Siinä seikkailussa voi käydä niin, että välillä käydään Alepassa ja arvotaan siiderihyllyllä pitkään doom metal -äänellä eri esanssien välillä. Siinä istutaan välillä kadunvarteen pysäköidyssä autossa ja vinoillaan teatteriin menossa olevalle daamille, joka on liian huono parkkeeraamaan ja liian hieno kävelemään ja jonka mies on oletettavasti pankinjohtajana Kauniaisissa. Välillä istutaan myös kadulla ja otetaan iPhonella salakuvia toisistamme, sellaisia joista aurinko ja tunnelma ja joutilaisuus välittyy täydellisesti ja kaikki tuntuu niin helpolta että naurattaa. Käydään ostamassa plektroja ja kitaraständi Paulille musiikkiliikkeestä. Istutaan odottamassa alennuspitsoja pienessä kulmapitseriassa, johon yhtäkkiä pyyhältää hieman meitä nuorempi nainen mä asun tossa vastapäätä ja sun tää ovikello on tosi äänekäs, se kuuluu suoraan mun ikkunasta sisään ja mulla on ihan kauhee krapula enkä mä pysty nukkumaan. Puhutaan kämmeniimme ymmärränkö nyt oikein pitäiskö meidän muuttaa tapojamme siksi että sinä juot liikaa ja meitä hihityttää.
Istutaan Tokoinrannassa pitsalaatikot sylissä ja laatikossa jo jäähtynyttä pitsaa ja puhutaan niitä näitä. Aurinko säkenöi sohjoisen lahden pinnasta eivätkä pullot vaju ollenkaan. Kun Oivassa on taas laulun aika siirrytään sisätiloihin ja lauletaan, melkein enemmän kuin mieli tekisi. Meiltä tullaan tilaamaan kappaleita, ihan sama mitä mut laulakaa kun te kuulostatte niin hyville, me haemme toisen pullon kuohuviiniä mitä te juhlitte ja taas käydään vetämässä Hengaillaan. Koko ajan aurinko paistaa täysin väsymättä, ehkä ensi kertaa puoleen vuoteen ja päivä tuntuu yhtä pitkälle kuin kesä 2008.
Tätä olen kaivannut, näitä ihmisiä ja juuri tätä, luulen että me kaikki olemme, tunnetta siitä että voisimme olla Kesäkavereista ja siitä että kaikki paitsi tämä on tarpeetonta. Taustalla soi jatkuvasti Peggy ja Kevät ja Kemiaa eikä siinä ole mitään vikaa.
