Todistaakseni, että pitkät yöunet ja hitaat aamut tehostavat aivotoimintaa kerron seuraavaksi asioista, jotka ovat kirvoittaneet minusta ajatuksia tänään. Aina ei suinkaan ole näin vilkasta synapsiosastolla.
Inhoan syvästi ihmisten latteita ja nollainformatiivisia luonteenkuvauksia itsestään, sellaisia, joita voi lukea haastatteluista tai deitti-ilmoituksista. Minkälainen ihminen mainitsee olevansa huumorintajuinen kun on yleisessä tiedossa, ettei päinvastaisesta ole tapana ilmoitella? Sellainen, joka ei millään keksi vaadittavia kolmea kiinnostavaa piirrettä itsestään. Entä kuka sanoo rakastavansa haasteita - sanooko kukaan vihaavansa tai edes karttelevansa niitä? Sellaisiakin ihmisiä normijärjen mukaan on, mutta jopa he joutuvat käyttämään hieman mielikuvitusta itsestään kertoessaan tietäen, ettei ole konventioiden mukaista tuuletella yleisesti negatiiviseksi tulkittavilla ominaisuuksillaan. Samaan kategoriaan putoavat kaikki nämä iloiset, mukavat ja kiltit; mitä helvettiä niilläkin halutaan sanoa? Ihan kiva muttei mistään kohtaa mieleenpainuva.
Muistin taas tänään olevani sillä tavalla joustamaton ja turvallisuushakuinen, että minua koskevien suunnitelmien äkillinen muuttaminen minulta kysymättä suistaa minut miltei poikkeuksetta hetkeksi kurssista, toisinaan myös silmittömään kiukkuun. Tykkään, että kun jotain sovitaan, siihen on voitava luottaa ja muita suunnitelmia pitää pystyä rakentamaan tuon sopimuksen varaan. Kyse onkin siis kenties siitä, että tiedän alkuperäisen kaavion muuttumisen romauttavan liikkeelle monien osasten dominoketjun, jonka lopputulemana tiedän joutuvani junailemaan kaiken uudelleen eikä ikinä tietysti yhtä saumattomin palasin ja sulavasti toisiaan seuraavin osatehtävin. Tavallisesti ensireaktioni suunnitelmanmuutosilmoitukseen onkin siis sapekas kirosanavuo: ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Ainakaan aina.
Uusimmassa Anna-lehdessä on artikkeli koskien "isän uutta nuorikkoa". Artikkelin lukeminen sai minut, asiasta täysin ulkopuolisen joskin monenlaisia av(i)okriisejä, vanhempien ja lasten, vierestä seuranneena, hieman mietteliääksi. Haastateltujen aikuisten lasten (päälle kolmekymppisiä kumpainenkin) kommentit piirsivät kuvan jälkeläisten hämmentävästä itsekkyydestä vanhempiensa valintoja kohtaan: lapset haluavat vaalia onnellisen lapsuutensa muistoa yrittämällä pitää väkisin vanhempansa yhdessä. Aikuisetkin lapset ilmoittavat murrosikäisen lailla kieltäytyvänsä hyväksymästä jotakuta vanhempansa uudeksi puolisoksi ja ylipäänsä puhuvat kuin heillä olisi jonkinmoista valtaa asiaan: "Niin kauan kuin isä näyttää onnelliselta, olkoot yhdessä."
Eikö ihmisen henkilökohtaisella onnella ole mitään painoarvoa tämänkaltaisia kysymyksiä ratkottaessa? Onko ihminen automaattisesti lisäännyttyään ikuisesti ensisijaisesti jonkun vanhempi ja vasta toissijaisesti yksilö?
Siihen se sitten tyrehtyikin, se ajatustyö. Yritin aloittaa Ursula LeGuinin Kahdesti jakautuvaa puuta, mutten vieläkään jaksa opiskella scifistöä: lopetin sivulle 30. Siirryin Olli Jalosen 14 solmuun Greenwichistä, eikä sekään vielä ole nykäissyt matkaansa. Kunpa se tekisi niin, tahtoisin jälleen upottautua jonkun toisen elämään, jonkun kuvitteellisen ja kiehtovan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
"Onko ihminen automaattisesti lisäännyttyään ikuisesti ensisijaisesti jonkun vanhempi ja vasta toissijaisesti yksilö?"
Mun käsittääkseni joo. Valtaosassa tapauksista. En tiedä kun en ole lisääntynyt, mutta näin olen ymmärtänyt.
Ilmoittaudun: jos en nyt vihaa niin ainakin karttelen haasteita...
T: Arvaappa kuka :D
Sanavahvistus on yläasteelaisten hevibändi: semcatik.
joo mutta kuosma, ethän säkään sitä deitti-ilmoon tai työhakemukseesi kirjaa? tää oli nimenomaan mun pointti pointtinen tässä nääs.
Hahaa, olemme löytäneet syyn siihen, miksi sekä työ- että parisuhderintamalla on hiljaista: mulla lukee sekä deitti-ilmossa että työhakemuksessa suurinpiirtein kaikki noi sun mainitsemat latteudet!
Mua oikeasti kuvaa huumorintajuinen ja kiltti parhaiten, ellei lasketa mukaan juttuja, joita ei voi sanoa (neuroottinen, perfektionistinen, väsyneenä vainoharhainen, viinaanmenevä, maanisuuteen taipuva). Tai siis mun luonteen vois ehkä kiteyttää noihin kahteen sanaan, jos haluaisi. No, eipä ihme, että mulla on usein vähän laimea olo:D
Mutta mitäs se sanoo jos toinen kertoo että olet: kiltti, huumorintajuinen...usein sanottu mulle niin.
se, että joku toinen kuvailee sua noilla sanoilla, on ihan eri juttu. ihan kelpo adjektiivejahan ne ovat ja varsin kuvaavia, kun puhutaan toisesta ihmisestä, joka on aina vähän vieras, vaikka olisi miten läheinen. jos kuvaa itse itseään noilla, mun mielestä se vain kertoo vähän mielikuvituksettomuudesta: samat asiat voi ilmaista monin muinkin keinoin, jos vähän yrittää.
tai otan vähän takaisin: ehkä jos ihan sitä kaikkein läheisintä ihmistään - puolisoa tai vaikkapa parasta ystävää - kuvailee kyseisin termein, on sekin aika latteaa. mutta muista puhuttaessa. eiväthän ihmiset pintapuolisesti tutustuttaessa olekaan kovin moniulotteisia hahmoja.
mutta tämä on minun mielipiteeni, enkä minä ole missään yrityksessä henkilöstönpalkkaushommissa. enkä myöskään valkkaamassa panua puolisokseni muutenkaan :D
Jatkan vielä vieraisiin pöytiin huutelua... Työkaverini sanoin: " on ihme ettet sä saa joka viikonloppu turpaas..."
Mutta siis jos tätä nyt ruvetaan avaamaan niin: rakastan haasteita = minulla on kova tarve päästä pätemään. Ja kuten jo mainitsittekin, sen koommin deitti-ilmoituksessa kuin työnhaussakaaan tämä ei ehkä aina pure toivotulla tavalla. Olemme siis samanmielisiä. Vai olenko taas ajatellut itseni tainnoksiin...?
no. mun mielestä jos yksinkertaistaa asioita tuohon pisteeseen saakka, voidaan saman tien vetää yhtäläisyysmerkki haasteiden karttelun ja älyllisen laiskuuden sekä ikuisen tyytyjyyden /pelkuruuden välille.
todellisuudessa uskon, että molemmat ominaisuudet ovat vähän monitahoisempia kokonaisuudessaan. ja jos olis sellainen yksiselitteinen menestysresepti, jota noudattamalla jokainen työhakemus tai deitti-ilmoitus kantaisi hedelmää, maailma olisi varmaan kovin erilainen paikka muutenkin. että toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja silleen.
blaa blaa blaa.
Ai. Mä kun oletin että tätä pikku asiaan lukuun ottamatta olisin sulle ihan ideaalipuoliso:D
Lähetä kommentti