Mallusjokelainen sielunmaisema ja muuta paskaa

Antti Majander on paitsi seonnut myöskin menettänyt kunnioitukseni kirjallisuuskriitikkona.
Gummerus puolestaan näyttää arvostavan julkaisemaansa teosta niinkin paljon, että esittelee omilla kustantamon sivuillaan romaanin pääparin rouvan nimen väärin.

Otetaan ohuita, tökerön stereotyyppisiä henkilöhahmoja: pullea, ikäistään ikääntyneempi ja seksuaalisesti haluton parisuhdeterapeuttimies Juhani ja tämän kireä ja kovanaamainen yrityskonsulttivaimo Tuula; steroideilla itsensä jääkaappipakastimeksi bodannut, finninaamainen ja mielialaongelmainen väkivaltainen portsari Boogie; lyhyt, napoleonkompleksinen ja entiseen vaimoonsa edelleen epätoivoisesti rakastunut panomies Pekka ja pitkä, älykäs, kaunis ja uskomattoman pelottava, miesvihainen vaimon paras ystävätär Marjut; epätodellisen komea ja isovehkeinen, sitoutumiskammoinen lentokapteeni-toyboy Marco (sukunimeltään Ihanus, istu ja pala!); nimeään myöden susimainen parittaja Wolffi...

Otetaan kliseisiä tarinankäänteitä: eroava mies päättää palkata kauniin, ei, kaikkein kauneimman, huoran esittämään tyttöystäväänsä savustaaksen tulevan ex-vaimonsa näiden ökyisästä espoolaishuvilasta pois. Mutta - voi yllätysten yllätys! - ottaa ja rakastuukin huoraan ja - voi ihmeiden ihme! - huorakin rakastuu tähän keski-ikäisyyttä lähentelevään, ylipainoiseen ja karvaiseen eroavaan mieheen. Sitten on oidipaalisia käänteitä, symbolisia eleitä (vaimon lempinojatuolin kahtia sahaaminen, itsensä kaljuksi ajeleva huono äiti), paritusbisnestä ja virolaisia gangstereita, pitkiä sukupuoliväittelyitä, autoilla kaahailua ja panemista, kiusaannuttavan runsasta ja yksityiskohtaisesti kuvattua panemista.

Otetaan typeriä uudissanoja (sängyttää, metsäytyä, hirtehistellä) ja vastuutonta välimerkkien käyttöä (..., !, !, !). Otetaan ankeaa, jankuttavaa kerrontaa, epäuskottavaa dialogia ja alleviivaavaa selittelyä.

Saadaan Petri Karran Haarautuvan rakkauden talo. Ja jumalaton raivopäänsärky sekä halu hajottaa jotain, kuten oma poskihampaansa.