I can't take direction and my socks are never clean

Sain yllättäen yhteydenoton kiinnostavalta taholta. Viesti oli positiivinen ja ystävällinen eikä tuntunut lainkaan arvolatautuneelta; silti ensimmäinen ajatukseni oli, etten minä mitenkään voi olla kyllin jännittävä vastaamaan tällaiseen. Sen verran olen toki keittiöpsykologiaa lukenut minäkin, että juuri niin käy, kun ihminen oikein haluaisi olla pidetty ja esiintyä edukseen: se alkaa varustella mieltään siihen mahdolliseen, oikeastaan todennäköiseen pettymykseen ja yrittää varjella itseään innostumasta liikaa ja olemaan investoimatta emotionaalisesti, putoaapa sitten matalammalta. Se on kaiketi sangen inhimillistä mutta samalla jotenkin pohjattoman surullista.

Mistä ne ajatukset tulevat? Ihan tavallisena keskivertotiistaina pidän itseäni verraten hyvänä tyyppinä, joka tekee vähän yhtä ja toista siistiä ja jolla on sen verran rutkasti huikeita ihmisiä ympärillään ettei se itsekään voi ihan pässinpää olla. Miksi sitten tällaisina hetkinä muistan vain, miten loppututkinto puuttuu, asuntosäästötiliä ei ole, ajankohtaisista ulkopoliittisista (tai sisäpoliittisistakaan sen puoleen) aiheista puhuminen ei ole sulavaa ja kynsilakatkin ovat rumasti lohkeilleet? Miksi luulen tietäväni, mitä se toinen minusta ajattelee (säälii, ehkä halveksiikin - tai ei pidä juuri minään) ja alan jo etukäteen puolustella itseäni? Lopulta mieleni tekee jättää tyyten vastaamatta ihan vain siksi, ettei toinen osapuoli pääsisi realisoimaan kaikkia pelkojani kielteisistä ajatuksista.

Tunnen voimakasta mielihalua istua lattialle lootusasentoon toistelemaan amerikkalaisten elokuvien mallin mukaisesti I'm beautiful, I'm loved, I matter! Miksen vain voi olla mukavampi itselleni?

Viikonloppuna scrimmattiin Lahtea vastaan voitokkaasti. Sain radalla vuotavan haavan hauikseeni ja parhaan blokkerin palkinnon jälkeenpäin. Jatkobileisiin tulivat myös Kuosmis ja Punainen, ja rehvakkaasti kuohuvaa tuoppia kädessäni onnellisena puristaen mietin, että ehkä on mahdollista yhdistää parhaat molemmista maailmoista.

Hain eilen prätkän taas ajoon. Tänä aamuna avatessani varovasti hanaa Turunväylällä ja lentäessäni ohituskaistaa henkilöautojonon ohi muistin taas yhden syyn lisää siihen, miksi kesä ja minä sovimme niin hyvin yhteen.