tiistai 23. elokuuta 2011

Inte stor, inte liten men någonting där mellan

En olisi millään jaksanut lähteä teatteriin. Tein päivän töitä kotoota käsin ja otin nokkaunet liian lähellä kulttuuritärskyjä. Herätessäni minua ei kiinnostanut mikään. Kotona oli hämärää ja ulkona harmaata ja suussa maistui tahmealle.
Lähdin kuitenkin, tietysti koska lupasin. Ennen teatteria nuokuin viinilasin äärellä, haukottelin, takeltelin sanoissani silkkaa aivojen toimimattomuutta ja bongailin huvikseni merkittäviä kulttuurishahmoja hakaniemeläisen baarin pöydistä. Tiistai tuntui hankalalle, samoin teatterille viettävä ylämäki ja lauseiden muodostaminen.

Biisi itsessään oli sangen lystikäs, sisältäen runsaasti karnevalistisia ja räikeän humoristisiksi tarkoitettuja täkyjä ja tehden tanssin seuraamisesta hetkittäin miltei populaarikulttuuria. Kontaktimme Miero evästi meitä etukäteen, kun luonnehdintaa erikseen tivasin, että esityksen viimeisellä neljänneksellä ei enää ole paljonkaan tekemistä tanssin kanssa. Mielestäni kuvaus oli niin kiehtova, että huomasin koko kappaleen ajan miettiväni, mikä on tanssin määritelmä ja mistä tuo ei-tanssillinen osuus alkaisi.
Pohdin, tarvitseeko tanssin aina olla liikettä - ja yritin, kuten niin kovin useasti aiemminkin, hakea ajatuksilleni vertauskohtaa sekä tukea musiikista. Musiikinhan ei tarvitse olla laulettua (rap) tai musiikki-instrumenteilla soitettua (industrial) tullakseen luetuksi musiikiksi; sen ei tarvitse olla rytmistä tai edes melodista ollakseen selvästi silti lajinsa edustaja. En saavuttanut tyydyttävää analogiaa, sillä ääni kai on elimellinen osa musiikkia, olkoonkin että tietyissä määrin äänen puuttuminen, tauko, luetaan myös osaksi sitä. Mutta entä tanssi, josta puuttuu liike? Mitä se edes olisi, millaista?

En päässyt ajatuksissani perille saakka, mutta sen verran kuitenkin että mieleni oli monin verroin virkeämpi kuin saliin astuessani. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koin tarvetta kirjoittaa, jostain oikein aiheesta, jostain jonka myös muut ihmiset saisivat lukea. Tuntui, kuin jokin hieman pölyyntynyt ja kankea olisi hitaasti kirskahdellen alkanut jälleen käynnistyä, vaivalloisesti ja valittaen mutta kuitenkin.

2 kommenttia:

nuu kirjoitti...

Sellainen hidas kirskuva äänihän on niitä, joita odotetaan hartaimmin ja joiden jälkeen joku iso homma alkaa, ja siksihän esim meizi niistä pitää. Ja ihailtavaa, että analysoit, koska itsehän join kaljaa vain jälkeenpäin.

Kesäminkki kirjoitti...

kalja jees! oon muutenkin sitä mieltä, että ehkä elämässä pitäisikin ajatella ja analysoida vähän vähemmän ja, no, vaikka juoda kaljaa vähän enemmän. tai jotain.
mutta toivotaan, että syksyn seurauksena on jotain suurta! tai edes jotain pientä, mutta mukavaa.