maanantai 11. helmikuuta 2008

Nakuilua, salivälineistöä sekä epämiellyttävän näköisiä kristittyjä.

Olen jo niin pitkään palanut halusta kirjoittaa tämän merkinnän, että nyt sen teen, vaikkei materiaalia vielä olisikaan todellisuudessa kylliksi. Mä olen kuitenkin menettänyt ääneni hyvälle asialle (metallimusiikille, viskille ja kovaan ääneen kirutuille huonoille jutuille) ja siksi ainakin tämän päivän kotona omassa seurassani, että saan kirjoittaa merkinnän viihdyttääkseni vain itseäni.
Lay-deez & genitals, Minkki ylpeänä esittää: hassut hakutulokset, joiden avulla tänne on päädytty!

1. me too
Minkälainen ihminen googlaa näin? Minkähänlaista hakuosumaa tällä on toivottu? Mitä, mitä?!

2. skeittari gay
Suosittelen a) Suomi24:n treffipalstaa, b) anniskeluravintolaa nimeltä Hercules tai c) Voltti-lehteä. Mä en valitettavasti voi asiaa tämän enempää auttaa, sillä en tunne ketään homoa, joka tunnustautuisi julkiskeittariksi.

3. lyly ruma
Onko tämä jotain nuorisoslangia? Mun nuoruudessa sanottiin susiruma, ehkä se kuuluu sanoa nyt näin. Mikäli tällä tarkoitetaan taas herra Rajalaa, en valitettavasti voi olla eri mieltä.

4. alaston anna abreu
Mä muistelin, että Nuun ja Panunkin blogiin oli päädytty tällä samalla, mutten äsken sinnikkäistä etsinnöistäni huolimatta löytänyt sitä merkintää, joten ehkä muistin väärin. Joka tapauksessa: senkin sairaat siat! Luuletteko täältä löytyvän alastontutkielmia alaikäisestä ja -mittaisesta Anna-polosta? Onkohan sellaisia edes olemassa? Hullut, nyt muakin alkoi kiinnostaa!

5. levypainojen teko
Tässä on jo käytetty jotain oikolukuavustajaa, ilmiselvän painonnostoharrastajan kirjoittaman yhdyssanan virheettömyys tuskin selittyy muuten. Pirkkaniksinomaisena vinkkinä mainittakoon, että tilapäisen levypainon saat leikkaamalla reiän LP-levykotelon keskelle, liimaamalla sen reunoilta kiinni ja täyttämällä kotelon hiekalla, tai pumpulilla, jos et ole erityisen vahva. Voit myös lahjoa sokerilla muutaman pikkulapsen kietoutumaan tangon kumpaankin päähän treenisi ajaksi.

6. niille jotka eivät pidä hiljaisuudesta
Tätä mä tiedän käyttäneeni sen Putro-sitaatin yhteydessä, mutta en voi olla kummastelematta, mihin tällaisella haulla on pyritty? Löytämään avoimet soittolistanlaatijan toimet Noisella tai muilla kaupallisilla radioasemilla?

7. marilyn manson ja erja häkkinen
Mua naurattaa ihan henkilökohtaisista syistä, että ulkoinen yhteys on siis havaittu myös muualla. Musta tuntuu melkoisen epäluultavalle (ja erityisen epätoivottavalle), että kyseessä olisi minkään muunlainen sidos.

8. en ole katkera
Onnea! Katkeruus on kuluttava voima. Energia on hyvä käyttää tuottavammin, esim. keksien kateudenkohteen tuhoamiskeinoja ja toteuttaen niitä.

9. vitun ikenet sekä pillunsilmä
Kuvahaku lienee tehokkaampi; myös hakusanojen muokkaamista kannattanee kokeilla.

10. yhdeksänkymmentäluvun hitit
Tekisipä mieleni lohkaista jotain itseironista, kuten "elämäni tarina" tai "sehän on keskimmäinen nimeni", mutten millään jaksa. KLF, Ylex:n Parasta ennen sekä Subin ohjelmauutuus ovat uskoakseni hedelmällisempiä osoitteita moiselle haulle. Ja hei, monet ysäribändit ovat tekemässä comebackia, miten ihanaa!

Mitä tästä opimme? Täsmälliset hakusanat, määritellyt hakuehdot sekä kirjasto pelastavat monesti noloilta tilanteilta. Esim.

4 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Heehee! Hyvä meininki. Mä odotan innolla että mitä toi paljastusskripti kertookaan niistä hakusanoista joilla mukamas joku on eksynyt mihinkin. Jos kertoo. Jos joku käy. Jos.

Se Anna Abreu alkoi mietityttämään, kuka helvetti sellaista googlaa ja onko googlaa sana? Ja siis, Annahan on kyllä söpö ja varmasti edukseen alastomana. Tai keittiössä. Tai kuuraamassa kylppäriä.

panu kirjoitti...

Hah haa! Hah! Mua harmittaa et mulla ja Nuulla oli vaan kaksi. Vähänks sun statsit on hyvät, oon kade:D

Anna on muuten livenä ihan lauta, ei siis pätkääkään "kurvikas" niinkuin kuvat antavat ymmärtää. Pohdiskeltiin kerran (Annan livenä nähneellä) porukalla, että onkohan se mahdollista fotoshopata livekuvaa, siis tyyliin lisätä kurveja johkii Idols-esiintymiseen tai haastatteluun? Koska jos on, näin on käynyt. Se näyttää n. 10-vuotiaalta (tosin ihan todella syötävän suloiselta sellaiselta), minkä vuoksi on pakko kieltäytyä analysoimasta, olisiko kiva, jos se kuuraisi kylppäriäni alastomana.

Kesäminkki kirjoitti...

hei mulla on ollut toi friggin' analytics käytössä jotain kolme miljoonaa vuotta, ja nyt siellä alkaa vasta olla hassunkurisuutta. tähän saakka se on ollut niinkin varioivaa kuin "kesäminkki" ja "kesis keulii". whoa!

panu kirjoitti...

Mä laitan mun seuraavan blogin otsikoksi Porn Sex XXXX Paris Hilton Naked Free Poker.

Ellen jopa muuta sitä koko blogin nimeksi.