keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Vattuvimma

Mä havaitsin tänään, että uusien verisuonien syntyminen on kivuliasta hommaa. Sivelin kyynärvarsiin kylmägeeliä oikein laajoin liikkein, ja silti ne tykyttää ja pingottaa. Mutta siellä on jo monta uutta letkua tunkemassa pintaan, elinvoimaisina ja endorfiineja kohisten.
Hoksasin juuri, tässä itsetehtyä vadelmarahkaa suuhuni lapioidessani, että Hämähäkkimiehen ominaistuoksu on jotenkin vadelmainen. Tiedättehän, silleen kun joku ihminen vain luonnostaan tuoksuu hyvälle? Mutta vadelma? Eikö se ole jo hieman gay?

Mä onnistun näköjään varsin usein osuttautumaan Kiipeilykeskuksen tiskille sen yhden tiskityöntekijäpojan vuoron aikaan, sen saman, jonka Nuu sai hurraamaan tasarahalla. Se on jotenkin aina aivan uskomattoman kuutamolla, tosi rento ja näiden kahden ominaisuuden yhdistelmän seurauksena verrattoman koominen. Tänään se onnistui lukemaan mun etunimeksi papereista Café ja oli muutenkin aivan tulessa. Tosin sinne tuskin otetaan edes töihin mitään niuhottavia murjottajia. Ehkä niiden pitää työhaastattelussa kertoa kaskuja ja näyttää oikeaoppinen takanoja jalat pöydälle nostettuna toimistotuolissa.
Mä pidän sellaisesta ilmapiiristä, joka syntyy, kun ihmiset tekevät töitä intohimonsa parissa. Tulee sellainen mukava, luottavainen ja epämuodollinen tunnelma, eikä itsekään tarvitse pingottaa ollakseen asiallinen ja hillitty.

Monet suositut asiat on mulle täysin mysteerejä: mihin niiden suosio perustuu? Miksi ne on niin hip, pop ja kewl? Kuka niistä muka oikeasti tykkää? Tällaisia asioita ovat mm. jo mainitun Alicia Keysin lisäksi The Joulukalenteri, Yö, Sormusten herra -elokuvat sekä erilaisten burgeriketjujen burgerit. Vaikeaa, tosi vaikeaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tai silleen rento meininki, että ottaa sen takakenon lisäksi jopa pikkunokoset työpaikalla... Mä kuulin, et jollekin kävi joskus niin sellaisessa yhdessä kuntokeskuksessa :D

Anonyymi kirjoitti...

Kauhee otsikko sun postauksessa! Vähän niinku munasäännös tai Shiloh Pitt jos muistat..

Ööh niin sitä vaan että toi Café oli mitä parhain! Hekottelin täällä ja sit tietty hauskaa että pääsit taas seinälle. Kohta Camu kutsuu ;)

T. T.