Haluakko parempaa?

Jos kohtalaisen vetävännäköinen stadilaismisukka kävelee sisään tamperelaiseen Alkoon, nappaa hyllystä kaksi pulloa kuohuviiniä ja menee maksamaan niitä ja kassa - setämieshenkinen myyjäherra - kommentoi otsikon mukaisesti, mihin sen voidaan tulkita viittaavan? Pääsimme lopulta, hämillisten hymyjen ja tarkentavien lisäkysymysten saattelemana yhteisymmärrykseen siitä, että kyseessä oli uuden tuotteen markkinointiyritys; meille myös tarjottiin puhelinilmoituksella toimivaa jäähdytyspalvelua ensi kertaa silmällä pitäen. Tekisipä melkein mieleni testata palvelun valmius seuraavalla visiitillä.

Myöhemmin samana päivänä kampaajatuolissa istuessani, tiiraillessani lasissani poreilevan rosékuohuviinin kuplista siroavaa auringonpaistetta huomasin elämän olevan hetkellisesti varsin hyvää. Koko päivän tuntui hyvälle ja oikealla tavalla tärkeälle, tunsin olevani ystävä paikallaan ja luottamuksen arvoinen, enemmän kuin ystävä: perhettä.

Myöhemmin, junassa nautitun salasiiderin ja Rocksin inspiroivan kitaraduon (jonka sangen kuuma laulaja, sellainen villieläimensilmäinen ja kapea, pörrötukkainen muusikkomies öögaili minua sangen intensiivisesti, mistä häkellyin hetkellisesti niin, etten tohtinut flirttailla takaisin) päädyin M. Laineen residenssiin turauttelemaan vadelmasiideriä nenästäni ja sylkemään hampurilaisenjämiä ihmisten päälle sekä testaamaan astmapiippua - huonoin tuloksin. Jatkoimme Nuun kanssa vielä takaisin anniskelualueille sijoittamaan viimeisiä rahojamme tuottoisasti kuohuvaan ja maltaiseen Mieron heitettyä meidät ulos. Heräsin seuraavana aamuna omasta sängystäni shampanjanväriseen satiinipaitapuseroon sekä kynähameeseen sonnustautuneen Nuun vierestä.

Illalla, selätettyäni tyhjän mahan kanungin, päädyin alkuperäissuunnitelmaa noudattaen Taalasmaille elokuvailtaan. Ja niinhän siinä kävi, että tulin nähneeksi parhaat hetkeen näkemäni leffat, Death Proofin ja St. Trinian'sin.

Ensinmainittuhan on luonnollisesti Quentin Tarantinon grindhousekokeilu vahvoista ja nenäkkäistä tytöistä, arpisesta stuntmanista ja autoista. Onnistuin voittamaan ohjaajaa kohtaan tuntemani syvät ennakkoluulot (mielestäni se on vain yliarvostettu adhd-oireyhtymäinen isoksi venähtänyt teinipoika, joka on mieltynyt sotkuiseen ja veriseen splättäilyyn ja niukkapukeisiin tyttöihin) ja syventymään elokuvaan. Sen naishahmot ovat verrattomia, dialogi pärisee konetuliaseen intensiteetillä, nokkelana ja poliittisesti epäkorrektina. Erityisesti sylitanssikohtaus ("Are you Butterfly?") sekä luonnollisesti loppukliimaksi olisivat jo yksinään riittäneet syiksi katsoa kyseinen pätkä. Pidin.

Illan toisen valinnan, St. Trinian'sin, kuvittelin vastavan jo aiemmin kuvaamaani kieroutunutta mieltymystäni high school -leffoihin. Tämän lisäksi fiksaationani on etsiä mahdollisimman huonolta vaikuttavia elokuvia ja nauttia niiden luokattomuudesta: tähänkin nälkään valitsin juurikin kyseisen elokuvan.
Pieleen meni: se olikin brittituotanto ja siksi huomattavasti jenkkiserkkujaan anarkistisempi ja absurdimpi. Jos elokuvassa Rupert Everett esittää tuplaroolissa keski-ikäistä sisarusparia, Camilla ja Carnaby Frittonia (joista ensinmainitulla on hämmentävän selkeitä kaksi marjaa -tyyppisiä yhtymäkohtia erääseen tosielämän Camillaan) ja Colin Firthin näyttelemän ministerishahmon sääri joutuu toistuvasti Mr. Darcy -nimisen koiran väkisinmakaamaksi, ei se voi olla kovin huono. Tämän lisäksi Gemma Arterton on melkoinen puuma mustassa peruukkipolkassaan, verenpunaisessa huulimeikissään, kynähameessaan ja stilettikoroissaan, ja leffan avainvisailun isäntänä nähdään Stephen Fry, elämäni kenties omituisin kuumaksi luokittelemani mies.
Se olikin siis oikeasti hyvä high school -komedia, lähes lajityypin legendojen Mean Girlsin ja Cluelessin veroinen. Suosittelen sitäkin. Ja kenties, kenties viimein ensi kerralla saan vuokrata Zombie Strippersin pitkällisen mielitekoni mukaisesti.

Tänään heräsin virkeänä kesäaikaan uneksittuani viime yönä Pelastajat-sarjan ykkös- ja kakkoskaudelta tutun Samun riianneen minua periksiantamattomasti ja imartelevasti. Sillä oli pitkät ja kauniit soittajansormet ja se oli hirvittävän ihastunut minuun.
Kiipeily meni odotustenvastaisesti erinomaisesti, saaden aikaan hyvän mielen ja energianpuuskan. Kohta lähden suunnittelemaan ensi viikon Lontoon-visiittiä - matkakuumetta saattaa olla havaittavissa.