Hyrrävoimalla

Toisteisuus, mitä taiteeseen tulee, on mielestäni miltei aina kärjistetysti ilmaistuna mielikuvituksettomuuden ja mahdollisesti jopa henkisen laiskuuden merkki. (Muussa elämässä taas toisto on osoittautunut paitsi tyynnyttäväksi myöskin tyydyttäväksi ratkaisuksi, mutta siitä emme puhu nyt.)

Huumori puolestaan perustuu monesti kahteen toisilleen vastakkaiseen elementtiin, toistoon ja yllätykseen. Kummankin suhteen kyse on monesti hienonhienosta erosta hauskuuden ja yhtäältä typeryyden tai toisaalta irrationaalisen hämmennyksen aiheuttamisen välillä: äärimmilleen vietynä toisto on vain tylsyttävää jankuttamista ja yllätys puolestaan itsetarkoituksellisen tyhjää absurdismia.

Turo Kuninkaan Työkalupakissa on kyse terävänäköisen, rektaaliasioista kiinnostuneen (kenties autonvirittelijöiden suvusta tulevan?) miehen tyypittelyistä, jotka varsin usein päätyvät toteamaan jääkiekon elämän analogiaksi. (Tosin tämä ylenpalttinen kiekkokiinnostus saattaa olla myöskin intertekstuaalinen viittaus Kalle Ahosen ja Peter Nymanin jalkapalloaiheisiin elämänviisauksiin, mene ja tiedä.) Kuningas piirtää säälimättä lippalakkikansan, Pauli Hanhiniemen, murteiden puhujien ja Mikko Rimmisen päähenkilöiden karikatyyrit pakinanomaisissa tarinoissaan, jotka eivät niinkään ole esseitä tai novelleja kuin tuoteselosteita. Antti Majander luonnehtii kirjaa nokkelaksi koulukiusaksi kovissa kansissa ja osuu nähdäkseni varsin lähelle häränsilmää.

En tässä yhteydessä voi välttää vinhasti jauhavaa sananlaskumyllyä ja toteankin tuoreesti, että aika aikaansa kutakin. Kokonaisen kirjallisen Kuninkaan tuotoksia kauhottuani oloni on kuin pataani saaneella - ei sillä tavalla reilusti nyrkillä leipaistulla, vaan molemmille poskille suojattiaan elvyttävän kamppailulajivalmentajan sinnikyydellä läpsityllä. Olisinpa malttanut lukea yhden tänään, toisen huomenna. Ehkäpä ne siten jaksaisivat hymyilyttää vieläkin.


Viikonloppu on aivan ovella. Aurinko paistaa ja minäkin olen tänään hymyillyt koko kasvoillani ensi kertaa päiviin.