torstai 5. huhtikuuta 2012

Give me something to die for or design a quiet mind

Mitä jos en koskaan enää rakastu? Jos en tapaa enää koskaan ketään sellaista, joka saa vatsan heittämään volttia - jos tapaan, mutten enää itse osaakaan pudota kenenkään silmiin? Jos en saa enää yhtään laiskaa aamua, kun aurinko siivilöityy kaihdinten välistä paljaalle iholle eikä kumpikaan halua päästää koskaan irti. Jos ei tule enää kauppareissuja, automatkoja, koiranpentuhaaveita, puheluita joissa ei ole juurikaan asiaa mutta sitäkin enemmän merkitystä. Millainen elämästä sitten tulee? Millaiseksi se jää?

Siitä tulee sellainen, jossa lähdetään maanantai-iltana muuttamaan ystävää Tukholmaan, ajetaan pakettiauto hieman lentoon kanttarilta ja nauretaan kauhistuneena päälle. Istutaan laivan buffetissa puhumassa vinolippaisuudesta, annetaan hiustenvärjäysvinkkejä tuntemattomille venäläisnaisille, ajetaan Tukholmassa harhaan ja ylinopeutta mutta löydetään kuitenkin perille, pihistetään yökerhosta marakassit ja ravintolasta kokonainen kookospähkinä, tuliaisiksi.
Siitä tulee sellainen, jossa vietetään ilta upottamalla sormet multaan, ollaan puhumatta kenellekään vuorokauteen ja katsellaan televisiosta rakastuneita suutelemassa.

Siitä tulee ihan hyvä elämä, jossa on runsaasti upeita ihmisiä, viihdyttäviä tapahtumia ja paljon loistavaa musiikkia. Siitä tulee elämä, jossa on kovasti kaikkea mutta silti jatkuvasti liian vähän jotain: kosketuksia, kahdenkeskisyyttä, hellyyttä ja suurta intohimoa.
Siitä tulee sellainen elämä, jossa hallitsevaksi nousee se mikä puuttuu; sellainen, jossa juuri siitä, johon yrittää olla keskittymättä, tuleekin pakkomielle. Sellainen, jossa on helpompi nimetä asiat, joita ei halua kuin ne, jotka todella tahtoisi - ei siksi, ettei niitä olisi ehtinyt itselleen selvittää vaan siksi, ettei niitä edes uskalla sanoa ääneen etteivät ne jo siitäkin säikähtäisi pakosalle.
Sellainen, jossa saa paljon muttei rohkene pyytää enempää.

9 kommenttia:

Ubi kirjoitti...

Niin. Silleen, että periaatteessa kaikki on hyvin, eikä ole mitään valittamista. Periaatteessa sitä on ihan tyytyväinen ja onnellinenkin, koska eihän se onni mistään ulkoapäinkään tule, ellei sitä itsessä sisällä ole. Mutta ai piru, että ois kiva jakaa se jonkun kanssa. Jonkun tärkeän ja erityisen.

Nyt sit sanoin tän ääneen. Voi paska.

PYL kirjoitti...

Jos sanoo sen ääneen, homma kusee tunnetusti seuraavat viisi vuotta. Onnea nimimerkki Ubille.

Itsehän en moiseen virheeseen erehtyisi, joten ilmoitan vain olevan kivaa, että olet sortunut näihin blogihommiin säännöllisesti viime aikoina.

Kesäminkki kirjoitti...

ooo, kommentteja! huikeaa!

just näin u., tismalleen. että kun minä kerran osaan tämän jo yksinäni näin hienosti, katsokaa, niin enkö voisi jo saada sitä toistakin laatua tähän.

pyl, kiitos. olen ajatellut, että kun alan oikein päättää asioita, niin sitten niitä tulee jotenkin helpommin tehdyksi. niin päätin sitten tehdä tätä juttua.

ihmetyttää, miten maailmassa voi olla niin paljon loistotyyppejä vapaina - eikä sitten kuitenkaan ketään sopivaa, ainakaan niin että vastaan tulisi. miksi näin?

PYL kirjoitti...

Koska oon ihan musertunut juuri saapuneista Jeesusta koskevista tiedoista, en mainitse ohimennen että PYL on ns. jännän äärellä näinä aikoina tytön kanssa, josta vaikeroin tammikuussa kommenttiboxiin.

Jos homma menee kuin Ubilla ikään, perustan jonkun saatananpalvontablogin. Olette tervetullut kommentoimaan, pitäen mielessä että tulevassa blogissani käytämme ainoastaan latinaa.

Kesäminkki kirjoitti...

oijoi! mä puolestani jätän täysin kommentoimatta tuota jännitystä ja pitämättä peukkuja hyvän puolesta.
pitääkö latina olla kirjoitettu siten, että sanoma aukeaa vasta takaperin kuunneltuna?

PYL kirjoitti...

Ai että pitääkö latina olla kirjoitettu siten, että sanoma aukeaa vasta takaperin? Ajattelitko esimerkkilauseena esimerkiksi seuraavaa: Affe P.: Attal latina!

Nyt vaikuttaa siltä, että Kesäminq ei ole manaamisessa ydinosaamisalueellaan, eihän tuossa ole mitään järkeä. Tuollaisella tuskin kovin kaksista Belialia saadaan esiin, onks toi jostain Lusiferin Kirjasta vai hä?. Saatan tosin olla väärässä, crowleyt ja blavatskyt on tutumpia itsellenikin.

Mutta on niinkin, että toivoisi edes niiden hyvien tyyppien löytävän jonkun. Edellisistä rakastumisen tuntemuksista on niin kauan, että ymmärrän hyvin kaikkien kyynistyvien yksinäistaloutta pyörittävien purnauksen, ja siksi toivon jännittävää kevättä arvon bloggaajalle: helluntaihin asti aikaa. Sit voi taas heilaa saatanaa vuoden.

Kesäminkki kirjoitti...

heilaa saatanaa <3

päätin viime yönä katkerana jälleen yksin kotiin tarpoessani ("on paljon lauluja sydämistä, särkyneistä, väsyneistä, jotka laahustavat pimeitä kujia vuodesta toiseen yksin"), että nyt loppui odotus. tästedes otan kaiken, joka nyt elämän peruksen päälle tulee, silkkana bonuksena.

että olkoon sitte.

Enne kirjoitti...

Mä käyn lukemassa tän tekstin aina vaan uudelleen. Kylmät väreet hiipii selkää pitkin.

Blogissani on sinulle tunnustus.

Kesäminkki kirjoitti...

vau. oho. kiitos.
enhän minä muuta taas tähän osaa.