torstai 16. joulukuuta 2010

"Vain rahaa ilman työtä, rakkautta ilman vaivaa, hauskanpitoa ilman turhia jälkipuheita"

Huomaan päivitystahtini ehtyneen dramaattisesti. Tuntuu, ettei päässä useimmiten liiku ihan kauheasti - ja se mistä liikkuu, siitä en viitsi alati puhua etten epähuomiossa puhu sitä puhki (tai no, puhua tahtoisin vaikken kirjoittaa, mutten taas tiedä mitä siitä sanoisin. Toisaalta luulen myös, ettei kukaan jaksaisi kuunnella, sillä a) kuinka vastavuoroista moinen voi olla ja b) onkohan tämä kaikki oikeastaan jo kuultu tuhanteen kertaan.)

Vorwärts.

Nyt on pitkästä aikaa sellainen olo, että tekee mieli haukkua kirja ylevästi ihan lyttyyn, kansista alkaen. Otan tämän uhkarohkean ja koppavan askeleen jo sivulla 180 (yhteensä niitä on 240), ja olen valmistautunut nielemään sanani sekä muotoilemaan vivahteikkaan anteeksipyynnön, jos viimeisellä neljänneksellä sattuu jotain, joka kääntää mieleni ylösalaisin ja saa minut jälleen ymmärtämään kaiken.

Kirjan nimi on Julkeat ja kirjailijan Elina Loisa. Kansilehden liepeessä kirjailijasta kerrotaan seuraavaa:
"Elina Loisa (s. 1978) on folkloristiikan opiskelija, punavihreä feministi ja yksivuotiaan lapsen äiti. - - Hän pitää ruotsalaisista elokuvista, berliiniläisestä ilmapiiristä ja itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisesta. - -" (kursiivit omiani)
Nämä ovat asiat, jotka hän on halunnut itsestään esikoiskirjansa kansilehteen painattaa. Nämä ovat asiat, joista hän haluaa itsensä tunnettavan - nämä ovat asiat, joista hänet ehkä muistetaankin.
Ehkä tämän esittelytekstin luettuani minun olisi pitänyt tietää paremmin. Tai viimeistään kirjan synopsiksesta, joka on kanteen painettu näin:
"Julkeat-romaanin minäkertoja on nuori nainen, joka on onnistunut pesemään pikkukaupungin leiman olemuksestaan ja valloittamaan metropolin. Yhdessä sielunystävänsä Maxin kanssa he miehittävät öiset kadut, baarit ja makuuhuoneet.
Kohteiden sukupuolella ja seksuaalisella suuntautumisella ei ole väliä, kaikki käy minkä voi merkitä saamapuolelle. Ja yhdessä he jakavat kaiken: rahat, juomat, rauhoittavat ja piristävät napit sekä sänkykumppanit.
Julkeat-romaani vie aikataulutetun elämän marginaaliin, jonne ovat viskautuneet ylikoulutetun ja tehoahdetun yhteiskunnan jämäpalat, vauraat mutta yksinäiset, herkät mutta nälkäiset. Yksi asia käy kuitenkin vasta ajan mittaan selville: sosiaalisessa pelissä muodostuu ihmissuhteita, joiden näkymättömistä kultalangoista muodostuneeseen verkkoon saattaa sotkeutua."

Olen jo aiemmin elokuvien tiimoilta tullut maininneeksi perversiostani, jonka ansiosta olen nähnyt muun muassa elokuvat Zombie Strippers, Euro Trip ja 10 000 BC. Jos jo leffan kansi lupaa silkkaa sontaa, voi se minun logiikkani mukaan olla niin järisyttävän huono että se on jo timanttia. Leffojen saralla paheitani ovat college-elokuvat, vampyyrit, zombiet ja ihmissudet sekä supersankarileffat. Kirjallisuudessa hakeudun määrävälein chick lit -henkisen aikuisten naisten saduston äärelle - vain perääntyäkseni joka kerran syvän ellotuksen vallassa. Useimmiten en pysty nielemään tekstejä ensisivuja pidemmälle. Silti aina pitää yrittää uudestaan.

Tällä kertaa olen päässyt loppusuoralle. Edelleenkään en ymmärrä, kenelle kirja on kirjoitettu; keitä päähenkilöiden pitäisi puhutella tai koskettaa; mitä teoksella on haluttu sanoa. Ja ennen kaikkea: miksi tällaista kirjallisuutta halutaan tehdä, kustantaa ja lukea. Tekisi mieleni kaivaa jokin vanha kotimaisen kirjallisuuden luennoilta kaapin perälle kulkeutunut analyysikysymysten tukilista esiin ja käydä se läpi kohta kohdalta:
- henkilökuvat? Ohuet ja epäuskottavat.
- juoni? Olematon ja itseään toistava.
- kieli? Tavanomaista ja latteaa.
- sanoma? Öö, ne ihmissuhteiden näkymättömät kultalangat?
- oivalluksia? Ei.

Ihan oikeasti. Tällaista Gummerus julkaisee, tällaista, vaikka takuusti tarjolla on niin paljon laadukasta kirjoittajaa ja heidän tekelettään, ettei minunkaltaiseni maallikon ymmärrys edes riitä niin isoon lukemaan.

Minä en väheksy viihdettä. Minusta kaikella kulttuurilla, korkealla, matalalla ja sillä ihan muilla ulottuvuuksilla mitattavalla, on oma tilauksensa: kaikelle aikansa ja paikkansa. Minusta ei silti ole mitään syytä tehdä viihdettäkään paskasti. Vaikka sisältö olisi keveää, voi sen silti tehdä ja tuottaa hyvin: katsokaa nyt vaikka Danko Jonesia, Svenska Teaternin musikaaleja tai André Wickströmiä. Katsokaa Death Proof (vaikka se onkin Tarantinon).
Taidan silti olla täsmentävä tosikko, tämä maahan on Marja Tyrnin, Juha Vuorisen ja Ismo Leikolan.


Toinen juttu on sitten se, miten ensin luin Elina Tiilikan Punaisen mekon, tuon viimekeväisen kohukirjan, ja nyt miltei heti perään toisenkin teoksen, jossa tunteita ja parittelua käytetään kauppatavarana. Kuulostakoon miten hurskastelulle hyvänsä, mutta moinen saa minut aina sangen surulliseksi, myös luettuna. Ei se, että joku kirjoittaa siitä ja käyttää sanoja pillu ja nussia ja tekee päähenkilöistään turtia puolipsykopaatteja voittaen näin shokkiarvon ja ehkä muutamat otsikot puolelleen. Ei se, että kirjailija vilauttaa omaelämäkerrallisuuskorttia tai ironiaa tehokeinonaan. Eikä oikeastaan edes se, että se maailma on toden totta olemassa ja etten edelleenkään usko (kuinka vanhanaikaista ja näköalatonta!) sieltä löytyvän kuin lähinnä onnettomia ja rikkinäisyydellään rahaa tekeviä ihmisiä.
Nyt kun oikein yritän pinnistää ja miettiä, mikä minua tämän alalajin kirjoissa niin vaivaa, en osaa sitä edes avata. Ne vain surettavat minua, tekevät samalla tavoin ontoksi kuin Pasilan aseman edessä tärisevät lähiönarkit ja ne Stockan Kuppi ja kannu -osastolla parveilevat täydelliset ensi kesän morsiamet, joiden katseet ovat kuin näyttelyvoittaja-tiibetinspanielin.
Ehkä olen juuri nyt vain allerginen moiselle raadollisuudelle ja sen kuvastamalle pohjattomalle yksinäisyydelle.

8 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Julkeista en ole kuullut puhuttavankaan ja hyvä niin. Punaisen mekon luin enkä ole vieläkään toipunut siitä scheissen määrästä. Olkoon miten omaelämänkerrallinen tahansa, niin kirjana se oli todella syvältä.

Sinänsä hyvä, etten ole päässyt esikoiskirjailijaksi. Musta ei millään saisi mitään noin ylevää esittelytekstiä. Se, että on työtön ja pitää Haribon nallekarkeista ei kuulosta yhtään niin hienolta kuin folkloristiikka, berliiniläinen ilmapiiri tai punavihreä feministi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ei olisi jaksanut edes lukea. Ja vitut. Näin se menee. Mitä on snousn? Tähän liittyy kelloaika.

nuu kirjoitti...

taasko PYL kommentoi kännissä? :D

Kesäminkki kirjoitti...

kirsikka: aivan samat fiweet! puhekielen käyttäminen on valintana arvelluttava, ensinnäkin, ja sitten oli kaikki se muu. mutta luinpa kuitenkin.

nuu: epäilen samaa :D

Anonyymi kirjoitti...

Danko <3

PYL kirjoitti...

Oho, oho, täällähän on paneteltu viattomia. Niin kännissä en ole koskaan ollut etten osaisi allekirjoitustani, tästä on todisteena baarikuittien loputon vuo.

Muuten olen sitä mieltä, että ulkokohtaisten ja kylmien himonussijakertomusten julkaiseminen on häpeäksi kelle tahansa kustantamotoimintaa harjoittavalle taholle. Kansiteksteistä olisi jo voinut päätellä iskevänsä kätensä paskaan, mutta hyvä että asialle saatiin varmistus.

Jännittää jo huominen kirjastokeikka, se on joulu pilalla jos kouraan osuu jotain vastaavaa.

Kesäminkki kirjoitti...

toivona PYLiä lykästi kirjastossa! en tosiaan itsekään ymmärrä, miksi otan kirjan ihan kotiin saakka, vaikka kansilehdykkään on selvästikin painettu ihan kaikki olennainen. masokismia?
hämärää muuten tämä anonyymien maihinnousu! show yourselves!
jooko?

Anonyymi kirjoitti...

Tavallaan anonyymius on nykyään trendikästä kuin...joku... auttakaa nyt... musta?

-M-