Gone, daddy, gone

Tänään on päivä, jolloin jälleen eräs aikakausi päättyy. Kuulin sattumalta radiosta, että seitsemän vuotta Ylex:n ja sitä ennen RadioMafian aamuja hallinnoinut Peltsi siirtyy iltapäivähommiin, ja aamutiimiin astuvat ennen iltapäivässä vaikuttaneet Tuomas ja joku, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista, koska se on mulle yhdentekevä. Tunnen syvää haikeutta, sillä nyt mun on kuunneltava Radio Rockin Heikelä-Linnanahde Korporaatiota joka aamu: ei siksi, että haluan ja tekisin niin joka tapauksessa, koska musiikki sopii mun korville paremmin kuin monen muun kanavan ja pojatkin on halutessaan ihan viihdyttäviä, vaan siksi, että mun pitää, koska en pysty kestämään ketään muuta. Peltsiä siedin valtaosan aikaa vieläpä helposti, vaikka senkin kultakausi oikeasti päättyi Juuson lopettaessa radiohommat, mutta sen lähdettyä ei jää enää mitään syytä viettää aamuja jollain muulla kanavalla.
Omituista ajatella, että yksi kerrallaan miltei kaikki omaa nuoruutta ja varhaisaikuisuutta tahdittaneet populaarikulttuuriasiat murenevat ja haihtuvat pois. Niidenhän piti olla ikuisia, tai niin sitä ainakin parikymppisenä kuvitteli. Monesta muustakin asiasta, kuten esim. omasta nuoruudestaan.

Talviaurinko luo merkillisen vapaapäivän tunnun mun elämään: ikään kuin aikaa olisi loputtomasti eikä monien normaalisti elämää rajaavien seikkojen vaikutus olisi oikeastaan sittenkään niin iso. Mä nautin kovasti siitä, että ulkona näkee liikkua päiväsaikaan ilman suunnistajien otsalamppua ja yökiikareita; hetken tuulettomassa paikassa paistateltuaan saattaa jälleen muistaa millaista on, kun aurinko oikeasti lämmittää ja miksi se on juuri se voima, joka elollista luontoa hallitsee.

Vei monta synkeää ja sumuista viikkoa muistaa, että tämän ihmisen hyvä tuuli rakentuu usein ihan pikkuisista tekijöistä: siitä, että löytää uudelleen maailman mukavat pienet asiat, kuten omenat. Siitä, että elämässä arjen ja juhlan sekoitus on juuri sopiva, että tavallisen viikonkin seassa on odottelemassa hauskoja tapahtumia ja ihmisiä, kuten leffakäyntejä ja joutilasta oleilua ystävien seurassa. Siitä, että sää on edes yhden päivän viikossa selkeä, kenties jopa aurinkoinen. Siitä, että ymmärtää mennä kyllin varhain nukkumaan. Siitä, että on olemassa vähintään yksi tohkattava juttu, johon suhtautua intohimoisesti ja josta saada huumaavia onnistumisen tunteita.
Sellaisista, lopultakin aika mitättömistä, mutta silti niin merkittävistä asioista.