Tämä on hirveän helppo ja jotenkin ilmiselvä ja valintana, no, hyvä on, banaalikin. Kappale on hyvin kaunis ja sellainen, että joskus viime vuoden keväänä sitä kuunnellessani olin aina puhjeta nyyhkytykseen ja pari kertaa niin teinkin.
En löydä biisiä mistään, en videona tai edes lyriikoina. Kirjoitankin ne siksi auki tähän, josko niitä vaikka joku muukin joskus vielä metsästää. Ja tuleepa selvä kuva niillekin, jotka eivät tätä tienneet - joskaan silkat sanat eivät vielä tee oikeutta kappaleen tunnelmalle.
Tänään Laura Sippola: Toinen
Hämärä on huoneemme
ja valkea vain lepattaa
Kosteiden ikkunoiden taakse
jää koko paha maa
Sinut tunnen
et lähempänä enää olla mua voisikaan
Sinut tunnen
en seisovaa aikaa enää kuuntele ollenkaan
Pidä musta beibi vielä vähän aikaa
ennen kuin uppoan,
ennen kuin palaat toisen luokse
jolle annat elämäsi ainoan
Sanaton on hetki tää
ja vaiettu on salaisuus
Katsein allekirjoitettu
pienen ajan ikuisuus
Sinut tunnen
liikkumatta sanot haluavasi olla pidempään
Sinut tunnen
jokainen onnen hetki tekee kipeämpää
Pidä musta beibi vielä vähän aikaa
ennen kuin uppoan,
ennen kuin palaat toisen luokse
jolle annat elämäsi ainoan
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut
Olen kotoisin väkivallattomista ja turvallisista oloista. Olen kovaääninen, rääväsuinen ja kerkeästi kiihtyvä. Minusta on mukava toisinaan humalassa tai eräässä toisessa mielentilassa hieman pureskella ihmisiä ja saatan toisinaan hosuessani epähuomiossa tunkeutua jonkun vieressäseisovan ilmatilaan.
En kuitenkaan koskaan ole lyönyt ketään eikä minua ole lyöty. Lapsena sain tukkapöllyä, varmastikin aivan ansaitusti, mutta aikuisena kukaan ei ole koskaan satuttanut minua fyysisesti, ainakaan pyytämättä.
Minä olen viime päivät ajatellut tiiviisti parisuhdeväkivaltaa: kaikkia niitä piiloon meikattuja ruhjeita, tukan alle kammattuja arpia ja rapuissa kompasteltuja solisluita. Olen miettinyt niitä poliisisetiä, jotka sanovat kai te sovitte tän keskenänne ja ajavat pois, niitä terveyskeskuslääkäreitä, joiden mielestä ei voi sattua suthan puudutettiin jo ja niitä taksikuskeja, jotka kyyditsevät ensiapupolille vaitonaisina, tiehen keskittyen ja toisella korvalla kuuntelematta.
Niitä naisia - ja miehiä - jotka viranomaisten pakeille jonottavat, ne ovat ainoita, jotka tietävät asioiden oikean laidan ja ainoita, joilla on avaimet muutokseen.
Miksei rajaa saa vedettyä? Miksei tilanteesta lähde?
Istuin viime sunnuntaiaamuna kello kuusi päivystyspolilla vertavuotavan ystävän tukena, pidin siitä kiinni ja kuuntelin. Juuret jäämiseen ovat niin syvällä, että niiden katkominen vastaisi amputaatiota.
Kuuntelin, mutten ymmärtänyt. Miten voi koskaan luottaa ihmiseen, joka on osoittanut pystyvänsä moiseen pidäkkeettömään raakuuteen? Miten voi rakastaa sellaista, joka satuttaa?
Ja sitten toisaalta: miksi töniminen ja kiinnipitäminen muka olisi pahempaa kuin valehtelu ja pettäminen? Onko sellainen, mihin tarvitaan tikkejä ja mustelmavoidetta jotenkin enemmän väärin kuin sellainen, joka vain näkyy katseessa ja kuuluu puheessa? Miksi siihen suostuu, uudestaan ja uudestaan?
Miten niistä palasista saa koottua enää ikinä mitään ehjää?
En kuitenkaan koskaan ole lyönyt ketään eikä minua ole lyöty. Lapsena sain tukkapöllyä, varmastikin aivan ansaitusti, mutta aikuisena kukaan ei ole koskaan satuttanut minua fyysisesti, ainakaan pyytämättä.
Minä olen viime päivät ajatellut tiiviisti parisuhdeväkivaltaa: kaikkia niitä piiloon meikattuja ruhjeita, tukan alle kammattuja arpia ja rapuissa kompasteltuja solisluita. Olen miettinyt niitä poliisisetiä, jotka sanovat kai te sovitte tän keskenänne ja ajavat pois, niitä terveyskeskuslääkäreitä, joiden mielestä ei voi sattua suthan puudutettiin jo ja niitä taksikuskeja, jotka kyyditsevät ensiapupolille vaitonaisina, tiehen keskittyen ja toisella korvalla kuuntelematta.
Niitä naisia - ja miehiä - jotka viranomaisten pakeille jonottavat, ne ovat ainoita, jotka tietävät asioiden oikean laidan ja ainoita, joilla on avaimet muutokseen.
Miksei rajaa saa vedettyä? Miksei tilanteesta lähde?
Istuin viime sunnuntaiaamuna kello kuusi päivystyspolilla vertavuotavan ystävän tukena, pidin siitä kiinni ja kuuntelin. Juuret jäämiseen ovat niin syvällä, että niiden katkominen vastaisi amputaatiota.
Kuuntelin, mutten ymmärtänyt. Miten voi koskaan luottaa ihmiseen, joka on osoittanut pystyvänsä moiseen pidäkkeettömään raakuuteen? Miten voi rakastaa sellaista, joka satuttaa?
Ja sitten toisaalta: miksi töniminen ja kiinnipitäminen muka olisi pahempaa kuin valehtelu ja pettäminen? Onko sellainen, mihin tarvitaan tikkejä ja mustelmavoidetta jotenkin enemmän väärin kuin sellainen, joka vain näkyy katseessa ja kuuluu puheessa? Miksi siihen suostuu, uudestaan ja uudestaan?
Miten niistä palasista saa koottua enää ikinä mitään ehjää?
tiistai 14. syyskuuta 2010
Day 11 - A song from your favorite band
Tänään olen raivoissani. Alaiseni tuntuvat olevan päiväkoti-ikäisiä etanoita, jotka eivät vaivaudu ottamaan vastuuta mistään saati hoitamaan mitään ilman alituista niskaan huohottamista. Kaikki muutkin jutut kusevat, ronskisti ja reisille, enkä sittenkään saa kirjoitettua punnittua merkintää mistään järkevästä, vaikka sitä aamusta saakka hahmottelin. Taidan laittaa kajarit täysille ja pogota hieman, josko tunnelma siitä kohenisi.
Tänään kuunnellaan PMMP:n Matoja.
Tänään kuunnellaan PMMP:n Matoja.
lauantai 11. syyskuuta 2010
Day 30 - Your favorite song at this time last year
Hirveän paljon helpompaa on muistella, mikä oli viime vuonna lempibiisi kuin tunnustaa tämänvuotista. Tänään en edes jaksa perustella enempää, sillä olen TaNpereella ja haluan mennä täyttämään lasini jälleen punaisella skumpalla. En myöskään linkkaa, etten epähuomiossa pilaisi soittolistaamme YouTubella. Joten pumpum, guugeltakaa itse.
Tänään sanon että The Kinks: Lola, White Lies: To Lose My Life ja <3 molempiin.
Tänään sanon että The Kinks: Lola, White Lies: To Lose My Life ja <3 molempiin.
torstai 9. syyskuuta 2010
Day 02 - Your least favorite song
Ihan ensimmäisen kerran tämän kuullessani olin tavallaan vähän innoissani. En niinkään siksi, että nyt miksattiin 50-luvun viatonta henkeä ja liimaisinta r'n'b-hetkutusta vaan ylipäänsä siksi, että jotain niinkin bulkkia tehtiin uusiksi jollain niinkin eri sapluunalla. Sitten kuulin sen vielä kahdesti ja se olikin jo aivan kylliksi. Nykyään kaikki tähän liittyvä saa ihokarvani pystyyn inhosta. Luojan kiitos onnistuimme väistämään ne Ankkarockissa.
Tämän torstain valinta on The Baseballs: Umbrella.
Tämän torstain valinta on The Baseballs: Umbrella.
My first kiss went a little like this
Kuulin muutama viikko sitten erään eksäni menneen hiljan kihloihin. Tieto tuntui potkulle palleaan. Tänään olin kyllin typerä etsiäkseni kummatkin Facebookista. Alkoi Nuun sanoin vituttaa niin että hengitys vinkuu.
Jokin tovi taaksepäin muuan toinen entiseni alkoi treenata juuri sillä salilla, jolla minä työskentelen. Tyttöystävänsä kanssa. Tuntuu omituiselle nähdä ne siellä, yhdessä, ihan tavallisesti.
Minä en kaipaa niitä ihmisiä enkä tahtoisi kummankaan nykyisen sijalle. Toisinaan ikävöin sitä tunnetta, sitä ihmistä, jollaiseksi ne saivat minut itseni tuntemaan, siinä kaikki.
Olen vain kyllästynyt siihen kaavaan, jota tämä toistaa. Ne tapailevat minua joitain kuukausia, puhuvat suuria, vaikuttavat olevan tosissaan. Kunnes en mä pystykään tähän, ehkä musta ei olekaan ollenkaan parisuhteeseen. Sitten kuluu kolme minuuttia ja ne ovat naimisissa.
Puhuisitte edes totta.
Teenkö minä huonoja valintoja? Tekevätkö huonot valinnani lopulta minusta minut? Ja vielä jotain filosofista tähän ja vittusaatana.
Jokin tovi taaksepäin muuan toinen entiseni alkoi treenata juuri sillä salilla, jolla minä työskentelen. Tyttöystävänsä kanssa. Tuntuu omituiselle nähdä ne siellä, yhdessä, ihan tavallisesti.
Minä en kaipaa niitä ihmisiä enkä tahtoisi kummankaan nykyisen sijalle. Toisinaan ikävöin sitä tunnetta, sitä ihmistä, jollaiseksi ne saivat minut itseni tuntemaan, siinä kaikki.
Olen vain kyllästynyt siihen kaavaan, jota tämä toistaa. Ne tapailevat minua joitain kuukausia, puhuvat suuria, vaikuttavat olevan tosissaan. Kunnes en mä pystykään tähän, ehkä musta ei olekaan ollenkaan parisuhteeseen. Sitten kuluu kolme minuuttia ja ne ovat naimisissa.
Puhuisitte edes totta.
Teenkö minä huonoja valintoja? Tekevätkö huonot valinnani lopulta minusta minut? Ja vielä jotain filosofista tähän ja vittusaatana.
keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Avaa ovi, täällon Bon Jovi!
Jostain omituisesta syystä en ole tänään ollenkaan pahantuulinen, vaikka syytäkin olisi. Olen hämmentävän zen ja pidätän hengitystäni odottaessani sen romahdusta.
Parasta tänään:
- uusi hopeinen kynsilakka, joka näyttää sille kuin kynnet olisivat sulaa tinaa
- tunne, joka syntyy siitä kun jokin mukava ja odotettu asia menee mönkään ja se harmittaa hurjasti, mutta sitten kuulee sen toisen asianosaisen äänestä että sitä harmittaa vielä paljon enemmän, ja sitten voi itse suoristaa selkänsä ja niellä pettymyksensä ja olla reipas ja positiivinen sitä toista piristääkseen
- adrenaliiniryöppy, joka myrskyää kehossa, kun pääsee kaasuttamaan valoista ensimmäisenä ihan omaksi huvikseen tosi kovaa ja saakin yllätyksenä häntäänsä viereisen kaistan öykkäriaudistin
- lauantainen Tampereen reissu, johon on jo melkein asukin valittuna
- itse kidesokerista ja kookosöljystä laadittu kuorintavoide, jonka jäljiltä iho on leivonnaisentuoksuinen ja käsittämättömän sileä
- tunne, joka kehoon leviää kun on pitkästä aikaa vaatinut siltä fyysisiä suoritteita ja hikoillut itsensä iloiseksi
- kiireetön löytöretki kirjaston palautettujen kirjojen vaunuun sekä bestseller-hyllyyn
- älyvapaa ja tyhjänpäiväinen Facebook-kommentointi parin samalla aaltopituudella kelluvan kesken
- BonBonin Linnunlöysät mix -namipussi
Tänään en jaksa enempää. Tekisi mieleni siteerata yhtä biisiä tähän, mutta ehkä tuo biisimeemi saa riittää kyseenalaisen musiikkimakuni esittelemiseksi tällä erää.
Listahaasteen valkea taisteluhansikas Nuun nassuun?
Parasta tänään:
- uusi hopeinen kynsilakka, joka näyttää sille kuin kynnet olisivat sulaa tinaa
- tunne, joka syntyy siitä kun jokin mukava ja odotettu asia menee mönkään ja se harmittaa hurjasti, mutta sitten kuulee sen toisen asianosaisen äänestä että sitä harmittaa vielä paljon enemmän, ja sitten voi itse suoristaa selkänsä ja niellä pettymyksensä ja olla reipas ja positiivinen sitä toista piristääkseen
- adrenaliiniryöppy, joka myrskyää kehossa, kun pääsee kaasuttamaan valoista ensimmäisenä ihan omaksi huvikseen tosi kovaa ja saakin yllätyksenä häntäänsä viereisen kaistan öykkäriaudistin
- lauantainen Tampereen reissu, johon on jo melkein asukin valittuna
- itse kidesokerista ja kookosöljystä laadittu kuorintavoide, jonka jäljiltä iho on leivonnaisentuoksuinen ja käsittämättömän sileä
- tunne, joka kehoon leviää kun on pitkästä aikaa vaatinut siltä fyysisiä suoritteita ja hikoillut itsensä iloiseksi
- kiireetön löytöretki kirjaston palautettujen kirjojen vaunuun sekä bestseller-hyllyyn
- älyvapaa ja tyhjänpäiväinen Facebook-kommentointi parin samalla aaltopituudella kelluvan kesken
- BonBonin Linnunlöysät mix -namipussi
Tänään en jaksa enempää. Tekisi mieleni siteerata yhtä biisiä tähän, mutta ehkä tuo biisimeemi saa riittää kyseenalaisen musiikkimakuni esittelemiseksi tällä erää.
Listahaasteen valkea taisteluhansikas Nuun nassuun?
Tilaa:
Kommentit (Atom)
