sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Et ehkä uskoisi, mutta se on kastiketahra.

Minä olen mustasukkainen, myös ystävistäni, ja haluaisin olla kaikkien mielestä se kaikkein kivoin niin, etteivät ne tahtoisi olla kenenkään toisen kanssa yhtä kernaasti.
Minä olen epävarma omasta viehätysvoimastani sekä asemastani muiden mielissä.
Minä en tunnista kehuja ja imartelua, vaan saatan menettää hermoni, jos saan päähäni, että kustannuksellani pilaillaan.
Minä olen pikkumainen niuhottaja, joka pahoittaa mielensä niin tyhmistä ja yhdentekevistä asioista, että edes niiden ajatteleminen on silkkaa ajan- ja energianhukkaa.
Minä teen hölmöjä juttuja ajattelematta niitä loppuun saakka, mutta kun joku muu tekee niin, mielestäni minun kustannuksellani, minulla sulaa laatikko.
Minä en usko tosiasioita vaan intän ja juutun.
Minä olen naiivi ja hyväuskoinen.
Minä olen dramaattisuuteen ja melankoliaan taipuvainen ja näen merkityksiä sielläkin missä todellisuudessa on vain leivänmuruja ja nöyhtää.
Minä elän sotkuisesti ja hankalasti, eikä siltä välty yksikään läheiseni.
Minä kannan kaunaa ja muistelen vanhoja enkä onnistu useinkaan olemaan yhtään sen jalompi vaikka miten yritän.

Tämän lisäksi olen tyhmä, ruma ja lihava enkä kovin kiinnostunut mistään juuri nyt.

7 kommenttia:

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Olet myös ylitsepursuavaisen positiivinen, kaunis, viehättävä ja älykäs. Sen lisäksi, että olet nokkela suustasi ja kynästäsi, siis.

nuunis kirjoitti...

voi minkkis. oot ihanin, ja käyttäydyt paljon paremmin kun esim. mä. oon susta ihan tosi kiinnostunu.

Kesäminkki kirjoitti...

kiitos murut <3

Mierolainen kirjoitti...

Mun täytyy kyllä myöntää, että sä oot ehdottomasti parhaita ihmisiä joita oon koskaan tavannut.

Kesäminkki kirjoitti...

kamalan kivasti sanottu, m., kiitos myös sulle <3

Rooibos kirjoitti...

Sitäpaitsi olet myös hauska, sujuvasanainen ja mielenkiintoinen. Joten älä yhtään yritä :)!

Kesäminkki kirjoitti...

voi sentään. kiitos taas. olen virallisesti mykistetty.