None, whatsoever.

Jokaisella tytöllä pitäisi olla tyttöystävä, jonka kanssa joutuu aina hurjiin ja satumaisiin seikkailuihin, ja vieläpä ihan suunnittelematta. Mulle Nuu on sellainen: sen kanssa vietetyn illan saldona saattaa olla vaikkapa yksi Lapin läänin kokoinen fritsu kummallakin puolella kaulaa, sekä kurkkupurkkimiehen maksuton autokyyti kotiovelle saakka.
Varmasti juuri moisesta huikentelevaisuudesta ja holtittomuudesta johtuen olo on tänään ollut yllättävän, hämmentävän, epätodellisen hyvä ja hymyilevä, enkä ole vielä kertaakaan tuntenut voittamatonta halua järsiä ranteitani auki kulmahampailla. Kiitos siitä, darlings!

Tänään käytiin Kuosmiksen kanssa sitten katsomassa jälleen eräs elävä kuva. Tätä ennen kuitenkin jouduttiin jännittämään ensinnäkin mahtumistamme teatteriin, eikä suotta: eräälle taaksemme istumaan pyrkivälle rouvalle olikin myyty pyörätuolipaikka. Rouva käveli sitten ihan omin jaloin johonkin toiseen näytökseen, jossa myös hänelle olisi tarjolla jakkara talon puolesta. Tämän jälkeen onnistuin loiskauttamaan noin neljäsosan Dr. Pepper -pullosta valkoiselle neuletakilleni (poolokauluksiselle, olosuhteiden pakosta): leffa saattoi alkaa! Ja täytyykin sanoa, että joutunen herkeämään aivan ylisanoihin hehkuttaessani kyseistä pätkää, sillä en aikoihin ole nähnyt mitään kokonaisvaltaisesti noin loistokasta. Se oli miellyttävän rujo ja kalvas ollakseen amerikkalaista tuotantoa, dialogi oli ketterää mutta todenmukaista ja juonenkäänteet olivat äkkivääriä mutteivät niin korkealentoisia, että mäkin pysyin tukevasti rattailla koko leffan ajan. Ihmiset olivat ihmisten, eivätkä Madame Tussaudin alivuokralaisten näköisiä. Ja se pakollinen hunk-huomautus: Ed Harris on todella kuuma, vaikkakin jo ihan miehen iässä niin sanoakseni.
Mun piti tähän väliin analysoida leffan monitasoisuutta ja erityisen hienosti julkipantua moraalipohdintaa, mutta jotenkin tunnen aivotoimintani hidastuvan dramaattisesti enkä siis usko mulla olevan mitään järin ylevää annettavaa sille saralle. Tyydynkin vain siteeraamaan leffan hienointa lausetta, heti siitä alun voice overista: "It seems to be like I always thought: it's the things that you don't choose that make you who you are." Kaikessa lakonisuudessaan: näinpä. Koska niin se elämä vain toimii, yrittipä sitä kontrolloida eli ei.