perjantai 17. syyskuuta 2010

Day 03 - A song that makes you happy

Tänään on viikon ensimmäinen päivä, jolloin olen aidosti hyväntuulinen ja mieleltäni kepeä. Niinpä lie luonnollista muistella niitä iloiseksi tekeviä kappaleita (lapsena muuten muistan että Hevoshullun yhdessä sarjakuvassa yhdellä tytöllä oli hieno hevoinen, hän oli hyppääjä, jonka nimi oli Happy ja minusta se oli hienoin nimi koskaan. Tämä ei liittynyt oikein mihinkään, mutta tunsin voimakasta ja spontaania tarvetta jakaa tämän muiston.).

Toisesta löytyi taas vain livetaltiointeja. Tulen tästä aina hirmuisen hyvälle tuulelle, enkä oikein tiedä miksi. Samalta bändiltä ehkä myös Frug tekee saman olon. Yllättäen siitä sitten löytyykin ihan virallinen musavideo.
Toisesta valinnasta ei taaskaan löydy yhtään mitään, joten teen taas kivasti ja laitan koko lyriikat tähän. Ne jälleen kerran ehkä hieman avaavat sitä hauskuusaspektia, joskin jälleen kerran kannattaa kuunnella kappale ymmärtääkseen sen koko speksin.

Tänään Rilo Kiley: Smoke Detector sekä Pohjolan Ilmari: Kohtaaminen.

Jos on tosi laiha, niin ei voi taklata,
vaan helpompaa on kavereita salaa vaklata.
Kun menee puun taakse piiloon
niin näkyy vain nenä.
Mutta sitäkin voi luulla oksaksi.

Jos on tosi lihava, ei mahdu minne vaan.
Vaan törmäyksessäpä kilot
ne auttaa kolaukselta suojaamaan.
Kun ottaa kovan vauhdin
ja hyppää lammikkoon,
ei uppoa, vaan kelluu, kelluu vaan.

Kun lihava ja laiheliini sitten kohtaavat
ja kämmenellä käteen toisiansa paiskaavat,
niin kumpainenkin ihmettelee,
voiko moisen kanssa kaveerata.
Ja kyllä voi.

2 kommenttia:

nuunis kirjoitti...

onpa somat lyriikat :) ne tekee tosiaan iloiseksi. "ja kyllä voi." ihana.

Kesäminkki kirjoitti...

joo mun mielestä myös! ja just toi vika, silleen että end of discussion :)