Kuka nämä asemat oikein nimeää?

Tiedän mainiosti, kuinka mitättömän vähän toisten unien kuunteleminen useimpia ihmisiä kiinnostaa. Itse kerron kuitenkin halukkaasti omistani jokaiselle, joka pysyy kuuloetäisyydellä kyllin pitkään, että ehdin päästä asiaan. Niinpä siis nyt vuorossa on määrävälein postattava unikatsaus! *idolikirkunaa, vislauksia, ihastuksesta pyörtyileviä ihmisiä, ylimitoitettuja suosionosoituksia*

Viime viikolla olin unessa uskomattoman, kuolettavan rakastunut M. Laineeseen. Olin määrittelemättömässä paikassa Neiti Murusen ja Hoonsa kanssa ja odotin Lainetta saapuvaksi. Se sitten tuli, ja tullessaan toi niin voimallisen huojennuksen ja turvantunteen, että lamaannuin aloilleni ja hautasin kasvoni sen loputtoman pitkiin, tuoksuviin hiuksiin nuuhkien niitä onnellisena ja haltioituneesti ajatellen niiden kuuluvan minulle kokonaisuudessaan. Unesta syntynyt suojan tunne säilyi pitkälle seuraavaan päivään, saaden minut hämmentyneenä muistelemaan öisen tunnetilan vahvuutta: kuin rintakehäni päällä istunut painava olio olisi pitkän odotuksen jälkeen noussut ja sallinut minun hengittää jälleen syvään.

Viikonloppuna näin sitten viimein unta Eräästä, kahteen otteeseen. Ensimmäisestä en viitsi edes puhua, sen seurauksena heräsin keskellä yötä hätääntyneenä ja ahdistuksissani ja hillittömän pahoillani.
Toinen oli yleissävyltään mukavampi, siinä hengailimme uima-altaalla ja se talutti minua kädestä ympäriinsä ja meidän pituutemme sopivat täydellisesti yhteen niin että yletyin pussailemaan sen paljasta olkapäätä vierelläni ja muistan ajatelleeni että vihdoin, vihdoin voin tehdä näin. Havahduttuani yritin nukahtaa uudelleen, saada tunnelman vielä hetkeksi takaisin, mutta se oli jo kadonnut.

Viime yönä yritin matkustaa junalla Lohjalle. Pysäkkiluetteloon oli merkitty kaksi kaupungin alueella sijaitsevaa seisaketta, nimeltään Mustakallio ja Minttu. Muistan miettineeni, miten hassua että jonkun koko nimi on muodostettu juna-asemien perusteella.
Tarkoitukseni oli siis poistua Mustakalliossa. Juna pysähtyi ja aloin kiireen kaupalla haalia lukuisia kantamuksiani päästäkseni poistumaan. Ovet kuitenkin sulkeutuivat juuri kompastellessani eteiseen estäen poistumiseni. Mintussa sama oli toistua, mutta päästessäni junan pohjakerrokseen ystävällinen junaemo päästi minut jonkinmoisesta vessan takaovesta ratapihalle.
Lohjalle päästyäni aloin etsiä Maunulan autokoulua ja pysähdyin kysymään tietä kukkakauppiaalta, joka pätevästi neuvoi minut perille saakka. Autokoululla törmäsinkin serkkupoikaani, jonka kanssa päädyimme maalaamaan puista koirafiguuria verenpunaisella maalilla ja keskustelemaan moottoripyöristä.

Uneni ovat siis paitsi voimakkaan värillisiä ja äärimmäisen yksityiskohtaisia myöskin välittämiltään tunnetiloilta sangen eläviä. Ja vaikka ne monesti ovatkin täyttä dadaa, on niissä toisinaan harvinaisen totuudenmukaisia elementtejä.

Kuinka sinä olet nukkunut viime aikoina?