Tonight we are young so let's set the world on fire

Aamuisin pitää muistuttaa itselleen, ettei kesä vielä loppunut. Ikkunan takana on harmaata ja hiostavaa eikä peiton alta tahdo päästä enää kolmantena työaamuna pois lainkaan. Silti päivät käynnistyvät kuten niiden tapana on eikä mikään taida vielä olla ohi: mahdolllisuudet, tilaisuudet, onni. Elämä.

En tiedä, oliko kulunut kesä upein naismuistiin siksi, että edellisenä olin niin onneton ja eksyksissä vai siksi, että se oikeasti on ollut upea.
Tänä kesänä olen
nähnyt kesäteatteria, matkustanut kotimaassa ja paikoissa joissa en ole koskaan ennen käynyt, kävellyt avojaloin Vaasankatua kotiin, kutsunut luokseni tuntemattomia, tullut poliisin puhuttelemaksi, käynyt loputtomia ja aamuksi kääntyneitä keskusteluita, tanssinut suihkulähteessä, juonut ruotsalaisen junan ravintolavaunussa punaviiniä omasta tonkasta, nähnyt kaksoissateenkaaren, ollut mustasukkainen, itkenyt lohduttomasti, pussaillut vähän, laulanut karaokessa ja häissä Chydeniuksen Sinua, sinua rakastan, polskinut meressä keskellä yötä ja päivälläkin, polttanut nahkani ja päivettänyt sen, nukkunut vähemmän kuin koskaan, luistellut roller discossa ympärille kietoutuvassa yössä sydän täynnä tähtiä, kuullut unissapuhumista, nähnyt amerikkalaista jalkapalloa livenä, loiskutellut vesilätäköissä ja Uimastadionilla, saanut paarmanpiston napaani ja jalkateräni jauhelihaksi korkokengistä.
Eniten olen viettänyt aikaa rakkaiden ja tärkeiden kanssa, keskellä, hymyillyt silmäni viiruiksi ja poskeni hymykuopille ja nauranut sydämeni kyllyydestä, elänyt kuin huomista ei koskaan tulisikaan.

Tämä syksy on tuova muutoksia, olen päättänyt niin. Muistan yhä keväällä laatimani tavoitteet, aion kaivaa esiin sen paperin ja tehdä siitä totta. Olen vasta löytänyt itseni uudelleen yksityisesti, nyt aion tehdä sen ammatillisesti. Minä pystyn tähän, minä pääsen tästä. Eikä mikään ole vielä ohi.