perjantai 1. helmikuuta 2008

Kuinka maa makaa

Lyhyt tilannekatsaus tämän päivän aiheisiin:

Kaisa Varis
Kuinka tyhmä ihmisellä on lupa olla? Mun mielestä käry täsmälleen samasta dopingaineesta kahdesti viiden vuoden sisään ei kerro mistään penaalin terävimmästä kynästä niin sanoakseni. Ja mikäli Kari-Pekka Kyrö löytyy tämänkin kiisselin takaa, lienee aiheellista kysyä, täytyykö ihmisen ehdoin tahdoin hakata otsaansa samaan saamarin pihkaiseen petäjää kerta toisensa perään. Sanotaan, että se joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään muutakaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa eipä olisi ollut haitaksi tuo jälkimmäinenkään. Mihinhän Varis lahjansa seuraavaksi suuntaa, kenties ammattilaispokeripöytiin?

Kähminnästä syytetyt kansanedustajat
Kyseiset vanhan ajan herrasmiehet ovat nousseet alfauroiden tavoin puolustamaan lähimpiään: "Perheillemme tilanne on painajainen!" (IL 1.2.)
Voi yllätysten määrää! Jos mies, aikuinen ja itse omista asioistaan päättävä, ajattelee hakeutua kansanedustajaksi ja - vastoin kaikkia odotuksia ja yhteistä hyvää - sellaiseksi vielä valitaankin, se varmaan ymmärtää, että se on kohtalaisen julkisessa ammatissa ja tämän ammattinsa luonteen vuoksi vieläpä erityisen tiiviisti suurennuslasin alla toimistaan. Se ja sitä kautta sen perhekin. Jos se sitten menee tekemään typeryyksiä ja käyttäytymään sopimattomasti, ei pitäisi tulla mitenkään yllätyksenä, että siitä halutaan tehdä varoittava esimerkki ja se ehkä paatoksellisesti ilmaistuna ristiinnaulitaan mediassa. Ennalta-arvattavaa, eikö totta? Ja täysin vältettävissä.
Faktahan on, että kyseisiä herroja ei vielä virallisesti ja oikeusteitse ole julistettu syyllisiksi väitettyihin rikoksiin ja siinä he ovat aivan oikeassa, että oikeusvaltiossa jokainen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Se, mitä mun on hieman vaikea vain uskoa, on väite siitä, että jampat olisivat pulmusen lailla viattomia esitettyihin syytöksiin. Etenkin herra Rajalan maine tunnettuna naisten puolustajana ja muutenkin varsinaisena tahtipuikkon ruumiillistumana, mitä käytöstapoihin tulee, ei ainakaan tue tätä vapauttavaa kantaa. Miten se vanha sananlasku menikään, se jossa puhuttiin niistä koirista ja kalikoista ja sellaisesta?

Viikon osuvin mediatärppi
Nyt-liitteestä luin Maj Karman keulakuvan herra Ylpön kiteyttäneen mun mielestä kaiken olennaisen näistä nykyajan tähdentekotositeeveeohjelmista: "Mulla ei ole mitään idolseja vastaan; hyviä lauluja ja karismaattisia esiintyjiä. Anna Abreu on ihana tyttö. Mutta niiden musiikki ei ole tehty niitä varten, jotka pitävät musiikista - vaan niille, jotka eivät pidä hiljaisuudesta." Lihavointi on ihan mun omani, ja laitoin sen siihen, koska mun mielestä toi on niin timantisti sanottu. Tismalleen, juurikin, erityisesti näin.

Hyvää viikonloppua kaikelle kansalle. Oikein hyvää.

3 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Mä oon samaa mieltä Ylpön kanssa. Myös siitä faktasta että Abreu on varmasti erittäin ihana, myös sidottuna ja takaapäin. Ajatus alkaa heti harhailemaan joten palautan itseni hakemalla pizzaa ja istumalla pölyisessä paikassa.

Kesäminkki kirjoitti...

hyi sua, senkin likainen vanha mies! annahan on vasta kasvuiässä - toivon mukaan, tai muuten sen lyhyyttä on vaikea selittää.
ja miksi sun itserankaisumenetelmät kuulostaa mun normipäivälle?

nuunis kirjoitti...

kaisa kyllä ansaitsee jonkun käänteispalkinnon; kuinka tyhmä voi oikeasti olla. tätä se sitten on, kun evoluutiota häiritään.

olen erityisen viehtynyt tollaisiin sanailuihin, jollaisen ylppö oli lausunut. outstanding.

ponilaaksossa on muuten useita kärpäsiä, onkohan ne jotain mutaatioita, koska nythän on, herranjumala, talvi?