tiistai 10. toukokuuta 2011

Ehkä sekin menee ohi?

Tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa; ettei pitkään aikaan ole ollut. Näinä päivinä tuntuu, etten riitä, etten ole kylliksi, en osaahaluapysty tarpeeksi.

En riitä suhteessa. En pääse koskaan sille korkeimmalle palkintojakkaralle, joudun aina jonottamaan, en saa koskaan valita ensin ja sekin on ihan oma vikani kun en elä paremmin.

En riitä ystävänä. En ymmärrä soittaa ihmisille ja pyytää niitä johonkin, en tajua tai sitten unohdan. En keksi mitään hauskoja juttuja enkä jaksa lähteä mihinkään, haluaisin vain istua auringossa silmät kiinni ja polttaa tupakkaa.

En riitä joukkueurheilijana. En treenaa tarpeeksi enkä aseta lajiani kyllin korkealle prioriteeteissani. En kehity kyllin nopeasti enkä vieläkään ehdi tajuta montaa asiaa kerralla.

En riitä töissä. Minulla ei riitä äly, viitseliäisyys eikä moraali, kärsivällisyyteni on alati äärirajoillaan ja mielikuvitukseni näyttää päivästä toiseen samaa savenväristä pysäytyskuvaa parkkihallin seinästä.

En ole niin paljon kuin haluaisin olla. Ikkunan takana on kesä enkä minä jaksa osallistua siihen. Hetkellisesti tuntuu hyvälle: kun ajaa aamuauringossa pitkin Tuusulanväylää, tankki on täynnä ja asvaltti kuivaa.
Kun jauhaa treeneissä samaa drilliä kuudetta kertaa ja vihdoin tajuaa jotain olennaista, ymmärtää miksi sitä tehdään ja vahingossa osaakin vähän; kun hiki tekee otsaan hiusvärietsauksen ja maitohappo tuntuu polttavan keuhkoissa saakka ja silloin, juuri silloin saa tehtyä sen missä ei ennen onnistunut.
Kun istuu Lintsin kallioilla viimeisissä auringonsäteissä eikä kalja lopu koskaan ja puhutaan yhdentekeviä ja väliin tärkeitä, sellaisessa suhteessa että olo on turvallinen ja varma ja peloton.
Ja muuten olo on yhdentekevä, herätessä ensimmäinen tunne on avuttomuus ja sen jälkeen musta aukko, josta jokainen päivä on taisteltava käyntiin, jokainen puurolusikallinen suuhun, jokainen askel eteenpäin.

Ettei mikään palaa enää koskaan ennalleen, eikä mikään myöskään milloinkaan muutu jos kaikki vain istuvat käsiensä päällä odottamassa ajan kulumista. Että on rakkautta, josta on vaikea puhua ja vielä vaikeampi osoittaa, rakkautta joka sulkee pois ja pakottaa valitsemaan. Että on epävarmuutta, heikkoutta ja ahdistusta; että puuttuu uskallusta, ehkä tahtoakin tai tunteita.
Ettei osaa päästää irti tai uskalla lähteä. Että tyytyy.

4 kommenttia:

Mierolainen kirjoitti...

Mä oon varma siitä, että noi asiat muuttuu. Tästä kesästä tulee hyvä kesä, keli hyväilee ja tienpinta on kuiva. Keikat on loistavia ja pussikaljat kylmiä. Usko pois.

Reino kirjoitti...

Mä yhdyn Mierolaiseen. Äiti Hietala sanoo aina, että asiat järjestyy, joko hyvin tai vielä paremmin.

Olet Rakas ja mä voisin huomenna soittaa sulle ja pyytää johonkin :)

Kesäminkki kirjoitti...

mä aina ihmettelen, miten ihmiset enää löytää tänne kun en ikinä päivitäkään. mutta niin ne vaan tekee.
kiitos molemmille kauniista sanoista ja kaikesta muustakin <3

Kardaanikissa kirjoitti...

Päivitys! Mutta mollissa. Hei babynen, oot enemmän kuin riittävä. Ole lempeä Minkille, koska Minkkikin on meille. Pusuja ja sit tapaamisiin pijan! Vaiks Lebuskissa töiden jälkeen, Sellon katolle paistattelemaan ja saa polttaa.