa sanoo, että "Tarkoituksena ei ole kehottaa ketään lopettamaan ekotekojen tekemistä eikä vähätellä kuluttajan roolia ilmastotalkoissa." Miksi koko juttu sitten tuntuu juuri sille? Faktaahan se on, että pienet asiat ovat pieniä asioita; minusta kuitenkin tuntuu sille, että tämänkaltaiset jutut osuvat vain niihin, joiden panos jo ennestään on olematon ja asenne ylimielisen piittaamaton. Kaiken maailman kyyniset lukiolaispojat, jotka nyt jo on opetettu - tai ovat nokkelin pikku aivoin itse oppineet - siihen ettei yksittäisen ihmisen valinnoilla ole mitään merkitystä, saanevat tästä lisää vettä myllyynsä ja oikeutuksen itsekeskeiselle kulutusporskutukselleen.

Noin. Nyt jos menisi nukkumaan ja heräisi vähemmän happamena.

5 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

Aamen! Kaikkeen.

O kirjoitti...

Mä olinkin jo kaivannut sua <3

Anonyymi kirjoitti...

Mä ihmettelin samaa ton Kososen jutun kanssa. Ei oo kauaa siitä, kun se oli kannessa edellisen kerran ja silloin juttu taisi olla Jadesoturi-leffan tiimoilta. Onko haastateltavat/ideat olleet vähissä vai miksi kierrätetään samoja? Kumma juttu.

nuunis kirjoitti...

mua vituttaa jengi, joka sanoo jotain, ja sitten sanoo, ettei tarkoitus ole sanoa niin. pöntöt.

Kesäminkki kirjoitti...

kiitti tyypit! vaikka harmi tietysti, ettei mun sydänveritekstit saa yhtä innostunutta vastaanottoa :D

nuu: mä oon kanssa just niin tosikko, että eniten vituttaa jengi joka ei oikein tosissaan edusta mitään ja just vetoaa johonkin tyhmään läppään tai ironiaan ja vetää kaiken takaisin. selkärangatonta, sanon minä.