lauantai 2. toukokuuta 2009

Moi vittu.

Tämän vapun saldoksi lempinäätäeläimenne on kerännyt seuraavaa:

- murtunut vasemman jalan etuvarvas
- kaksi auennutta rystystä
- auringonpolttamat nenä sekä oikea kädenselkä
- niukalti anniskeluravintoloita ja sitäkin runsaammin PuKaa
- Lauttasaari Jugendin kodinpuolustusharjoitukset sekä tutkimustieto siitä, että valtaosa huippumalleista on hermafrodiitteja
- yksi tätisukulaisten moraalipaniikki ja yksi lähisukulaisen suorittama täysimittainen säikäytys ja siitä seurannut raivari
- yksi armotta rokannut PMMP:n keikka ja yksi pistäytyminen kaupunkimme uusimpaan ja niin ollen ilmeisesti koreimpaan Seppolaan (Ja täytyypä tässä sivumennen mainita, etten eläissäni ole missään lähiöräkälässä, rokkibaarissa tai ylipäänsä yhtään missään nähnyt niin brutaalia menoa kuin Tiikerissä: jo sisääntullessa meitä vastaan talutettiin seisovasilmäistä nuorukaista, jonka paita oli veressä ja nenä poskella. Sisäänpäästyämme toinen, vastaaviin tuntomerkkeihin sopiva jannu riippui kahden isoäidin perintökaapin kokoisen poken välissä. Poistuessani viittä vaille pilkku noin 130-senttinen, solariuminoranssi kehari alkoi haastaa hississä riitaa erään "hipin" kanssa, nakkasi ohimennen erään sivullispirkon seinälle ja säntäsi välittömästi hissinovien avautuessa "hipin" päälle alkaen mättää, lähiöprinsessatyttiksensä kannustaessa miestään ja huudellessa asiattomuuksia meille muille hissimatkustajille. En tunne minkäänlaista tarvetta palata kyseisille tiluksille enää koskaan.)
- nolla vappuheilaa. Terveisiä vaan sillekin hupsussa peruukissa ja vaimonhakkaajapaidassa kanssamme juhlineelle keharille, joka ratkaisevilla hetkillä jättikin sadon korjaamatta lämmiteltyään sitä ennen määrätietoisesti ja mitään arvailujen varaan jättämättä koko illan. Taksit kulkee!

Nyt närästää, pelottaa ja väsyttää aika paljon. Date My Exässä kierittiin äsken maalissa. Minäkin haluaisin.


Jos päivällä herään ja meen räkälään
myytkö mut pois?

- Petra: Kuka mä oon

3 kommenttia:

nuunis kirjoitti...

MOI VITTU! ja sitten se puolipiruetti.

Mierolainen kirjoitti...

Oho! Seppolat on tunnetusti aivan uskomattoman järkyttäviä, ei ole ihmiselle niitä luotu.

Jos sulla on varvas murtunut, kantsii ehkä teipata se kunnolla ennen ajotuntia? Voi muuten tehdä kipeää kun laittaa isompaa silmään.

Kesäminkki kirjoitti...

puolipiruetti köysiin :D se oli kyllä sangen tyylipuhdasta.

hyvä idea, m.! muut yrittivät ehdottaa sitä jo turman satuttua, mutta musta se oli turhaa neiteilyä. ehkä koetan huomenna liimata sitä jollain epoksilla kiinni jäykkiin objekteihin, ellei ole liian myöhäistä: prätkän vaihteiden vaihtaminen on kyllä ihan kelpo syy.