maanantai 18. toukokuuta 2009

Hän ei aina ollut tällainen, vihainen ja vanhanaikainen

Toisinaan sitä huomaa olevansa ihan erityisen pilalla, sellaisella mitalla että se on oikeastaan jo sairasta.

Esimerkiksi silloin, kun on jonkun uuden kivan kanssa viettämässä iltaa ravintolassa ja kun se sanoo menevänsä käymään vessassa, sille hymyilee iloisesti ja sanoo okei ja huomaa miettivänsä että se ei sitten taida tulla takaisin enää.

Tai silloin, kun on sopinut näkevänsä sitä kivaa ja sitten sille tulee yllättävä mutta väistämätön työeste ja se on siitä ihan huonona ja itse on sataprosenttisen varma että sitä ei vain huvitakaan tämä homma muttei se kehtaa sanoa sitä ja keksii siksi esteitä.

Tai kun se kiva ei vastaa heti puhelimeen, sitä uumoilee saman tien pahinta ja luulee tietävänsä mitä on meneillään, ei ehkä kenen kanssa mutta kylläkin millaisessa asennossa.

Tai kun se kiva sanoo jotain nättiä ja haluaa nähdä tosi paljon ja sopia juttuja etukäteen niin itse tuumailee happamen epäluuloisesti että kyseessä on taatusti piilokamera tai jokin julma sosiaalinen koe.

Olisi mieletöntä olla niin varma itsestään ja omasta viehätysvoimastaan, että voisi luottaa toisten ihmisten vilpittömyyteen. Että rohkenisi nauttia pelkäämättä, pitää kiinni lujasti mutta hengiltä kuristamatta. Että uskoisi ihan oikeasti olevansa riittävä ja rakastettu sellaisenaan.
Ehkä siihenkin voi oppia, samoin kuin tuli oppineeksi siitä poiskin: vähän kerrallaan, puoliksi salaa.

7 kommenttia:

nuunis kirjoitti...

musta tuntuu, et toi on myös kyynisyyttä, ja onpa kiva sanoa sit jos se ei toimikaan et "mä NIIN arvasin. arvaaarvaaarvaa!" se on itsesuojeluvaistoa ja jotain, jonka sanan unohdin.
loppu.

nuunis kirjoitti...

ja ton kommentin sisus piti olla et ymmärrän sua muru <3 muttei se ollutkaan, joten joudun nyt sen tähän laittamaan. kaupunkia haetaan.

Tinttara kirjoitti...

Mä niin tiedän. Voi, kun voiskin uskoa. Sen mitä sanotaan, sen mitä itse tuntee, sen mikä aika suurella varmuudella on totta. Joku vei sen pois, mutta keneltäkään sitä ei voi takas pyytää. Paitsi itseltään, mutta välillä tuntuu, että se on liikaa vaadittu. Maybe babysteps will do the trick.

Mierolainen kirjoitti...

Me, jotka ollaan otettu tosi kovasti pataan parisuhteiden saralla, ollaan lupalapuilla liikkeellä. Lapuissa lukee "saa olla tosi kyyninen, pelätä pahinta ja muita vastaavia asioita".

Mutta kyllä siitä tosiaan vähän kerrallaan oppii sitten poiskin, se on hyvä pitää mielessä.

Kesäminkki kirjoitti...

:D kaupunkia haetaan. sain sun pointin silti, sillä tiesin sen olevan siellä. kiitos siitä <3

reino: niinpä, aika taas kerran. se kai kaiken ratkaisee. nyt siis ostaa halutaan kärsivällisyyttä :)

miero: olipa lystikkäästi. mun mielestä olis kiva, että oikeestikin olis joku sellanen rokotuspassi, johon vois sitten merkkailla että millasta paskaa on sattunut päälleen kaatamaan. siitä olis toisen helppo tarkistaa että jaaha, ei siis viesteihin vastaamattomuutta ja punaisia bermudashortseja.

shelttileidi kirjoitti...

Anteeksi nyt vaan kaikki vanhemmat, mut kyl toi itseluottamuksen perusta luodaan tai karsitaan jo vauvaiässä. Miksi se on aina klausuulilla: Mä rakastan sua jos sä teet niin ja näin. Miksei pelkästään: Mä rakastan sua!

Kesäminkki kirjoitti...

perusta kyllä, siinä olen samaa mieltä. muuten en kyllä ainakaan omalta kohdaltani allekirjoita tuota, varauksetta rakkautta kotona osakseni saaneena. kyllä nämä kummat temput ja riittämättömyydentunteet on opittu ihan muualla ja ihan muilta.