Jos tulevatkin vuodet väliimme vain kietoutuu

Mitä silloin tehdään, kun on koko ajan niin ikävä ettei ajatuksiin tunnu mahtuvan mitään muuta? Olen ajaa aamujunalla seisakkeeni ohi kun en ole tajunnut matkan etenemistä, istun ja mietin sinua ja sitä kun viimeksi. En enää muista, millaista elämä oli silloin kun sinä et ollut siinä: oliko se parempaa, yksinkertaisempaa? Teet minut suunnattoman onnelliseksi - sinun kanssasi tuntuu niin oikealta, niin kokonaiselta, etten keksi mitä muuta enää haluaisin eikä ole mitään mihin sitä vertaisin. Teet minut syvän onnettomaksi - ilman sinua en saa mistään kiinni ja kaikki tuntuu astetta laimeammalta paitsi tieto siitä, ettet sinä ole siinä.

Mitä meille kuuluu, kysyn, ja puhumme pitkään siitä, miten tuntuu samalle kuin olla neljättä tuntia tatuoitavana: näkee edistystä, näkee jo päämäärän häämöttävän ja silkan idean sijasta valmista kuvaa. Ei ole mitään hätää eikä olo oikeastaan ole huono, mutta silti ei jaksaisi vittu enää yhtään ja loppuis jo. Tunnen, miten energiani ja kaikki liikenevä tahtomiseni menee tähän, olen naiivin varma että tämän ratketessa kaikki muukin elämässä järjestyy. Ahdistaa etten pysty enempään, mutten mahda mitään: tämä on se mitä tahdon, enemmän kuin mitään maailmassa ja tiedän etten voi hellittää ennen kuin se on ohi.

Please come now

I think I'm falling