'Cause friends don't waste wine when there's words to sell

Viime päivien onni on rakentunut seuraavista osatekijöistä:

- ystävistä ympärillä, saman pöydän äärellä, kosketusetäisyydellä, puhelimen päässä, tavoitettavissa
- pikkuisen liian pelottavasta elokuvasta turvallisessa seurassa
- juuri oikeista sanoista juuri oikeaan aikaan ja oikeanlaisesta kosketuksesta
- roséskumpasta, kevytkolasta ja rooibos-teestä
- kuulaan aurinkoisessa syysaamussa Interpolin tahtiin juostusta aamulenkistä
- uudesta, jo ensiluvussa mukaansa kiskaisevasta kirja-alennusmyyntikirjasta
- äidin tekemästä omppuhillosta aamupuuroon sekoitettuna

Tämä uusi, herra Lettu alias Paddington on aikas hyvä.
Se osaa kiinnittää minun eteisen lamppuni kattoon. Se osaa keittää kahvia minun espressokeittimelläni (joskin jälkisiivousta pitää vielä hieman harjoitella). Se osaa puhua siitä, mille tuntuu - paljon paremmin kuin minä. Se osaa kuunnella ja nauraa juuri oikeissa kohdissa. Se osaa ottaa kiinni ja saada minut tuntemaan itseni ihan pikkuiseksi vain, sillä lailla hyvällä tavalla. Se, kuten nimestäkin saattaa päätellä, on varsinainen peto tekemään lettuja. Se osaa parkkeerata taitavasti vain vähän laittomiin paikkoihin.
Ja osaa se niitä toisenlaisiakin juttuja, joita en tässä yleisen nolostuksen välttämiseksi ala luetella.

Koskaan aiemmin en ole kyennyt olemaan ahdistumatta kahdesta hammasharjasta minun kylpyhuoneessani.

Tahmea lattia, vaikea tanssia

Muistin juuri tänään, mitä seuraa siitä, kun antaa toisen ihmisen toimien ja sanojen tehdä itsensä onnelliseksi: samalla aukeaa mahdollisuus antaa samojen seikkojen tehdä itsensä murheelliseksi.

Heräsin neljältä erehdyttävästi krapulaa muistuttavaan päänsärkytilaan, ja valvoin sitä potien pari tuntia. Tämä päiväkin on sujunut paikasta toiseen venyen, haukotellen ja melankolisena ruskaista maisemaa tuijotellen. Jo toinen ansaitsematon kanuunaoireyhtymä puolentoista kuukauden sisään - pitäisikö tästä alkaa oppia jotain?

Näin äsken Hämähäkkimiestä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Muistaakseni kirjoitin tästä jo joskus keväällä, mutta se palautui jälleen kirkkaasti mieleen samassa autossa sen kanssa istuessani. Että miten jotkut ihmiset vain ovat mukavampia käsivarren mitan päässä pidettyinä. Kiipeily sen kanssa sujui kyllä kuin tutun partnerin kanssa mikä tahansa - sen tarkempia selittelemättä, hyvällä tavalla rutinoidusti ja luottavaisesti.

Eldoradon Tuliset kuukivet -karkit on aika pahoja.
Sarah Jessica Parkerin naisellinen kiljunta kuulostaa oikeasti sian lapselle.
Tekisi mieli viiniä jos ei nukuttaisi niin kovasti.
Kenestähän ensi yönä uneksin?

Kaikki on hetken tässä

Onkohan onni oikeasti kumuloituvaa sorttia? Jos ei, niin nyt on sitten tullut isohko annosteluvirhe tähän osaan Kalliota.

Töissä minun toisinaan haparoivaa ja kotikutoista joskin innokasta panostani selvästikin arvostetaan. Kaksi palkankorotusta puoleen vuoteen ei taida olla ihan huonosti. Tämä kaikki jo sen itsessään varsin palkitsevan seikan lisäksi, että sinne menee kernaasti miltei joka päivä, siellä on tilaa olla kokonainen itse, siellä tuetaan - niiltä tahoilta, joiden tuella ylipäänsä on merkitystä.

Sain varattua kummitytölle, äidilleen ja itselleni sirkusliput lähitulevaisuuteen. Saan tilaisuuden tirkistellä asioita hieman polvea korkeamman perspektiivistä. Saan kurkistaa maailmaan, joka on niin kaukana omastani, että voisi yhtä hyvin olla toisella planeetalla. Saan hoidettua minua alati kalvavan huonon omatunnon, joka ei tosin mielestäni ole ihan kokonaan omalla vastuullani.

Sain tänään tekstiviestin, jossa minua kutsuttiin muruksi. Samalta taholta sain eilen valtavan luottamuksenosoituksen, ja toivon osaavani osoittaa olevani sen kokoinen.

Tuntuu samalle kuin pitkältä matkalta kotiin palaaminen. Nyt jos koskaan haluaisin maailman pysähtyvän.


Asfaltin pinta kiiltää yössä,
on sade lakannut viimeinkin
Pakomatkalla jostain
lienet sinäkin

Sinä etsit turvapaikkaa täältä,
minä toivoani jonka kadotin
Olet ensimmäinen
valonpilkahdus aikoihin

Tämä voisi olla uuden alku,
mietin ja viimein nukahdin
Tilaisuus tehdä kaikki toisin

Olit siinä, minä silmäni ummistin
Pienen ohikiitävän hetken
näin sut siivin valkoisin
Ota minut, minä hiljaa rukoilin
Ota minut, ota minut,
tai kuihdun ja pois ajelehdin

Asfaltin pinta kiiltää yössä,
on sade lakannut viimeinkin
Ajatella, minä melkein luovutin

- Egotrippi: Asfaltin pinta

Mä en tahdo syödä muumilautaselta, mä en tahdo syödä mitään!

Käsi ylös kaikki, jotka tuntevat edes yhden sellaisen naisen, jolla ei ole jonkinasteisia ongelmia ruuan, syömisen ja / tai oman kehonkuvansa kanssa!

Nolla kättä. Älkää yrittäkö puijata.

Tällaisessa työssä, päivittäin ihmisvartaloita paljastavissa vetimissä näkevänä ja terveys- sekä hyvinvointinäkökulmaa ikään kuin edustavana on väistämätöntä joutua alati pohtimaan terveyden ja sairauden, innokkuuden ja pakkomielteen, tavoitteellisuuden ja hysteerisyyden välisiä rajoja.
Itse oman syömishäiriönsä aikoinaan sairastaneena ei voi myöskään olla huomaamatta ongelman oireita joka puolella - myös siellä, missä niitä ei tosiasiassa välttämättä edes ole (vaikka useimmiten kyllä onkin).

Oma suhtautumiseni syömishäiriöisiin on varsin ristiriitainen. Tavallaan ymmärrän ja tiedän täsmälleen, missä mennään - ja miksi. Toisaalta taas en kestäisi yhtään katsoa sitä tolkutonta haaskuuta ja hukkaan heitetyn elämän määrää, pakkomielteen kahlitsemaa arkea; kuumeisena kiiluvia silmiä, törröttäviä lonkkaluita, naarmuisia rystysiä ja mattapintaisia hampaita. Haluaisin ravistella niitä fyysisesti satuttaen, karjua että etkö sä tajua että tämä on sun elämä, se ei tule uusintana eikä sitä voi kukaan sun puolestasi elää. Ja ymmärrän samalla hyvin, ettei sillä olisi mitään merkitystä kuitenkaan.

Ihmiseksi kypsyminen on toki vielä itsellänikin kesken monessakin suhteessa. Mielettömän onnellista kuitenkin on, että nykyään ymmärrän olevan paljon tärkeämpää tietää, mihin kaikkeen keho pystyy sen sijaan että keskittyisin sen painoon tai eri kohdista mitattuihin ympäryssentteihin. Tajuan, että vaikka joinain päivinä joissain kohdissa tuntuisi olevan liikaa ja toisissa taas liian vähän, olen siitäkin huolimatta ihan mukiinmenevä tyyppi ja tällä erää vieläpä aika onnellinenkin.

Ironista kyllä menen edelleen aina aivan suunniltani mielihyvästä, kun joku havainnoitavaa todellisuutta ja faktoja räikeästi taivutellen kutsuu minua pikkuiseksi. Enää en vain aktiivisesti pyri siihen.
Aika hyvin mun mielestä.

And I scream at the top of my lungs: what's going on?

Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa. Pitäisi olla mielipide, ratkaisuehdotus, yhteiskunnallinen suunnitelma. Pitäisi olla näkemystä.

En osaa.

Edes sanoa mitään, mitä joku ei olisi jo sanoiksi pukenut. Järkyttävää. Mieletöntä. Käsittämätöntä. Jotain on tehtävä; miksi kukaan ei tee mitään? Pelottaa, ahdistaa, huolestuttaa.

En ole Kauhajoen kaupunginjohtajan kanssa samaa mieltä siitä, että syytä moiseen mielettömyyteen kannattaisi ensisijaisesti lähteä hakemaan verkosta ja konsolipeleistä.
En myöskään katso luultavaksi, että ongelmien juurella olisi aggressiivinen, kenties provokatiiviseksikin tulkittava musiikki.
En usko, että poliisin tiukempi valvonta, käsiaseiden kieltäminen saati korupuheet mielenterveyspalveluiden resurssien lisäämisestä poistavat uhkaa.

En myöskään tiedä, millä on merkitystä - missäkin suhteessa, kenenkin kannalta.

Ja mitä seuraavaksi.

Huuda mun sosiaaliturvatunnusta!

Mitä pienempi ja merkityksettömämpi keskiportaan ratas, sitä koppavammat elkeet ja hankalampi tavoitettavuus.

Tämän totesin koetettuani jälleen soittaa kello 10:stä alkaen eräänkin poptähdykän managerille - vailla tulosta. Tällä välin kerkesin jo sopia soittoani koskevasta asiasta kahden ainakin minun mittapuullani paljon merkittävämmän hahmon kanssa henkilökohtaisesti ja ihan helposti, ilman nenäkkäiden ja itsestään kiinnostuneiden asiainhoitajien / välikäsien mukaan sekaamista, olla yhteen yhteydessä sähköpostitse, hoitaa muutamia muita töihini kuuluvia asioita sekä korjata yhden kappaleen puhelimia sekä erään työvuoropulman.
Epäilenpä, että mikäli herra Manageri hoitaa kaikkia tehtäviään yhtä loppumattomalla tarmolla ja hyväntuulisella yhteistyöhalukkuudella kuin tätä meidän pientä yhteistä projektiamme, sitä ei esimerkiksi tähän taloon koskaan edes palkattaisi. It might seem like a small deal to you now, buddy, but be sure it'll return bigger and uglier in time - just to bite you in the ass.


Kaikesta elämän tämänhetkisestä hienoudesta huolimatta oloni on tänään hieman haikea ja mietteliäs. Toki komeroista pitää siivota vanhoja asioita pois uusien mahduttamiseksi sisään, jopa niitä vanhoja asioita, jotka joskus ovat olleet statusarvoltaan lempisellaisia. Toki niillä uusilla on mitä luultavimmin mahdollisuus päästä lopulta vanhojen asioiden ohitse Kaikkien aikojen parhaat -rankingissa, eiväthän ne koskaan muuten olisi päässeet edes lähelle sitä komeroa. Toki raivauksesta on seurauksena väljyyttä ja vähemmän hämähäkinseittejä, raikkaampaa ilmaa ja kuulaampi mieli.

Ja toki sen pitääkin tuntua pikkuisen surumieliselle.

Luopumisen.


I'm leaving you my legacy
I gotta make my mark
I gotta run it hard
I want you to remember me
I'm leaving my fingerprints
I'm leaving my fingerprints
I'm leaving my fingerprints
on you
- Katy Perry: Fingerprints

Top of the Pops

Minä rakastan asioiden listaamista ja muiden tekemien listojen lukemista. Siksi meemit ovat minusta melko useasti paitsi antoisaa seurattavaa myöskin lystikästä ajankulua itsekin tehden. TK antoi virikkeen viiden just nyt -biisin listaamiseen. Alkuperäisen meemin mukaan ideana olisi listata uusia biisejä, mutta koska itse kuuntelen lähinnä kuulokkeilla itsevalittua musiikkia (tai sitten Radio Helsinkiä, mutta sieltä hurjan harvoin tulen poimineeksi artistin saati biisin nimeä, ja siksi olenkin valtaosan aikaa tutusti ihan parkkiksella), en oikein tiedä mitään uutta musaa. Tämän vuoksi siis teen oman top viitoseni sellaisista viime päivinä mieltä ja korvia lämmittäneistä tsibaleista. Järjestys on vapaa.

Rilo Kiley: The Frug
On vain jotenkin niin kovin hellyyttävää, kun lapsenääninen Jenny Lewis laulaa osaavansa matkia Robocopia muttei Smurffeja, ja

I can take my clothes off
I cannot fall in love

The Ramones: Sheena Is a Punkrocker
Edelleenkin. Tämä biisi tulee iänkaiken muistuttamaan minua kolmesta asiasta: kesästä 2008, Nuusta ja pullonsuusta juodusta viskistä.

Interpol: Evil
Jotenkin jylhä. Muita adjektiiveja en keksinyt, kuunnelkaa itse.

Anthony and the Johnsons: The Cripple and the Starfish
Anthonyn ääni on niin haavoitettu mutta samalla väkevä, että se tekee melkein mistä musiikista vain täysin jäljittelemätöntä. Tästä biisistähän kirjoitin vähän jo täällä.

Volbeat: Rebel Monster
Olen kuunnellut tätä bändiä vasta kovin vähän (mutta Dirty Licksejä vielä vähemmän, joten niitä en voinut halustani huolimatta mainita tässä), että tämä on oikeastaan ainoa niiden styge jonka edes tunnistan. Typerää ettei Youtube löytänyt siitä kuin liveversioita.


Nythän sitten kuitenkin intaannuin ihan vakavissani tästä koko hommasta ja aloin tutkia hittiradioiden soittolistoja. Uusia hyviä löysin seuraavat (tiedän, olen niin kovin ennalta-aavistettava):

Pink: So What
Koska Pink vaan on hullun kuuma. Ja tässä on oikeasti aikas lystikäs tuo itämäistonaalinen teema.

So, so what?
I'm a rockstar
I got my rock moves
and I don't need you

Metallica: The Day That Never Comes
Eihän tätä voi jättää mainitsemattakaan. Kai.

3 Doors Down: Train
Tämä on siis se sen uuden levyn oikeastaan ainoa kelvollinen biisi, junan lailla tuuppiva.

Disturbed: Indestructable
Olen edelleen varsin ristiriitaisin mielin koko yhtyeestä. Ne vetävät livelevyn perusteella niin paskasti studion ulkopuolella, etten ole yhtään varma. Mutta tämä nyt kuulosti muuten aika taatulle kamalle.

Viidettä en enää keksinytkään. Olisin halunnut kaikkien kiusaksi laittaa Fintelligensin uusimman, Hoida homma -biisin, mutten voinut kert se onkin aika huono. Höh.


Eilen tukkaa luultiin ensi kertaa oikeasti peruukiksi. Hihkuin riemusta. Nimettiin myös Svetlana ja Debbie sekä Marjorie ja Paula. Eikä Kuosman kanssa päästy Flamingoon sisälle saakka, vaan ajeltiin taksilla ympäri pääkaupunkiseutua. En kerrankin edes onnistunut suorittamaan mitään mainittavampia tyhmyyksiä, mutta silti tunnen olevani huono ihminen.