Anteeksi, voitteko toistaa?

Mun kuulohan ei pelaa ihan normaalilla lailla: se on erittäin selektiivinen ja tekee kernaasti tepposia mulle. Asiaa ei ollenkaan auta se, että opin Taalasmaalta joskus vuosia sitten, että väärinkuuleminen on lystikäs tapa virkistää keskustelua ja testata keskustelukumppanin huumorintajua. Haasteellisen tilanteesta tekee siis se, ettei tuttukaan juttukaveri voi ikinä oikein ennalta tietää, onko kyseessä tahallinen vai tahaton kuulo- tai ymmärrysongelma, eikä se siten kykene yhtään suunnittelemaan reaktioitaan mun kuullunymmärtämiseen.
Ehdotonta tämän saran aatelia edusti eräskin kerta tuossa juuri joulun kynnyksellä. Kysyin sesonkiin sopivasti Nuulta, joko joululahjahankinnat oli suoritettu ja mitä kukin tulisi häneltä saamastaan paketista löytämään. Äidilleen Nuu kertoi ostaneensa Pentikin patakintaat: mä jostain syystä oikeasti kuulin sen sanovan "petting-patakintaat", ja olin tikahtua a) uteliaisuudesta, että mitkäs ne semmoiset vehkeet oikein onkaan, ja b) ihmetyksestä, kun kelailin, että minkälainen tytär hankkii äidilleen jotain noin suorasukaista (mitä se ikinä sitten olisikaan ollut).
Monilla ihmisillä tuntuu olevan kovin matala toleranssi, mitä tuommoisiin pikku kömmähdyksiin tulee. Mun taktiikkana on yleensä, että toistan "kuulemani", jolloin ihmisten kasvoille nousee pinnistellyn kärsivällinen ilme, ja ne kertaavat sanomansa uudelleen. Hirveän monilta menee vitsiaspekti ohi, mikä oikeastaan naurattaa mua enemmän kuin se, että ne olisivat tajunneet. Ehkä musta on sittenkin vähän viihdyttävää pilailla toisten kustannuksella, mutta vain tollaisella melkoisen epäcoolilla, jollain mittareilla laskettuna nörtähtävällä fennistitavalla. Ja aika kiltisti kuitenkin loppujen lopuksi.