Minulle on käynyt nolosti.
Ensinnäkin: kirjoittamiseni vain hiipuu, vaikka määrävälein muuta päätän. Niinpä nyt en päätä mitään, ajattelin, kirjoitan vain. Katsotaan, mitä siitä syntyy.
Toiseksikin, tarkkailen seuraamiani blogeja Netvibesin kautta. Sen käyttöliittymä on viime aikoina jotenkin muuttunut, joten olin tovin siinä uskossa, että kukaan muukaan ei bloggaa enää ollenkaan ja vaikka se teki mielen suruisaksi, se myös antoi ikään kuin hyväksytyksen omalle bloggaamattomuudelle. Eilen sitten päivitin sivua vähän erilailla ja kas, siellähän oli kymmeniä postauksia kaikilta suosikeiltani. Nyt nolostuttaa.
Mitä minulle kuuluu? Paljon uutta, enimmäkseen vanhaa: runsaasti derbyä ja työturhautumista. Älypuhelin, jonka myötä instagrammaus - ja koska olen yhden tempun poni, olen selvästikin käyttänyt kaiken luovuuteni viime aikoina sen parissa, sillä edes Facebook-päivityksiä en enää tunnu saavan aikaan. Mieleltäni olen silti levollisempi kuin aikoihin, varovaisen toiveikas, luottavainenkin.
Vuoden taitteessa tunsin halua summata edellinen vuoteni meeminomaisesti. En sitä(kään) silloin saanut aikaiseksi, mutta ajattelin yrittää nyt. Katsotaan, mihin saakka pääsen - tavoilleni uskollisena poimin alkuperäisestä löytämästäni meemistä vain ne kiinnostavat kysymykset. Vastauksethan luonnollisesti painottuvat voimakkaasti loppuvuoteen, koska alkua ei vain tässä vaiheessa enää mitenkään kykene muistamaan.
1. Mitä sellaista teit vuonna 2012, mitä et koskaan aiemmin ole tehnyt?
Melkoisesti kaikenmoista. Reffasin merbyottelussa. Lauloin häissä Sinua, sinua rakastan. Voitin mvp-palkinnon derbypelistä. Coachasin vieraassa kaupungissa. Instagrammasin. Esiinnyin musiikkivideolla (joka tosin kuvattiin jo vuonna 2011). Juonsin derbyboutin. Ajoin prätkällä keskellä yötä.
5. Missä kaupungeissa kävit?
Helsingissä, Lappeenrannassa, Malmössä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Porissa, Tallinnassa, Imatralla. Ainakin.
6. Mitä sellaista haluaisit seuraavalle vuodelle, mitä sinulta puuttui vuonna 2012?
Oikean parisuhteen.
7. Mikä päivä vuodesta 2012 säilyy muistoissasi ja miksi?
Kesäklassikko-päivä. Suuria odotuksia ja ponnisteluita, suuria elämyksiä ja pettymyksiä, sellaisia jotka vieläkin kirvelevät.
8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
Minut äänestettiin joukkueemme kapteeniksi kevääksi 2013. Suunnaton kunnia ja vaativa luottamustehtävä, josta aion selviytyä historiallisen hienosti.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
En onnistunut hankkimaan uutta työpaikkaa, vaikka niin vakaasti olin päättänyt. En yrittänyt tarpeeksi enkä ollut kyllin hyvä, selvästikään.
10. Sairastitko tai loukkaannuitko?
Sekä että. Olin kahdesti sairaslomalla hiirikädestä. Sen lisäksi onneksi vain perusflunssat, ei mitään isompaa.
11. Mikä oli paras ostamasi asia?
IPhone. Ostin vanhan mallin ja käytettynä ystävältä, mutta siitä huolimatta se on ollut mainio hankinta.
12. Kenen käytös ansaitsi kiitosta?
Ystävieni, niin derby- kuin nonderbykinsellaisten. Olen onnistunut löytämään ympärilleni niin ainutlaatuisia ihmisiä, etten suurimman osan aikaa tiedä lainkaan, miten sen olen tehnyt ja miksi ne ovat jääneet.
13. Kenen käytös ällistytti ja masensi sinua?
Työnantajani.
14. Mihin rahasi enimmäkseen kuluivat?
Derbyyn. Ja moottoripyörään.
15. Mistä innostuit todella?
Instagrammaamisesta. Naurettavissa määrin.
16. Mikä kappale muistuttaa sinua vuodesta 2012?
F.U.N.: We Are Young.
17. Viime vuoteen verrattuna oletko
i. iloisempi vai surullisempi? Veikkaisinpa, että juuri nyt iloisempi.
ii. laihempi vai lihavampi? Melko samoissa, mahdollisesti lihaksikkaampi?
iii. rikkaampi vai köyhempi? Köyhempi. Alituisesti.
18. Mitä olisit toivonut tehneesi enemmän?
Ajaneeni moottoripyörällä. Viettäneeni aikaa vanhojen ystävieni kanssa.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Jankuttaneeni humalassa.
20. Miten vietit joulusi?
Derbyperheeni parissa, syöden, juoden ja lukemattomia uusia hokemia kehittäen. Paras joulu naismuistiin.
21. Rakastuitko vuonna 2012?
En nyt menisi niin pitkälle luonnehdinnassani. Ihastuin kyllä, muutamankin kerran.
22. Montako yhden illan juttua?
Olikohan yksi. Kauas on tultu 2000-luvun alun vuosista.
23. Mikä oli paras tv-ohjelma?
Game of Thrones.
25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Anssi Kelan Matkamuistoja. Varmastikaan ei kaunokirjallisesti arvostettavin, mutta ehdottomasti teos, jonka ääressä nauroin eniten ääneen - ehkä ikinä. (Pitäisi Dahlian oppien mukaisesti pitää luetteloa kaikista vuoden aikana tavaamistaan teoksista. Sieltä sitten vain arpoisi vastauksen tämänkaltaisiin visailuihin.)
26. Mikä oli paras musiikillinen löytösi?
The Nationals, eritoten Fake Empire, Biffy Clyro, erityisesti Mountains akustisena versiona sekä Devin Townsend Projectin Ih-Ah!. Tämän lisäksi ihastuin myös uudestaan Pearl Jamiin, Morcheebaan, Stone Temple Pilotsiin ja Porcupine Treehin. Muita itselleni uusia löytöjä puolestaan olivat City and Colour (erityisesti The Girl), Rise Against sekä Social Distortion.
27. Mitä halusit ja sait?
Uudet luistimet sekä uuden läppärin. Puhelinhan jo mainittiinkin.
28. Mitä halusit muttet saanut?
Paikan derbyn Team Finlandissa.
29. Mikä oli paras näkemäsi elokuva?
Kovasikajuttu sekä Take This Waltz.
30. Miten vietit syntymäpäiviäsi ja kuinka vanha olet?
Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen en viettänyt, koska derby. Täytin joulukuussa 33 vuotta - ja ne kemutkin tulevat, kiinalaissynttäreideni aikaan.
31. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mielekkäämmän?
Uusi työ.
32. Miten kuvailisit pukeutumistasi vuonna 2012?
Housuton tai pillifarkkuinen, printtiteepaitainen, hupparinen. Converset, maiharit tai biker bootsit, lippis tai pipo. Eli aika... lesbo?
33. Mikä piti sinut järjissäsi?
Treenaaminen ja ystävät ympärillä.
34. Ketä julkisuuden henkilöä ihailit eniten?
Mighty Mighty Bash, Sexy Sladie
35. Mikä poliittinen tapahtuma kosketti sinua eniten?
Sanon tylsästi presidentinvaalit.
36. Ketä ikävöit?
Mammukaa, äidinäitiäni, jonka kuolemasta muuten tulee ensi syksynä täyteen 10 vuotta.
37. Kuka oli paras uusi tuttavuutesi?
Tutustun nykyään lähinnä derbyihmisiin. Sanon siis, että vieraiden joukkueiden ihmiset, jotka olen ehkä tiennyt jo pidempään mutta joihin vasta nyt olen tullut tutustuneeksi kunnolla.
Noin, vuosi 2013 korkattu. Josko tämä tästä vielä lähtisi.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Tämä on sininen sillä harmaa on sanaton ja ne muut ovat lauluja toisten
Tähän aikaan vuodesta rakastun kaupunkiini aina yhä uudestaan. Tuhannet kylminä planeettoina hohtavat katuvalot, Punavuoren kaduilla riveinä marssivat ja äänekkäästi debatoivat nuoret ystävysarmeijat, näkymät valaistuihin, lämpimiin ja kutsuviin asuntoihin. Minusta todellista kaupunkilaisuutta on se, että aivan ydinkeskustassakin on asuinhuoneistoja, eikä kaikkien ole muutettava kirjainjunankantaman päähän nukkumalähiöihin - vain siksi, että itse kaupunki on pyhitetty toimitiloille.
Etenkin nyt, Leppävaarassa työskennellessäni tämä kaikki korostuu. Kävelemme äidin kanssa illalla teatterista kaupungin halki ja huomaan ikävöineeni tätä: eltaantuneen voin väristen lehtien vuoraamia bulevardeja, vastaankäveleviä ihmisiä, rakennuksia, jotka ovat olleet paikoillaan jo kun isoäitini oli vielä nuori. Kosteilla kiskoilla vislaavia raitiovaunuja, ruokaravintoloiden ja kapakoiden remuisia seurueita. Sitä tunnetta, joka valtaa minut aina iltaisessa kaupungissa: että kuka tahansa voi tulla vastaan, mitä hyvänsä voi sattua.
Muuten elän kelaa, jossa mikään ei onnistu. Kassaneidin nimi on Sorja ja sen pääte menee tilttiin juuri kohdallani. Kerään ostokset takaisin koriin hien valuessa pitkin selkääni toppatakin alla, rasvaisten hiusten ja myttyisten vaatteiden hajuinen setä ehtii etuilla minut jonossa enkä jaksa edes sanoa sille mitään.
Töissä alan ensimmäistä kertaa kieltäytyä tarjotuista projekteista, mitä jos alkaisit pitää meille blogia? en mä taida, kiitos vaan, pidän ohjenuoranani sitä etten anna tähän hintaan enää kaupanpäällisiä, etenkään sellaisille jotka eivät niitä arvosta.
Luulen olevani erityinen, enemmän kuin toiset, kunnes huomaan etten olekaan. Maailmaan mahtuu sanoja enemmän kuin ehdin ymmärtääkään, ja vaikka minun jos kenen se pitäisi tietää, yllätyn joka kerran siitä etteivät ne johdakaan tekoihin. Sä saattaisit olla se jota voisin rakastaa - se ei ole edes puolittainen lupaus enkä usko siitä tavuakaan, mutta silti se tekee olon omituisen honteloksi, avaa kuin salaa jonkin pienen kellarin ikkunan jonka olen unohtanut teljetä kiinni ja antaa hopeisen tuulen puhaltaa rintalastan alle.
Ja kun mitään todellista ei ole, haikailen menneitä ja ripustaudun vanhoihin valheisiin. Mietin, mitä kuuluu kenellekin ja ajattelevatko ne minua koskaan. Ajattelevatko, muistavatko minun olleen jotain muuta, enemmän kuin kukaan milloinkaan.
You're the train that crashed my heart
You're the glitter in the dark
Uh Laura you're more than a superstar
You'll be famous for longer than them
Your name is tattooed on every boy's skin
- Bat for Lashes: Laura
Etenkin nyt, Leppävaarassa työskennellessäni tämä kaikki korostuu. Kävelemme äidin kanssa illalla teatterista kaupungin halki ja huomaan ikävöineeni tätä: eltaantuneen voin väristen lehtien vuoraamia bulevardeja, vastaankäveleviä ihmisiä, rakennuksia, jotka ovat olleet paikoillaan jo kun isoäitini oli vielä nuori. Kosteilla kiskoilla vislaavia raitiovaunuja, ruokaravintoloiden ja kapakoiden remuisia seurueita. Sitä tunnetta, joka valtaa minut aina iltaisessa kaupungissa: että kuka tahansa voi tulla vastaan, mitä hyvänsä voi sattua.
Muuten elän kelaa, jossa mikään ei onnistu. Kassaneidin nimi on Sorja ja sen pääte menee tilttiin juuri kohdallani. Kerään ostokset takaisin koriin hien valuessa pitkin selkääni toppatakin alla, rasvaisten hiusten ja myttyisten vaatteiden hajuinen setä ehtii etuilla minut jonossa enkä jaksa edes sanoa sille mitään.
Töissä alan ensimmäistä kertaa kieltäytyä tarjotuista projekteista, mitä jos alkaisit pitää meille blogia? en mä taida, kiitos vaan, pidän ohjenuoranani sitä etten anna tähän hintaan enää kaupanpäällisiä, etenkään sellaisille jotka eivät niitä arvosta.
Luulen olevani erityinen, enemmän kuin toiset, kunnes huomaan etten olekaan. Maailmaan mahtuu sanoja enemmän kuin ehdin ymmärtääkään, ja vaikka minun jos kenen se pitäisi tietää, yllätyn joka kerran siitä etteivät ne johdakaan tekoihin. Sä saattaisit olla se jota voisin rakastaa - se ei ole edes puolittainen lupaus enkä usko siitä tavuakaan, mutta silti se tekee olon omituisen honteloksi, avaa kuin salaa jonkin pienen kellarin ikkunan jonka olen unohtanut teljetä kiinni ja antaa hopeisen tuulen puhaltaa rintalastan alle.
Ja kun mitään todellista ei ole, haikailen menneitä ja ripustaudun vanhoihin valheisiin. Mietin, mitä kuuluu kenellekin ja ajattelevatko ne minua koskaan. Ajattelevatko, muistavatko minun olleen jotain muuta, enemmän kuin kukaan milloinkaan.
You're the train that crashed my heart
You're the glitter in the dark
Uh Laura you're more than a superstar
You'll be famous for longer than them
Your name is tattooed on every boy's skin
- Bat for Lashes: Laura
tiistai 4. syyskuuta 2012
Aina sydän lyyhistyi kun lähdön hetki jälleen lähestyi
Minusta ihmisten lähteminen on aina ensisijaisesti surullista. Ne menevät, kohti suuria seikkailuja ja uutta jännittävää elämää, minä jään huiskuttamaan laiturille nenäliina kourassani ja tunnen sydämeni muuttuvan hieman painavammaksi jokaisen lähdön myötä.
Toki olen myös hyvilläni niiden puolesta. Olen suunnattoman iloinen, että ne karkaavat suin päin kohti unelmiaan, ne menevät ja tekevät kaiken sen minkä ovat aina halunneet ja tulevat samalla toivottavasti myös onnellisiksi. Keskityn hienoihin yhteisiin hetkiin ja upeaan tulevaisuuteen, tahdon niille pelkkää hyvää ja haluan että nekin tietävät sen.
Enkä silti voi olla surematta sydämeni pohjasta sitä, että minä, minä menetän ja joudun luopumaan enkä halua enää koskaan kiintyä kehenkään koska kukaan ei ikinä kuitenkaan jää. Mitä vanhemmaksi tulen, sen huonommin olen valmis päästämään irti - maailma on niin täynnä yhdentekeviä ihmisiä, että haluan pitää ne vähät tärkeät vain lähelläni.
Istun pitkään syksynkalvaalla rannalla ja katson, miten tuulen rypyttämät aallot nuolevat kiviä. Ajattelen ystävää, joka nousi tänään koneeseen muuttaakseen elämänsä. Pidä huolta itsestäsi ja näistä muista myös. Sä olet vahva, sä pystyt siihen - sä tiedät että mä olen näistä välillä huolissani.
Totta kai pystyn. Niistän hihaani, nousen ja kävelen pois katsomatta taakseni. Tästä tulee vielä hyvä.
On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy,
missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy
Kun nousee purjeet purren ja köydet irroitetaan,
tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipailemaan
Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan
Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa
Me tiedämme että sä lähdet vain, koska muuta et voi
Ja me toivomme että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi
Toki olen myös hyvilläni niiden puolesta. Olen suunnattoman iloinen, että ne karkaavat suin päin kohti unelmiaan, ne menevät ja tekevät kaiken sen minkä ovat aina halunneet ja tulevat samalla toivottavasti myös onnellisiksi. Keskityn hienoihin yhteisiin hetkiin ja upeaan tulevaisuuteen, tahdon niille pelkkää hyvää ja haluan että nekin tietävät sen.
Enkä silti voi olla surematta sydämeni pohjasta sitä, että minä, minä menetän ja joudun luopumaan enkä halua enää koskaan kiintyä kehenkään koska kukaan ei ikinä kuitenkaan jää. Mitä vanhemmaksi tulen, sen huonommin olen valmis päästämään irti - maailma on niin täynnä yhdentekeviä ihmisiä, että haluan pitää ne vähät tärkeät vain lähelläni.
Istun pitkään syksynkalvaalla rannalla ja katson, miten tuulen rypyttämät aallot nuolevat kiviä. Ajattelen ystävää, joka nousi tänään koneeseen muuttaakseen elämänsä. Pidä huolta itsestäsi ja näistä muista myös. Sä olet vahva, sä pystyt siihen - sä tiedät että mä olen näistä välillä huolissani.
Totta kai pystyn. Niistän hihaani, nousen ja kävelen pois katsomatta taakseni. Tästä tulee vielä hyvä.
On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille käy,
missä taivaalla illan tullen ei Pohjantähteä näy
Kun nousee purjeet purren ja köydet irroitetaan,
tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipailemaan
Ja ellet sä luoksemme tulla vois milloinkaan uudestaan,
niin kuitenkin sydämissämme sua vain aina muistellaan
Me kanssasi riemuita saimme ja katsella maailmaa
Monta ihmettä näytit sä meille, jotka nyt meitä lohduttaa saa
Me tiedämme että sä lähdet vain, koska muuta et voi
Ja me toivomme että nyt sulle pian taas laulu onnesta soi
lauantai 1. syyskuuta 2012
Dreamtheater
Olen kova näkemään unia. Vietän lähes jokaisen yöni kamppaillen, seikkaillen tai muuten vain itseäni väsyttäen unien absurdissa mutta joka kerran omalla tavallaan kyseenalaistamattoman koherentissa maailmassa.
Eräs yö jouduin taistelemaan ilkeää noitaa vastaan. Noidan naama oli klassista vappunaamarikamaa, koukkunokkineen ja syylineen päivineen. Jotenkin epähuomiossa onnistuin selvittämään, että sen kasvot alkoivat sulaa joutuessaan kosketuksiin kosteuspyyhkeiden kanssa: niinpä heittelin Savetteja sitä kohti, kukistaen lopulta koko ilkiön.
Eräänä toisena yönä taas sain selville, että erään meidän liigalaisemme ja erään kilpailijaliigalaisemme välillä oli suhde. Muuten asia ei toki olisi liikuttanut minua suuntaan taikka toiseen, mutta he olivat tulleet kotiini pitämään seuraa minulle flunssasairasvuoteellani - eihän seuranpidosta mitään tullut, kun pariskunnan piti lähteä kiireesti kopuloimaan toisaalle. Heidän poistuessaan samalla ovenavauksella asuntooni yritti tunkeutua keski-ikäinen, siististi pukeutunut nistipariskunta. Kiitin onneani, että taloudessa oli vielä miespuolinen liigatoverini, josko tilanne yltyisi käsirysyksi. Mitä vielä: kyseinen mies katsoi tyytyväisenä päältä minun uurastaessani nistit pihalle ja soittaessani hätänumeroon, 020202 luonnollisesti.
Viime yönä onnistuin selvittämään jonkin kidnapattujen lasten kätkön, joka sijaitsi erään luksussaunan lauteiden alla.
Harvoin kuitenkaan muistan uniani aamulla tällä täsmällisyydellä. Tilanteen korjaamiseksi olen ottanut käyttöön ns. univihkon: kirjasen, joka kuulakärkikynän kanssa asuu sängyn välittömässä läheisyydessä ja odottaa öisiä muistiinpanoja.
Toistaiseksi olen saanut aikaiseksi kaksi töherrystä.
Ensimmäinen kuuluu seuraavasti: "Carlos näytti Pete Parkkoselle pireissä, halus hengaa. Ville oli ollu käänteissimulaattorissa ja hihitti."
Toinen menee näin: "Persujen puoluesihteeri voi päästä vielä pitkälle, sillä on ymmärtänyt, etteivät muumit haudo."
Voitte kuvitella, kuinka paljon tämänkaltaiset informaationkappaleet palauttavat mieleen tapahtumia. Toivon, että menetelmäni kehittyy ja alan saada muistiinpanoistani satunnaista absurdia hupia enemmän irti.
Millaisia unia sinä olet nähnyt viime aikoina?
Eräs yö jouduin taistelemaan ilkeää noitaa vastaan. Noidan naama oli klassista vappunaamarikamaa, koukkunokkineen ja syylineen päivineen. Jotenkin epähuomiossa onnistuin selvittämään, että sen kasvot alkoivat sulaa joutuessaan kosketuksiin kosteuspyyhkeiden kanssa: niinpä heittelin Savetteja sitä kohti, kukistaen lopulta koko ilkiön.
Eräänä toisena yönä taas sain selville, että erään meidän liigalaisemme ja erään kilpailijaliigalaisemme välillä oli suhde. Muuten asia ei toki olisi liikuttanut minua suuntaan taikka toiseen, mutta he olivat tulleet kotiini pitämään seuraa minulle flunssasairasvuoteellani - eihän seuranpidosta mitään tullut, kun pariskunnan piti lähteä kiireesti kopuloimaan toisaalle. Heidän poistuessaan samalla ovenavauksella asuntooni yritti tunkeutua keski-ikäinen, siististi pukeutunut nistipariskunta. Kiitin onneani, että taloudessa oli vielä miespuolinen liigatoverini, josko tilanne yltyisi käsirysyksi. Mitä vielä: kyseinen mies katsoi tyytyväisenä päältä minun uurastaessani nistit pihalle ja soittaessani hätänumeroon, 020202 luonnollisesti.
Viime yönä onnistuin selvittämään jonkin kidnapattujen lasten kätkön, joka sijaitsi erään luksussaunan lauteiden alla.
Harvoin kuitenkaan muistan uniani aamulla tällä täsmällisyydellä. Tilanteen korjaamiseksi olen ottanut käyttöön ns. univihkon: kirjasen, joka kuulakärkikynän kanssa asuu sängyn välittömässä läheisyydessä ja odottaa öisiä muistiinpanoja.
Toistaiseksi olen saanut aikaiseksi kaksi töherrystä.
Ensimmäinen kuuluu seuraavasti: "Carlos näytti Pete Parkkoselle pireissä, halus hengaa. Ville oli ollu käänteissimulaattorissa ja hihitti."
Toinen menee näin: "Persujen puoluesihteeri voi päästä vielä pitkälle, sillä on ymmärtänyt, etteivät muumit haudo."
Voitte kuvitella, kuinka paljon tämänkaltaiset informaationkappaleet palauttavat mieleen tapahtumia. Toivon, että menetelmäni kehittyy ja alan saada muistiinpanoistani satunnaista absurdia hupia enemmän irti.
Millaisia unia sinä olet nähnyt viime aikoina?
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Aattelin laittaa auringonlaskun sulle jos et ehdi
Iltaisin ulkona tuoksuu jo syksy paitsi tänään, kun on lämmintä kuin elokuussa ja kuu on ihan pyöreä ja älyttömän iso. Katuvalot taittuvat naarmuisesta visiiristä ja kun makaa kalliolla kyllin pitkään hiljaa selällään, voi nähdä miten lepakot syöksyvät uhkarohkean läheltä. Syrjäisen metsäjärven rannalla tähtitaivas laskostuu auki vähitellen, tuntuu melkein että käden ojentamalla siihen ylettyy. Sanat ovat suuria tai yhdentekeviä, lempipaikkoja Helsingissä ja musiikkivideoiden maailmantuskaa, ne kieppuvat ympärillä viettelevinä, saaden sydämen lyömään hieman nopeammin ja samalla raskaammin. Kotimatkalla tien ylitse vilahtaa kettu, toivon sille pulskia päästäisiä ja välttymistä aamuöisiltä kaahareilta.
Haaveileminen on niin helppoa. Itsensä hukuttaa vaivattomasti oman nälkäisen mielensä luomiin kangastuksiin, erityisyyteen josta ei tiedä onko sitä sittenkään vai onko sekin silkkaa unelmointia. Toiveikkuuteen, omaan kuvaansa joka heijastuu toisen ihmisen silmistä, asioihin, jotka sähähtävät näkökentän laitamilla ja joista ei koskaan oikeastaan saa otetta mutta joiden toivoo olevan siellä silti.
Avuttomuus on kaikkein vaikeinta kestää. Se, ettei voi tarttua toisen ihmisen pahaa oloa kulmasta, ravistaa tomerasti ja ripsiä vielä harjalla hankalimpia kurjuuden murusia maahan. Ei saa käsiä ympärille, ei poskea olkapäälle, on vain sanoja ja mihin ne muka riittäisivät. Ymmärtää, että siinä kaikki: enempään ei pysty, enempää ei odoteta. Pitää sanoa kaiken järjestyvän, sanoa niin että siihen voi luottaa, vaikkei siihen usko itsekään - toivoo kyllä, enemmän kuin mitään, muttei oikein usko sittenkään.
Kaikki järjestyy - joko hyvin tai vielä paremmin.
Turn the light out say good night
no thinking for a little while
Let's not try to figure out everything at once
It's hard to keep track of you falling through the sky
We're hal- awake in a fake empire
We're half-awake in a fake empire
- The National: Fake Empire
Haaveileminen on niin helppoa. Itsensä hukuttaa vaivattomasti oman nälkäisen mielensä luomiin kangastuksiin, erityisyyteen josta ei tiedä onko sitä sittenkään vai onko sekin silkkaa unelmointia. Toiveikkuuteen, omaan kuvaansa joka heijastuu toisen ihmisen silmistä, asioihin, jotka sähähtävät näkökentän laitamilla ja joista ei koskaan oikeastaan saa otetta mutta joiden toivoo olevan siellä silti.
Avuttomuus on kaikkein vaikeinta kestää. Se, ettei voi tarttua toisen ihmisen pahaa oloa kulmasta, ravistaa tomerasti ja ripsiä vielä harjalla hankalimpia kurjuuden murusia maahan. Ei saa käsiä ympärille, ei poskea olkapäälle, on vain sanoja ja mihin ne muka riittäisivät. Ymmärtää, että siinä kaikki: enempään ei pysty, enempää ei odoteta. Pitää sanoa kaiken järjestyvän, sanoa niin että siihen voi luottaa, vaikkei siihen usko itsekään - toivoo kyllä, enemmän kuin mitään, muttei oikein usko sittenkään.
Kaikki järjestyy - joko hyvin tai vielä paremmin.
Turn the light out say good night
no thinking for a little while
Let's not try to figure out everything at once
It's hard to keep track of you falling through the sky
We're hal- awake in a fake empire
We're half-awake in a fake empire
- The National: Fake Empire
tiistai 7. elokuuta 2012
Tonight we are young so let's set the world on fire
Aamuisin pitää muistuttaa itselleen, ettei kesä vielä loppunut. Ikkunan takana on harmaata ja hiostavaa eikä peiton alta tahdo päästä enää kolmantena työaamuna pois lainkaan. Silti päivät käynnistyvät kuten niiden tapana on eikä mikään taida vielä olla ohi: mahdolllisuudet, tilaisuudet, onni. Elämä.
En tiedä, oliko kulunut kesä upein naismuistiin siksi, että edellisenä olin niin onneton ja eksyksissä vai siksi, että se oikeasti on ollut upea.
Tänä kesänä olen
nähnyt kesäteatteria, matkustanut kotimaassa ja paikoissa joissa en ole koskaan ennen käynyt, kävellyt avojaloin Vaasankatua kotiin, kutsunut luokseni tuntemattomia, tullut poliisin puhuttelemaksi, käynyt loputtomia ja aamuksi kääntyneitä keskusteluita, tanssinut suihkulähteessä, juonut ruotsalaisen junan ravintolavaunussa punaviiniä omasta tonkasta, nähnyt kaksoissateenkaaren, ollut mustasukkainen, itkenyt lohduttomasti, pussaillut vähän, laulanut karaokessa ja häissä Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan, polskinut meressä keskellä yötä ja päivälläkin, polttanut nahkani ja päivettänyt sen, nukkunut vähemmän kuin koskaan, luistellut roller discossa ympärille kietoutuvassa yössä sydän täynnä tähtiä, kuullut unissapuhumista, nähnyt amerikkalaista jalkapalloa livenä, loiskutellut vesilätäköissä ja Uimastadionilla, saanut paarmanpiston napaani ja jalkateräni jauhelihaksi korkokengistä.
Eniten olen viettänyt aikaa rakkaiden ja tärkeiden kanssa, keskellä, hymyillyt silmäni viiruiksi ja poskeni hymykuopille ja nauranut sydämeni kyllyydestä, elänyt kuin huomista ei koskaan tulisikaan.
Tämä syksy on tuova muutoksia, olen päättänyt niin. Muistan yhä keväällä laatimani tavoitteet, aion kaivaa esiin sen paperin ja tehdä siitä totta. Olen vasta löytänyt itseni uudelleen yksityisesti, nyt aion tehdä sen ammatillisesti. Minä pystyn tähän, minä pääsen tästä. Eikä mikään ole vielä ohi.
En tiedä, oliko kulunut kesä upein naismuistiin siksi, että edellisenä olin niin onneton ja eksyksissä vai siksi, että se oikeasti on ollut upea.
Tänä kesänä olen
nähnyt kesäteatteria, matkustanut kotimaassa ja paikoissa joissa en ole koskaan ennen käynyt, kävellyt avojaloin Vaasankatua kotiin, kutsunut luokseni tuntemattomia, tullut poliisin puhuttelemaksi, käynyt loputtomia ja aamuksi kääntyneitä keskusteluita, tanssinut suihkulähteessä, juonut ruotsalaisen junan ravintolavaunussa punaviiniä omasta tonkasta, nähnyt kaksoissateenkaaren, ollut mustasukkainen, itkenyt lohduttomasti, pussaillut vähän, laulanut karaokessa ja häissä Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan, polskinut meressä keskellä yötä ja päivälläkin, polttanut nahkani ja päivettänyt sen, nukkunut vähemmän kuin koskaan, luistellut roller discossa ympärille kietoutuvassa yössä sydän täynnä tähtiä, kuullut unissapuhumista, nähnyt amerikkalaista jalkapalloa livenä, loiskutellut vesilätäköissä ja Uimastadionilla, saanut paarmanpiston napaani ja jalkateräni jauhelihaksi korkokengistä.
Eniten olen viettänyt aikaa rakkaiden ja tärkeiden kanssa, keskellä, hymyillyt silmäni viiruiksi ja poskeni hymykuopille ja nauranut sydämeni kyllyydestä, elänyt kuin huomista ei koskaan tulisikaan.
Tämä syksy on tuova muutoksia, olen päättänyt niin. Muistan yhä keväällä laatimani tavoitteet, aion kaivaa esiin sen paperin ja tehdä siitä totta. Olen vasta löytänyt itseni uudelleen yksityisesti, nyt aion tehdä sen ammatillisesti. Minä pystyn tähän, minä pääsen tästä. Eikä mikään ole vielä ohi.
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Sydän vasta puolillaan
Tahtoisin kirjoittaa kauneudesta. Siitä, miten minun maailmani piirtyy näkyviin sanojen kautta, miten maalaan sen eläväksi kielelläni, yrittäen tehdä oikeutta sekä sille mitä näen että sille joka näkee. Tahtoisin kirjoittaa siitä, miten kauniita kuvia katsoessani tulen usein hieman haikeaksi tai melankoliseksi, miten ajattelen että ehkä kauneuden kokeminen on sukua surulle tai että tunne on niin suurenmoinen, etten löydä sille nimeä enkä osaa näyttää, missä kohden se osuu - ja miten silloin toisinaan ymmärrän, mikä on kuvan ilmaisuvoima sanaan verrattuna, miksi ehkä onkin niin ettei kaikkea voi avata vaikka yrittää ja että jotkut asiat ovat sanattomia juuri siksi.
Olen moottoripyörän selässä niin onnellinen, etten tiedä miksen tee sitä enempää. Tien varsilla tuoksuvat mutaiset suonsilmäkkeet, vastaniitetty heinä ja laskeutuvan illan kaste, ajaminen on vaivatonta ja ehkä ainoa selkeä asia elämässä. Puolituttu, miltei henkeäsalpaavan komea poika pyöränsä kanssa vierelläni liikennevaloissa, kumartuen huutamaan korvaani moottoreiden louskeen yli, minulla merituuli kasvoillani ja aurinko, joka ei koskaan lakkaa.
Nämä päivät, joissa on kaikkea hieman liikaa muttei mitään kylliksi, ja yöt, nyt jo lämpiminä levittäytyvät, ilman pimeyttä aamuun kääntyvät, hohtavalla näytöllä loppumattomat keskustelut ja kaihdinten takana jo käynnistyvä huominen.
Ehkä tällaiselle tuntuu seistä risteyksessä, ympärillä vaihtoehtoja muttei karttaa eikä ilmansuuntia saati aavistusta siitä, miten perille saattaisi koskaan löytää. Silti on hellitettävä kytkimestä, lopulta, vähän kerrassaan, valittava suunnista yksi - yksi vuorollaan sillä muuta keinoa ei ole ja ajettava vielä seuraavaan mutkaan tienviittojen toivossa. Ainahan voi kääntyä takaisin?
Olen moottoripyörän selässä niin onnellinen, etten tiedä miksen tee sitä enempää. Tien varsilla tuoksuvat mutaiset suonsilmäkkeet, vastaniitetty heinä ja laskeutuvan illan kaste, ajaminen on vaivatonta ja ehkä ainoa selkeä asia elämässä. Puolituttu, miltei henkeäsalpaavan komea poika pyöränsä kanssa vierelläni liikennevaloissa, kumartuen huutamaan korvaani moottoreiden louskeen yli, minulla merituuli kasvoillani ja aurinko, joka ei koskaan lakkaa.
Nämä päivät, joissa on kaikkea hieman liikaa muttei mitään kylliksi, ja yöt, nyt jo lämpiminä levittäytyvät, ilman pimeyttä aamuun kääntyvät, hohtavalla näytöllä loppumattomat keskustelut ja kaihdinten takana jo käynnistyvä huominen.
Ehkä tällaiselle tuntuu seistä risteyksessä, ympärillä vaihtoehtoja muttei karttaa eikä ilmansuuntia saati aavistusta siitä, miten perille saattaisi koskaan löytää. Silti on hellitettävä kytkimestä, lopulta, vähän kerrassaan, valittava suunnista yksi - yksi vuorollaan sillä muuta keinoa ei ole ja ajettava vielä seuraavaan mutkaan tienviittojen toivossa. Ainahan voi kääntyä takaisin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
