Minä en pidä äänentoistovälineistöjen shuffle-toistotilasta.
Näennäisestihän sen käyttäminen on varsin demokraattinen systeemi kuunnella musiikkia: yksi kappale, yksi tilaisuus, hiukan todennäköisyyslaskelmia ja - tadaa! - jokaisen biisin mahdollisuudet tulla kuulluksi ovat tasaveroisen satunnaiset.
Shuffle vaikuttaisi myös olevan erinomainen tapa säilyttää elämässään tuoreuden tuntu: sykkivillä suurkaupungin kaduilla, joilla vaara alati vaanii ei voi koskaan olla varma selviytymisestään - saati siitä, mikä kappale kuulokkeista seuraavaksi kajahtaa. Shuffle tuo arkeen kiihottavaa reunallaelämisen tuntua ja saa järkytettyä turpean, ennalta-aavistettavan keskiluokkaisen tiistain tasapainoa juuri sen verran, että hetken veri kiertää suonissa kiivaammin eivätkä tarrakiinnitteiset Menokkaat ota loskaiseen katuun kuin joka toisella askeleella.
Totuus on kuitenkin toisenlainen.
Monet suosimistani levyistä ovat oikeasti kokonaisuuksia: niiden kappalejärjestys on suunniteltu, looginen ja perusteltu. Niiden sisäinen koherenssi ei salli biisien ylihyppelyä saati toisten luuppaamista, sillä sisäinen tasapaino vaatii kuria. Kokonaisuutena ne ylittävät osiensa summan moninkertaisesti.
Kappalejärjestyksen oppiminen ulkoa suo myös turvaa tähän alati epävakaaseen maailmaan. Kaksoistornit sortuvat, tsunamit iskevät, Spede kuolee: bring it on! Minulla on kontrolli, balanssi ja mielenrauha; minun ei tarvitse päättää jokaisen kuuntelemani musiikkikappaleen sijoitusta muihin nähden, sillä joku on tehnyt sen puolestani, ja hän näki että niin oli hyvä.
Mitä demokratiaan tulee: quatsch, sanoo saksalainen. Syntymäpäiväkestejäni varten olin nikkaroinut soittolistan mielestäni sillä hetkellä hyvistä, juhlatunnelmaan sopivista kappaleista. Edellämainitun kuuntelukäytäntöni vuoksi on olemassa maanmainioita viisuja, jotka sijaitsevat yhdentekevien rallien ympäröimänä huonolla levyllä ja joita tämän vuoksi tuskin koskaan tulen kuunnelleeksi: tästä syystä bilebiisilistalle valikoitui monia kadonneeksi luultuja helmiä, eikä minulla ollut yhden yhtä syytä heittää koko vaivalla koostettua listaa krapulapäissäni roskiin, ehei! Latasin koko rykäisyn mp3-soittimeen voidakseni nauttia käsinpoimituista timanteista myöskin ns. tien päällä.
Viikko sitten heittäydyin kerrassaan hulluttelumoodiin ja kytkin soittimeni shufflelle. Tänään kyllästyin. Tähän mennessä en ollut kuullut kertaakaan esim. Airin Cherry Blossom Girliä tai Ville Tuomen tulkintaa Nocturnesta (jotka kummatkin ovat kokoelmassani); sen sijaan keskimäärin joka toinen soiva kappale oli Cibo Matton Moonchild ja Morceeban Fear and Lovekin tulee vähintään kahdesti päivässä.
Mitä vikaa ennalta-aavistettavuudessa muutenkaan on?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Tuomi vetää Nocturnen erittäin tyylikkäästi.
Mun tietokone on hullu spitaalinen, se kadottaa sinne vaivalla lataamiani musiikkikappaleita ihan omin päin. Siis oikeasti poistaa niitä olemasta.
Ja ei, sieltä ei poistu ne b-luokan biisit vaan jotkut mahtavat timantit! Olen ihan epätoivon keskessä, pitää juosta koskeen.
jossain kohtaa sun synttäreitä kaikkia peloitti se soittolista, muistan oikein hyvin :D
mutta, oon täysin samaa mieltä shufflen kelvottomuudesta. se on hassua, kuinka hyvin valittu biisien kokonaisuus menee ihan piloille, jos niitä soittaa miten sattuu eikä siinä järkässä, miten ne on tarkoitettu; etenkin jos niitä kuuntelee mp3-soittimessa kuulokkeilla. tulen hulluksi myös siitä, kun jonkun biisin jälkeen tulee väärä biisi ja halooÄH, siis juuri ne kaikki mitä sanoit.
sun kone on kyllä jotain sukua kevinille, ja sitä kautta myös paukikselle. ei noin saa tehdä! jos on pakko hukkailla, niin alkais ees sitten siitä huonojen biisien päästä.
mun kone vaan sotkee musakansioita keskenään ja väittää, että tuntematon esittäjä ja tuntematon albumi. on sekin syvyydestä kyllä.
soittolista pelotti? vai minä, kun mustasukkaisesti vahdin sitä? :D
ja juuri näin, JUURI NÄIN! i feel you, ja sä kai mut, kert ollaan ihan samoissa tän suhteen. jee, meitsit!
totta, olisin vaan voinu sanoa "i fell you", mutta ihan innostuin koska yleensä kai tätä mieltä ei olla, ehkä?
joo ehkä vähän enemmän ehkä sä kun se soittolista :) mutta siis ymmärretään!
no mäkin oon ollut luulossa, että shuffle on coolien musadiggareiden suosiossa mutta ei ehkä olekaan, kert mekin on disautettu sitä ihan huolella. ja me jos ketkä ollaan viileitä kuin tarjouskalapuikot.
shuffle ei taatusti ole coolien musadiggareiden suosiossa koska mää harjoitan sitä niin ahkerasti (paitsi silloin kun kuuntelen biisejä, siis kaikkia, aakkosjärjestyksessä läpi). musta se on ns. ihan paras.
tämmönen peloton ja räväkkä erimielisyyspuheenvuoro...
Kyllä mulla on shuffle päällä mun pääasiallisessa taskusoitantovälineessä ja se aiheuttaakin hilpeyttä ja kävelyrytmimuutoksia. Tulee aivoissa pieniä kuolemia ja nyrjähdyksiä kun siirrytään iki-ihanan Frank Sinatran hellittelevästä laulutyylistä vaikkapa Sikthin kompastelevaan polyrytmiikkaan.
Kotona mulla on käytössä nerokas ohjelma nimeltä MUSIC IP MIXER. Se tulkitsee biisien erilaisia barometrejä ja salaisia juttuja ja tekee niiden pohjalta soittolistoja. Aina edellisen biisin lopussa ja seuraavan biisin alussa on jotain samaa, ainakin periaatteessa. Olipas pitkä kommentti, ten points.
no NIIN, tiesinhän! että jotkut sitä käyttää kuitenkin, ja mieroa epäilin ekana (kert olin vihillä tästä sen pervosta pikku salaisuudesta).
pitäkäämme ohjenuoranamme siis: kuuntele ja anna toisten kuunnella! tai jotain.
Lähetä kommentti