keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Over and out, she said

Eilen työnjälkeisessä ohjelmassa piti olla ystävien tapaamista. Livistin töistä vartin etuajassa ehtiäkseni paremmin; juoksin asemalla sen nopeamman junan kiinni välttyäkseni ajan hukkaamiselta ja tuskastuttavasti joka seisakkeella poikkeavalta A-junalta. Laadin aikani kuluksi kauppalistaa, olin ajatuksissani jo perillä, kunnes: "Tässä junan kuljettaja. Valitettavasti meidän kohdallemme osui juuri allejäänti, odottelemme pelastushenkilökuntaa saadaksemme jatkaa matkaa."

Ihmiset ympärillä alkavat soitella kohteisiinsa: joo no mä myöhästyn nyt, ei tiiä kauan me joudutaan seisomaan tässä, pitikö sen just tän junan alle hypätä. Käytävän toisella puolella pikkupoika kurkistelee tohkeissaan ulos ikkunasta ja spekuloi isälleen: "Eihän tässä ees oo mitään asemaa, miks joku tyhmä ees muka menis tästä yli?"

Ilta värjäytyy hälytysajoneuvoista ankaran violetiksi, sireenien kirkuna kertautuu radanvarren kallioleikkauksista. Ajattelen, että heijastintakkiset miehet kaapivat junan pohjasta irti ihmisenjäänteitä, saatan istua juuri sen kaiken päällä ja huomaan käsieni alkaneen vapista. En uskalla katsoa kuin suoraan eteenpäin, joku tepastelee malttamattomana käytävälle-eteiseen-käytävälle, kunnes hiljenee tuijottamaan maahan.

Lopulta jäljet on siivottu, pelastajat pakattu autoihinsa ja junan kuljettaja vaihdettu. Matka jatkuu, bussikin tulee ajallaan. Teen kotona iltapalaksi herkullista fetasalaattia, katson televisiosta yhdentekevää kasarielokuvaa ja nukahdan liian myöhään mutta hymyillen.

Aamulla tilanne palaa mieleen uudestaan. Onkohan se herännyt edelliseen päivään tietäen, päätöksensä tehneenä? Suoriutunut kaikesta viimeistä kertaa, kuin hyvästelläkseen; tarkistanut Reittioppaan, jättänyt avaimet kotiin ja kävellyt aseman ohi suoraan radalle?

3 kommenttia:

Kirsikka kirjoitti...

Koskettavan raadollinen kuvaus. Kummallista, miten hyvin kaikkiin mainitsemiisi henkilöihin on helppo samaistua.

E kirjoitti...

Huh! Hurja, koskettava kirjoitus. Tämä pistää ajattelemaan.

Kesäminkki kirjoitti...

kiitos, kirsikka ja e.
ensimmäinen kerta, kun moista sattuu omalle kohdalleni - toivon, ettei ihan heti uudestaan.