Herään päiväunilta puolihysteerisenä, ymmärtämättä pitkään aikaan missä olen ja miksi.
Toiset unet ovat elektronisia, liian nopeita ja nykiviä, ihmiset puhuvat käsittämättömän nopeasti ja hermostuttavasti, maailma näyttää paskalle musiikkivideolle.
Malmön turnauksen jälkeen aivot näyttävät mokakavalkadia, suljetuille luomille heijastuu yksi toisensa jälkeen kuvia, joissa teen virheitä. Yritän tietoisesti siirtää energiani niihin onnistuineisiin hetkiin, mutta kuvat vääristyvät, muuttuvat perspektiiviltään valuviksi, värit leviävät ja sekoittuvat black 44, elbows, major!
Tosielämässä olen jättänyt ääneni jonnekin Juutinrauman tienoille enkä voi edes soittaa kellekään mieltäni kohentaakseni. Luen läpi vanhoja tekstejä kahden vuoden takaisesta urakriisistäni ja mietin, että tuolloin minulla oli syli johon kiivetä lohdutettavaksi ja ensimmäistä kertaa oikea kavaljeeri juhliin.
Lentokentän verovapaassa minä kannan kassalle Clean for Menin ja myyjätär sanoo You know it's for men, right? Minä hymyilen ja vastaan ymmärtäväni ja yhden absurdin hetken ajattelen minusta näkyvän läpi sen, ettei minulla ole ketään kelle viedä tuliaisia ja että pelituloksistakin raportoin ensimmäisenä äidille.
Ajattelen, että rakkaus on julmaa ja likaista ja rumaa ja etten usko että koskaan enää haluan rakastua. Ja että suhteet ovat sekavia ja epäreiluja ja surulliseksi tekeviä ja etten sellaiseenkaan enää tahdo sotkeutua.
Enkä tietenkään halua mitään muuta.
otsikko Arno Kotrolta
11 kommenttia:
noi unet kuulostaa tosi epämukaville, ei tollasia saisi esittää eikä ainakaan päivisin.
itse näin unta, että nussin 17-kesäistä kitaraopeani ja soitin sen bändissä kitaraa, pelkkiä e-molleja, ja se oli ihan käsittämätön psykedeelinen tilu-lilu-goottisekoilu se yhtye.
ja mäkin soitan aina ekana äidille kaikesta <3 se on pelkästään hyvä!
äää, en ala miks sun uni on noin siisti! näin mä kyllä sellastakin tässä, että olin juuri pääsemässä kolmen kimppaan mohikaanin ja jättipukin kanssa - ja sit mä heräsin saatana.
psykedeelinen goottisekoilu kuulostaa ihan yhdelle meidän turnauksen reffeistä, jonka derbynimi on - tadaa! - major madness. tjeu.
kuka on jättipukki?
ja major madness oli kyllä.. psykedeelinen goottisekoilu. musta on älyttömän hienoa, että on tollasia ihmisiä, jotka saa menee että mitä. kun niin monet ei saa.
baarimikko 2000-luvun alusta.
ja se on totta, mä myös arvostan sitä vaivaa, minkä moiset hahmot habitukseensa käyttävät. mutta ne kynnet saavat kylmät pahoinvoinnin puistatukset kiirimään pitkin ruokatorveani.
ah, luulen, että olenkin kuullut sitten jättipukista.
tiettekö muuten, mikä päivä tänään on? PERJANTAI!
BS
kuka on mystinen anonyymi joka kommentoi toistuvasti bs? ja ennenkaikkea, mitä se tarkoittaa?
veikkaan, että kyseessä on jonkinmoinen spämmikommentti tai miksi niitä sanotaan. mitä muuta se vois olla, bs? black sabbath? british standars? brändö seglare?
oisin niin toivonut, että tää olisi mysteeri, vaikka itsekin kyllä epäilin roskapostia. booo-ring!
BS tunnetaan myös bullshitin lyhennyksenä, joskin toivon että anonyymi viittaa Brändö Seglareen/-ihin/-'en/saatana.
kuten PYL saattoi huomatakin, itse en edes noteerannut bullshitin mahdollisuutta.
ja toisaalta jos joku anonyymi on sitä mieltä että tämä on häränsontaa, niin mitä välii ei mitää. en mäkään todennäköisesti tykkää siitä.
Lähetä kommentti