Että on päättymätön auringonpaiste, täysi tankki, kuiva asfaltti ja rantoja pitkin kiemurtava tie. Meri lepää peilityynenä ja mökit on rakennettu niin, että saunaveden voi kurkottaa miltei suoraan ikkunasta. Viima pullistaa vauhdissa ajotakin selkää ja tuntuu, ettei hymyilemistä voisi lakata vaikka tahtoisikin. Lossilla ja kahvilassa kujeillaan keskenämme niin, että tuntemattomat pitävät meitä parina ja sekin naurattaa, ne eivät tiedä mistään mitään eivätkä oikeastaan edes näe meitä.
Että on lahden takaa vierailulle tulevia rakkaita, se ihminen joka voi kirjoittaa sähköpostissa ja kun naurat niin, että menet pieneksi kiinalaiseksi, mä olen maailman onnellisin siitä, että sä olet mun elämässä ja ne sille tärkeät. Suojelethan sä mua jos tuun sinne verkkareissa ja ilman meikkiä? Tottakai!, istutaan kantapöydässä niin tiiviisti että hiki alkaa väistämättä valua eikä omia raajojaan enää erota muiden ruumiinosista. Toisten lauseet on tehty jatkettaviksi, karjutaan äänet rouhittuina toistemme korvaan ja nauretaan kasvot kivistäen.
Että pelataan, toisiamme vastaan mutta tosissamme, yksi ajetaan kentältä ulos ja minulla on kehoni vasen puoli mustelmista sateenkaarenvärinen. Heitellään baarissa toisiamme jääpaloilla ja niiden loputtua kuohuviinillä, ollaan niin lähellä ja niin yhteydessä ettei sitä voi kukaan ulkopuolinen ymmärtää, tanssitaan hassusti ja ilman paitaa, tehdään täydellinen pyramidi eikä ketään jätetä yksinään. Ympärillä on ystäviä, jotka sanovat niin kauniisti että taas on hieman itkettävä, minä haluan tämän illan ja näiden ihmisten olevan tässä ja näin, aina ja aina.
Että on keskustelua, monin tavoin liian myöhäistä mutta kuitenkin. Se mikä me sanatta tiedettiin hävisi jonnekin niihin sanoihin mitä me sanottiin ja ei sanottu, mieli huojenee kun ymmärtää enemmän eikä enää koe tarvetta satuttaa, itseään tai sitä toista. Ymmärrän itse omat rajani, kerrankin piirrän ne näkyviin ja koetan muistaa elää niiden sisällä. Sydäntä kirvelee mutta annan sen kirvellä, ehkä sen pinta saakin parkkiintua kunhan sisin pysyy sulana. Kerrankin ei pelota olla korni, näinhän näistä puhutaan eikä muita sanoja ole.
Että on päivä, kokonainen auringon kyllästämä päivä, joutilaisuutta ja ei-minkään-tekemistä ja taas niitä upeita joiden kanssa sitä tehdä. Puhetta, enimmäkseen lämmön pehmittämää, holtitonta naurua turha neppailla siellä kyllä tekin vielä töihin joudutte ja niin hyvä olla, ettei melkein mikään voisi olla paremmin.
Että on viikonloppu niin täynnä valoa, lämpöä ja lempeä, että on vaikea olla menemättä säpäleiksi silkasta onnesta. Että vaikka maailma loppuisi huomenna, vaikka minä loppuisin, on minulla silti ollut tämä. Nämä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti