Lapsena ystäväpiiri valikoitui useimmiten maantieteellisesti tai muiden käytännön tekijöiden perusteella. Preferensseillä ei välttämättä ollut mitään merkitystä: jos vanhempien ystäväpariskunnan lapset olivat nyhveröitä itkeskelijöitä tai sadistisia despootteja, ei sille oikein voinut mitään. Niiden kanssa piti leikkiä, tykkäsi tai ei, koska muutakaan mahdollisuutta ei ollut.
Meidän mökkinaapurissa lomaili tyttö nimeltä Saara. Koko perhe oli kovaäänisiä (jopa meihin verrattuna) ja Saaran isä oli poliisi, joka tykkäsi juoda viinaa lomallaan - se oli ihan kiltti mutta hirveän meluisa, ja meidän puolella siitä puhuttiin sillä tavalla merkitseviä katseita keskustelukumppaniin luoden.
Saara on elossa edelleen ja pitää maailman kammottavinta vauvojenkuvablogia, mutta se ei onneksi kuulu tähän mitenkään.
Saara teki luonnollisesti vastavierailuja meidän toisellekin mökillemme. Siellä nukuttiin parvella ja Saara kuunteli joka ilta Walkmaneillaan Guns N' Rosesin Use Your Illusion I:stä itseäänitetyllä c-kasetilla kunnes nukahti. Koska kasetit olivat tavallisesti aina pidempiä kuin mihin musiikkia riitti, nokkelimmat äänittivät suosikkikappaleensa loppuun vielä uudelleen. Saaralla taisi olla 90-minuuttinen kasetti, jonka toiselle puolelle koko alkuperäinen kasetti mahtui. Toiselle puolelle oli äänitetty pelkästään tätä biisiä; sen Walkman oli niin kehittynyt, että osasi itse kääntää kasetin puolta.
Saaralla meni aika monet patterit sinä kesänä.
- Guns N' Roses: November Rain
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
mua nauratti tää jotenkin kauheasti :D vähän niinkun sanavahvistuskin, vaikkei siinä ole mitään järkeä: zkrumsi. say wha?
:D ja tämä tarina on tosi. mä yritin sitä samaa sitten itsekin, kun musta se oli tosi khuulia, mutta enhän mä osannut nukahtaa ne napit korvissa. piloille meni sekin juttu.
Lähetä kommentti