Mä olen ihan viimeisen viikon aikana vähäsen tutustunut kahteen kokonaan uuteen ihmiseen, molempiin vieläpä blogini kautta. Näiden kahden, selvästikin erinomaisen kasvatuksen ja kielellisen sivistyksen saaneen hepun kanssa keskusteltuani olen huomannut jännittäviä asioita verbaalisuudesta: jotta vuorovaikutus olisi mielekästä paitsi sisällöltään myös muodoltaan, on osallistujien oltava yhtäläisen kiinnostuneita ei vain kielestä itsestään, vaan myös tiimipelistä. Ei siis suinkaan riitä, että puhekumppanit latovat nokkeluuksia peräkkäin ja pyrkivät jatkuvasti kampittamaan toisensa knoppailulla: oikean, hedelmällisen ja verbaalipervertikkoa tyydyttävän vuoropuhelun saa aikaiseksi kannustava sanailu, joka parhaimmillaan muodostaa jutustelusta itseään ruokkivan kehän. Kornisti pantuna taitava keskustelu vertautuu osaavien ja tasavahvojen pelaajien leikkisään tennisotteluun: kumpikin tekee parhaansa haastaakseen vastapuolen esittämään parastaan, muttei pyri iskemään palloa kenttään - ainakaan liian varhain eikä etenkään ilman kunnon taistelua.
On myös niitä toisenlaisia keskustelukumppaneita, niitä, joiden seurassa tulee välittömästi jotenkin uhattu olo. Tuntuu, kuin ne pyrkisivät ajamaan toisen ansaan, jahtaavat juttuseuransa maalaamaan itsensä nurkkaan, maanittelevat sen sanomaan asioita, joita se ei todellisuudessa halua sanoa, puijaavat sen puhumaan itsensä pussiin. Sellainen on hyytävää, eikä houkuttele uusiin aiheisiin. Keskustelua ei kai pitäisi pelata kuin amerikkalaista jalkapalloa.
Mutta voihan olla, että olen taas väärää mieltä. Vai mitä, Dahlman? ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Ah, juurikin noin, mä inhoan juuri noita kamppikeskustelijoita. Mä oon niin typerän luottavainen sinisilmä, että mä oon niille yksi suupala vain.. Epäreilua ja epähienoa se on todellakin.
Nuu niiaa.
Jei!! Oot hyvin oikeassa kyllä. Mä näen asioita vähän toisella tapaa kylläkin, eihän normaali keskustelu ja sanailu ole mikään sotatanner jossa ollaan edes jossain kohdassa hakemassa voittoa?
Jos näin onkin että ollaan, pyydän suuresti anteeksi ja ilmoitan saapuneeni väärään paikkaan. :)
Keskustelun vertaaminen amerikkalaiseen jalkapalloon on äärimmäisen hieno metafora. Onnittelut. :D
nuu: kiitos, niin mäkin! tai sitten musta tulee epäluuloinen ja vainoharhainen enkä ota enää mitään vilpittömänä, ja siitä vasta soppa syntyykin.
maankiertäjä: ei sen kai pitäisikään olla, mutta sille se valitettavan usein vaikuttaa... toki joku poliittinen debatti on sitten jo ihan eri peli, mutta sen tossa rajasitkin ulos :)
ollaan kaikki vähän kiltimpiä toisillemme, joohan?
Nääh, nyt kyllä pitää sanoa että tuo on oikein... Joudun yhtymään tähän laajenevaan hymistelijöiden joukkoon *huokaa ja pudistelee päätään*
Toivon toki että stiplaat taas pian ja pääsen sanomaan mikä se _oikea_ tapa tehdä asia on ;)
Kjeh-kjeh..
Pandoran rasia perjantaina - ju-huu!
Lähetä kommentti