lauantai 13. maaliskuuta 2010

Napsuta sormias tän tahdissa

Kuten määrävälein teen, olen jälleen tänä viikonloppuna lukenut omaa blogihistoriaani. Tein jälleen saman havainnon kuin aiemminkin siitä, että jos ei nyt aivan kaikki niin ainakin merkittävät asiat ovat kirjoittajan persoonassani olleet ennen paremmin. Ei siitä nyt siis sen enempää.

Asia, joka teki minut hieman surulliseksi oli havaintoni siitä, miten blogi mediana ja bloggaus yhteisöllisyytenä on menettänyt merkitystään. Vanhemmissa merkinnöissäni on miltei jokaisessa kommentteja, tärkeiltä ihmisiltä, ystäviltäni, osoituksena siitä, että ne lukivat ja siitä, että jokin tekstissä osui niihin niin, että ne halusivat sanoa oman sanasensa teemasta. Nyt meitä on enää minä ja Nuu, jotka kommentoimme toisillemme ja vaikka sekin on toki hirmuisen kivaa, on jokin väistämättä särkynyt.

On mitä ilmeisimmin maailmanlaajuinen ilmiö, ettei bloggausta enää koeta kiinnostavaksi: ihmiset eivät kirjoita tai lue eivätkä varsinkaan kommentoi. Onkin sangen sopivaa, että itse löysin lajin vasta sen ollessa jo hiipumaisillaan - nyt huhuilen ruotsinlaivan diskon hiiltyneellä lattialla ysäripopin tahtiin että misson bileet, jätkät hei nyt bailataan! kaikkien muiden istuessa tyylikkäissä kalliolaisissa hassustinimetyissä baareissa palestiinalaishuiveineen ja juuri oikeanlaisine musiikkimakuineen.


Oikeastaan tällä hetkellä elämässäni on vain yksi todellinen puheenaihe, vain yksi asia, josta oikeasti jaksan kiinnostua ja jota haluaisin analysoida. Haluaisin kertoa, millaista oli viimeksi kun, mille tuntui kun, mistä puhuttiin kun ja mitä sitten kun. Ja mitä nyt, uusinta. Haluaisin paljastaa hieman turhan yksityisiä asioita, kuvailla vahingossa vähän liian tarkasti, hymyillä utuisesti ja ohimennen punastua, kadota ajatuksiini julkisilla paikoilla niin, että toiset saisivat tilaisuuden kiusoitella ja virnistellä tietäväisesti.

Sen sijaan lähden lounaalle äidin kanssa ja keskustelen yhdentekevien kaukaisten sukulaisten ja tuttavien yhdentekevistä siirroista yhdentekevissä elämissään; sovitan satoja farkkuja ja ostan kolmet; nautin jääkylmää valkoviiniä hyvässä seurassa lasillisen liikaa ja luen kotimatkalla raitiotievaunussa sanomalehden viikkoliitettä ymmärtämättä lukemastani sanaakaan.
Sen sijaan pukeudun uusiin pillifarkkuihin ja nilkkabuutseihin ja lähden ystäville saunomaan; puhun kirjallisuudesta ja elokuvista, musiikista ja ystävistä jotka lisääntyvät; juon vain greippilimua koko illan, syön nachoksia ja lontoonraesuklaata ja kadehdin salaa sitä idylliä, jonka luovat hyvännäköiset, sydämelliset ja älykkäät dinkit asuessaan kantakaupungissa mielettömässä asunnossa ja ollessaan vain yhdessä, onnelliset.
Sen sijaan menen töihin, päivästä toiseen ja viikonloppuisin, fyysisesti paikan päälle mutta ajatuksissani niin paljon kauemmas, edellispäivään ja tulevaisuuteen ja niin pitkälle mutkan taa, ettei sinne voi oikeastaan edes nähdä. Enkä löydä enää takaisin.


Haluisin kertoo miten pahalta välillä tuntuu
mutta sanat, ne jää unholaan
Haluisin kertoo miten paljon rakastan
mutta sanat, ne jää tien taa,
ne jää tien taa

- Samuli Edelmann: Se unelmista

16 kommenttia:

Rooibos kirjoitti...

"ystävistä, jotka lisääntyvät" - tell me about it! Mikä niille nyt tuli, niille lopuillekin? Joka ikiselle?

nimim. "poistuu takavasemmalle"

Kesäminkki kirjoitti...

niin, juuri niin! me ollaan nyt vaan täsmälleen siinä iässä, luulen ma.

Riikka kirjoitti...

sovitaaks, et ne on siinä iässä, mä en?

mä luin myös kaikki 82 englanniksi kirjoittamaani tekstiä just läpi, koska annoin niiden osoitteen yhdelle tärkeälle ihmiselle ja tulin hysteeriseksi siitä, mitä kaikkea se sitten saa minusta tietää, jos se nyt viitsii lukea niistä ainuttakaan... tuntuu kuin tästä samasta omien vanhojen tekstien lukemisesta olisi ollut puhetta joskus aiemminkin. ja kuten huomaat, mä olen ainakin ihan yhtä jälkijunassa tän blogikuumotuksen kanssa, kerran saan lauantai-iltana tehdyksi siitä noin ison show'n.

Kesäminkki kirjoitti...

sä luultavasti et ookaan, sen sijaan uskon että rooibos ja minä just täsmälleen ollaan.

ja joo, ollaan puhuttu aiemminkin, ja todettiin että vaikka maailma ei ollut niin me oltiin parempia. vähän masentava kulkusuunta jos ajattelee.
mutta siitä tulen hyvälle mielelle, että on joku toinenkin, joka on täsmälleen yhtä epämuodikas tässä asiassa :D

Kardaanikissa kirjoitti...

Vastasin viime viikolla verkon käyttöä ja erityisesti sosiaalista mediaa koskevaan kyselytutkimukseen. Heräsin siinä huomaamaan juuri tämän saman asian: luen aktiivisesti kaikkea, mutta en juurikaan osallistu. Nyt muutun.

Ihana Kyllikkini. Luen blogiasi nauttien siitä, arvostan ajatuksiasi ja ihailen verbaaliakrobatiaasi. Tästä lähtien jätän bensantuoksuisen puumerkkini käynnistäni.

Riikka kirjoitti...

kyl mä valitettavasti näköjään oon just siinä iässä, jos sitä mitataan sillä kavereiden lisääntymishalukkuudella ja -nopeudella... tai esim. wanna be -isoäidin innolla neuloa vauvan vaatteita.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Tietyllä tavalla tuo blogailuinnostuksen hiipuminen on osunut itseenkin. Että kulta-aika meni jo ja juna jätti laiturille yksin.

kervå kirjoitti...

"dinkit"? dipl.ins.?

Kesäminkki kirjoitti...

kk: <3 petrolintuoksua jo nuuhkien.

kervå: Double Income No Kids = DINK

nuunis kirjoitti...

mun piti kysyä samaa kun mogulin, mutta vastaus tuli jo onneksi, koska musta tuntuu et mä oon aina se kysyjä.

oon myös vähän hämmästynyt siitä, kuinka nopeesti tää bloggaus meni, ja pettynyt. toisaalta, en mä koskaan ole muutenkaan ollut niin muodikas, että nää tulis mulla helpolla. se ruotsinlaivavertaus oli aivan killeri.

se on myös niin siistii, kun on vaan joku juttu, mistä haluis puhua, ja se on jännä, miten mistä vaan kun puhutaan niin aina on jotain sanottavaa vaan siitä näkökulmasta. oispa siistii olla ite sellanen, että joku ei vaan pystyisi lopettamaan ajattelemasta, ja tulisi aina mieleen kaikesta. ois siistii. ois.

Kesäminkki kirjoitti...

no ois, ois! mutta tuliskohan sitä ikinä tietäneeksi, jos vaikka oliskin sellainen? vai olisko sitä jollekulle salaa, yksityisesti?

Anonyymi kirjoitti...

Mun pitää myös pyytää anteeks. Anteeks. Mä luen sua ihanaMinkki harva se päivä ja aina odotan niin kovasti kirjoituksiasi mutta en juuri koskaan tuu kommentoineeksi, kun mulla ei ole yhtään niin teräviä ja fiksuja ajatuksia kun sulla :/ Niin en sillai jotenkin kehtaa. Mut mä opettelen!

Hoo

Anonyymi kirjoitti...

ja mä käyn ihan joka päivä tai parhaassa kaks kertaa kattomassa, josko sinä tai Nuu olisitte taas kirjoittaneet. Ja luen ja yleensä nyökyttelen pontevasti, joskus harvoin nostelen kulmiani... :D Ja sit mä yritän viljellä kaikkia oikeesti täältä bongattuja hienoja ilmaisuja kahvihuoneessa ominani. Sori.

-s-

Kesäminkki kirjoitti...

oi, ihania anteeksipyyntöjä! ootte kultaisia, eikä kenenkään tietty ole pakko kommailla yhtään mitään ellei tunnu sille ja noin. ja... oh, mä oikeasti liikutun nytte ni en sano enää muuta kun <3

O. kirjoitti...

Mäkin käyn täällä aina! Ja Nuuniksen blogissa kanssa. Mutta mulla ei ole ikinä mitään kommentoitavaa niin nyökyttelen vaan hiljaa itekseni.

LKK kirjoitti...

Mie kanssa roikun täällä harva se päivä...