tiistai 19. elokuuta 2008

Mielestäni tämä on erittäin huonoa palvelua.

Lauantaina, käyttäessäni ensimmäistä kertaa edellisenä päivänä heräteostamiani ballerinatyyppisiä mutta kanootin näköisiä tyttökenkiäni haavoituin pahan kerran. Kieltääkseni ongelmani - ja kyetäkseni viemään päivän kunnialliseen päätökseensä - liimasin vahingoittuneen kohdan päälle Compeed-rakkolaastarin, ja koetin unohtaa tuskani.
Onnistuinkin siinä melkeinpä täydellisesti, tähän päivään saakka. Tänään tajusin laastarin läpi kuultavan jotain merkillistä, alkuaineelta näyttävää, oletettavasti orgaanista alkuperää olevaa partikkelia. Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen poistin laastarin.
Sitten olikin vähällä tulla pirjo. Tämä on yksi niistä syistä, minkä vuoksi en ole ohjautunut hoiva-alalle luomaan uraani. (Toinen syy on se, että putkisukat edustavat jotain nimettömän pahuuden muotoa, joka vain odottaa päästäkseen ottamaan valtaansa koko maailman. Minä en aio toimia sen välikappaleena, mikäli sen vain jotenkin kykenen välttämään.)

Edellä kuvatun kauhukokemuksen lamaamana olin pakotettu avaamaan ihan vaan varmuuden varalta ostamani halvan australialaisen punaviinin ja kaatamaan itselleni reilun lasillisen. Sitten istuuduin koneelleni miettimään, mikä maailmassa ja ennen kaikkea sen televisioissa kerta kaikkiaan onkaan pielessä.

1. Naistenmiehet (Big Shots) ei ole muuttunut yhtään paremmaksi, vaikka olen sinnikkäästi seurannut siitä jokaisen jakson. Sen sijaan Studio 60 on muuttunut loistavasta suorastaan fenomenaaliseksi edetessään, Veronica Mars jaksaa kiinnostaa vielä kolmannellakin katselukerralla, ja niiden oikeiden suosikkiohjelmien alkamista en oikein malttaisi odottaakaan.

2. En ymmärrä, miksi Suomen pitää pysähtyä muutaman kerran vuodessa vain alkaakseen rotaation kulloinkin esitysvuorossa olevan, täysin yhdentekevän ja älyllisten ihmisten, no, älyä solvaavan tositv-ohjelman ympärillä. Nyt se on taas kerran BB ja pian myös Idols. Keväällä se oli Tanssii tähtien kanssa.
Moisen kuonan rohkaisemisen asemesta mielestäni tulisi antaa myös suomalaisille tv-entusiastikoille mahdollisuus nauttia Temptation Islandin ja Paradise Hotelin ensimmäisten tuotantokausien nonstop-uusinnoista kaikilla pääteeveekanavilla. Tämän lisäksi haluaisin nähdä vielä uudelleen kaikki Heartmixin, Passin ja hammasharjan sekä Submarinen koskaan kuvatut jaksot.

3. On huutava vääryys, että televisiossa näytetään edelleen sitä uskomattoman noloa ja tuskallisia myötähäpeän aallokkoa aiheuttavaa Touran-mainosta, jossa pihvinä on ymmärtääkseni peruutustutka. Ja kaikkia käsittämättömän kiusaannuttavia peräpukamiin, syyliin ja genitaalivaivoihin liittyviä mainoksia. Ei selvästikään riitä, että hoidettavat pulmat itse ovat monien mielestä kahvipöytiin soveltumatonta materiaalia: miksi niistä mainoksistakin on pitänyt tehdä niin hirmuisen huonoja, tökeröitä ja luotaantyöntäviä? Entä se "Mitä suomalainen nainen hiusväriltään haluaa? Luonnollisuutta! Luonnollisuutta! Luonnollisuutta!"?
Itse en selvästikään täytä suomalaisen naisen kriteereitä.

4. Olisiko liikaa pyydetty, että kaikilta maailman huippumallikokelailta nidottaisiin sievät suppusuut kerrassaan umpeen kuvauksien ajaksi? Nyt te snobbailevat intellektuellispörhistelijät ajattelette, etten kestä sitä tyhjäpäisyyden kasaumaa, villiä spekulointia ja krokotiilinkyynelten vuota.
Väärin, te houkat! Väärin, te vähäuskoiset! Minä en halua kuulla enää yhdenkään alipainoisen emun kirkumista, ulvontaa tai riemuvinkunaa. Onko vaikea puhua ihmisten kielellä? Tai olla sitten vaikka vaihtoehtoisesti... hiljaa?

Aivan lopuksi haluaisin sanoa sille yksilölle, joka googlaa hakusanoin ilkka porn: tätä blogia täydellisempää vesiperää voisit tuskin mistään löytää.

1 kommentti:

nuunis kirjoitti...

oo, yhdyn täysiä compeedien ällöttävyyteen. se on aivan sairasta, mitä niiden alla tapahtuu, varmaan jos tarpeeksi kauan odottaisi, niin sinne muodostuisi ulkoavaruuden kaupunki, VÄHINTÄÄN.

aussiviinit on hyviä, join niitä kamalasti aikoinaan kun sydämeni kaipasi yhtä aussisurffaria, mutta sittemmin tajusin, että oikeastaan se niistä viineistä välittikin vaan.