tiistai 1. tammikuuta 2008

Da capo al fine

Eilen, kuin sattuman oikusta, tulin ajatelleeksi vuoden vaihtumista ja kaikkea sitä symbolista painoarvoa, jonka ihmiset kyseiseen tapahtumaan lataavat. Uusi vuosihan nähdään usein uuden, kirjoittamattoman sivun esiinkääntämisenä, uutena mahdollisuutena, tilaisuutena alkaa alusta. Silloin tehdään välitilinpäätöksiä, evaluointeja, osavuosikatsauksia, listataan tapahtumia, katsotaan paitsi menneeseen myöskin tulevaan. Aloitetaan laihdutuskuureja ja uusia kehittäviä harrastuksia, pyritään parempaan ihmisyyteen, listataan tuloksia ja tavoitteita ja sellaista.
Mun mielestä se on tekopyhää ja keinotekoista scheibaa. Mun mielestä kyseessä on taas vain yksi kulttuurinen luutuma, jolle annettu merkitys on epärealistisen ja ansaitsemattoman suuri. Monille se toimii kätevänä tekosyynä pyhistellä, niuhottaa ja kiillottaa omaa sädekehäänsä vuoden kolme - neljä ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen elämäntavat lupsahtavat puolisalaa takaisin vanhoihin uomiinsa. Vuoden loppua kohti rappio vain kiihtyy ja se on ihan okei, sillä uuden vuoden ensimmäisen aamun sarastus tuo mukanaan jälleen uudet mahdollisuudet ja uuden elämän. Kaikki tämä dekadentti pellossa eläminen kulminoituu uuden vuoden aattona, jolloin kaikki lähiömenninkäiset kaivautuvat luolistaan ihmisten ilmoille kulauttelemaan epäinhimillisiä määriä väkijuomia, huutelemaan tämän vahvistamana solvauksia kanssaihmisilleen ja ampumaan itseään tai lähimmäistään jollain tihkusateessa muhjuuntuneella kissanpierulla silmään. Sitten ne viettävät loppuyön oksennellen joko Töölön tapaturma-aseman odotushuoneessa tai Rautatientorin betonipaalilla oikeaoppisia silmäsuojia nyrkissään kiihkeästi pusertaen, sen lähimmäisen vaikeroidessa maassa lääkintäesimiestä odottaen.
Lapsena mä muistan, miten kovasti latasin odotuksia uuteen vuoteen. Tuntui, että uuden vuoden päivänä koko maailman olisi pitänyt näyttääkin ihan erilaiselle. Sen sijaan vetisellä ja harmaalla hangella lojuvat raketinperkkeet ja kaduille pirstotut pullot saivat maiseman jotenkin krapulaiseksi ja masentavaksi. Mikään muukaan ei yhdessä yössä muuttunut paremmaksi tai edes erilaiseksi, vaikka tällainen käsitys oli annettu, ja mä tunsin oloni petkutetuksi.
Mä en tiedä, miksei mistä tahansa päivästä voisi tehdä omaa uuden vuoden päiväänsä. Miksi kaikkeen uuteen ryhtymisen pitää olla niin kovin juhlallista ja vaatii tuekseen kansallisen seremonian? Mun suuri kirjailijasuosikkini Riikka Pulkkinen kirjoitti taannoin osuvasti juuri samasta aiheesta Fitness-lehden kolumnissaan. Kas näin kuului jutun avainlause:
"Uutta elämää ei ole; on vain elämä."

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen!

Lav ya!

Anonyymi kirjoitti...

"Mun mielestä se on tekopyhää ja keinotekoista scheibaa." No toi nyt on kyllä ihan väärin ja turhan ylevästi sanottu!

On mahdotonta elää tämän yhteiskunnan jäsenenä ja kieltää kalenterin, kellon, vuodenaikojen määrittämä rytmi elämälle. Miksi sitten laskis ikävuosia jos ei kerran usko kalenteriin. Ikä voitais mitata jostain kallon kerrostumista ;) Kriittisyys on hyvästä, mutta tuossa vähän lähti lapasesta.

Uusi vuosi on mitä parhain hetki kaikenlaisille aloituksille. Kahden vaiheilla vehtaavalle uuden kalenterin avaaminen on ehkä se juuri se pieni töytäisy mitä tarvitsee. Muutoksen tekeminen minä tahansa satunnaisena keskiviikkona ei tunnu laisinkaan niin juhlalliselta.

"Vuoden loppua kohti rappio vain kiihtyy... " Heeei.. usko vähän ihmiseen.. oot itsekin yksi :) ja tuu pois sieltä suhkusta, oon yrittänyt soittaa sulle jo tunnin!

Kesäminkki kirjoitti...

hmm... jouduin oikein lukemaan oman tekstini uudelleen löytääkseni kohdan, jossa olisin kieltänyt kellon ja kalenterin olemassaolon saati merkityksen. en löytänyt. arvostelinpa vain sitä symbolisen lastin määrää, joka vuodenvaihteen niskaan aina kasataan. musta se on tekopyhää.

mun blogi, mun lapanen.

en löytänyt myöskään sitä kohtaa, kun luin itseni ulos tuosta joukkueesta. niin olenkin yksi niistä, välillä tosin hieman vastentahtoisesti mutta kuitenkin.
lue tarkemmin ensi kerralla, kun alat kriittiseksi ;)
nimim. saan mäkin välillä olla huonolla tuulella ja kohtuuton

Mierolainen kirjoitti...

Ihanan mustanpuhuva ja angstinen teksti. Toi hymyn huulille ja lapsuuden mieleen.