Olen kotoisin väkivallattomista ja turvallisista oloista. Olen kovaääninen, rääväsuinen ja kerkeästi kiihtyvä. Minusta on mukava toisinaan humalassa tai eräässä toisessa mielentilassa hieman pureskella ihmisiä ja saatan toisinaan hosuessani epähuomiossa tunkeutua jonkun vieressäseisovan ilmatilaan.
En kuitenkaan koskaan ole lyönyt ketään eikä minua ole lyöty. Lapsena sain tukkapöllyä, varmastikin aivan ansaitusti, mutta aikuisena kukaan ei ole koskaan satuttanut minua fyysisesti, ainakaan pyytämättä.
Minä olen viime päivät ajatellut tiiviisti parisuhdeväkivaltaa: kaikkia niitä piiloon meikattuja ruhjeita, tukan alle kammattuja arpia ja rapuissa kompasteltuja solisluita. Olen miettinyt niitä poliisisetiä, jotka sanovat kai te sovitte tän keskenänne ja ajavat pois, niitä terveyskeskuslääkäreitä, joiden mielestä ei voi sattua suthan puudutettiin jo ja niitä taksikuskeja, jotka kyyditsevät ensiapupolille vaitonaisina, tiehen keskittyen ja toisella korvalla kuuntelematta.
Niitä naisia - ja miehiä - jotka viranomaisten pakeille jonottavat, ne ovat ainoita, jotka tietävät asioiden oikean laidan ja ainoita, joilla on avaimet muutokseen.
Miksei rajaa saa vedettyä? Miksei tilanteesta lähde?
Istuin viime sunnuntaiaamuna kello kuusi päivystyspolilla vertavuotavan ystävän tukena, pidin siitä kiinni ja kuuntelin. Juuret jäämiseen ovat niin syvällä, että niiden katkominen vastaisi amputaatiota.
Kuuntelin, mutten ymmärtänyt. Miten voi koskaan luottaa ihmiseen, joka on osoittanut pystyvänsä moiseen pidäkkeettömään raakuuteen? Miten voi rakastaa sellaista, joka satuttaa?
Ja sitten toisaalta: miksi töniminen ja kiinnipitäminen muka olisi pahempaa kuin valehtelu ja pettäminen? Onko sellainen, mihin tarvitaan tikkejä ja mustelmavoidetta jotenkin enemmän väärin kuin sellainen, joka vain näkyy katseessa ja kuuluu puheessa? Miksi siihen suostuu, uudestaan ja uudestaan?
Miten niistä palasista saa koottua enää ikinä mitään ehjää?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Onneksi olit ystävän tukena.
mietin sitäkin, mitä olisi voinut käydäkään, jos en olisi ollut paikalla.
toi on kyllä onnenpotku, että olit siellä.
tää asia on kyllä aivan saatanan hullua. musta on myös hienoa, että pmmp on tehnyt ton biisin, kun toi aihe on niin vaiettu edelleen ja musahan on aina hyvä kanava. mutta siis, ei vaan pysty kässään ollenkaan.
PYL se oli viimeksikin, sormeni vain ovat ajatusta nopeammat.
Olen itsekin ollut tuolla. Olin ex-poikaystävä polilla ex-tyttiksen seurana, ja ajattelin ettet olisi koskaan joutunut tänne kanssani muuten. Siitä on tosin aikaa, toivon että tyttö/nainen viettää nykyään aikaa parempien ihmisten seurassa.
Lähetä kommentti